Vuosien varrella musiikkimaku ja mieltymykset muuttuivat ja Heepin levyt jäivät jo ostamatta, mutta koskaan en yhtyettä hylännyt. Ensimmäisen kerran näin sen livenä joskus 80-luvun alussa Huittisten Huhkolinnassa ja seuraavan kerran muutama vuosi sitten Paraisten Rowlitissa. Sunnuntaina näin yhtyeen siis kolmatta kertaa.
Logomoon oli saapunut paikalle arvioideni mukaan noin 700-800 innokasta katsojaa ja he varmasti saivat sen minkä halusivatkin. Tai saivatko sittenkään, sillä ensimmäisten nostalgiakappaleiden soidessa innostus oli lievästi sanottuna laimeahkoa. Traveller in Timen sijaan monet varmasti odottivat kuulevansa esimerkiksi Wizardin tai Rainbow Demonin.
Kaiken kaikkiaan keikka oli kuitenkin onnistunut ja yhtyeen viimeisimmän, jo 18 kuukautta sitten ilmestyneen cd.:n Into the Wildin kappaleet toimivat siinä missä vanhat kappaleetkin, joista kuultiin jo edellä mainitsemani Gypsyn ja July Morningin lisäksi tottakai Lady in Black ja jälkimmäisenä encorebiisinä soitettu Easy Livin'. Kansa sai siis sitä, mitä se halusikin, vaikka minä olisin kyllä halaunnut kuulla myös sen Look at Yourselfin.
Bändin soitto kulki ja vaikutti siltä, että se myös viihtyi lavalla. Viimeisimmän albumin kappaleista parhaiten toimi levyn nimikkobiisi. Soundit olivat lähes kohdallaan. Ainoastaan muutamissa kohdissa solisti Bernie Shawn ääni hukkui musiikin alle. Mick Boxin kitara soi tutulla soundillaan, vaikkakin entisaikojen wah-wah -pedaalin soundia ei enää kuulunutkaan. 13 + 2 biisiä Uriah Heepiä oli juuri sopiva määrä sunnuntai-illan ratoksi ennen Lontoon Olympialaisten satasen finaalia, missä Usain Bolt ei ainakaan ollut Too Scared to Run! Runomittaa käyttääkseni "Viel' on Uriah Heep voimissaan!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti