Twenten kaatoa odotellessa

Turun FC Inter on huomenna varmasti seurahistoriansa suurimman ottelun edessä, kun se kohtaa Eurooppaliigan toisen karsintakierroksen ottelussa FC Twenten. Odotukset ottelua kohden ovat melkoiset, sillä ylsihän Inter viikko sitten Enschedessä yllätykseen vierastasapelillään.

Luvassa on aivan varmasti vaikea ottelu, sillä niinkuin Interin valmentaja Job Dragtsma tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa totesi, Twente on valmistautumassa uuteen sarjakauteen ja se on huomiseen otteluun viikon valmiimpi. Dragtsma oli kuitenkin luottavainen ja toivoi, että joukkue pystyy pitämään palloa hallussaan enemmän kuin ensimmäisessä osaottelussa. Samoilla linjoilla oli myös joukkueen kapteeni Henri Lehtonen haastatellessani häntä lehdistötilaisuuden jälkeen.

- Ensimmäisessä osaottelussa pallonhallinta oli varmaan jotain 85-15 ja jos pystymme pitämään palloa edes 10 prosenttia enemmän kuin Hollannissa, nousevat meidän mahdollisuutemme, toivoi Lehtonen.

Lehtonenkin on luottavainen ja uskoo, että kovasti kannustavan kotiyleisön edessä Interillä on mahdollisuus ottaa pelistä jatkopaikka seuraavalle kierrokselle.

- Me voitamme joko 1-0 tai 2-1 ja se riittää, pohdiskeli Lehtonen..

Interin kannalta positiivista on se, että loukkaantumiset eivät vaivaa joukkuetta ja Ville Nikkarikin palaa kokoonpanoon aloittaen ottelun vaihtopenkillä

- Pakko on kuitenkin myöntää, että kovassa peliputkessa olemme hieman väsyneitä, mutta kun kyseessä on pelaajille näin iso ottelu, niin tuskinpa kukaan heistä antaa sen häiritä pelaamista, totesi Dragtsma.

Toiverikkaus on tietysti hieno asia, mutta on aivan varmaa, että huomenna torstaina vastassa on vielä kovemmalla vauhdilla tuleva joukkue, joka aivan varmasti pyrkii tappamaan ottelun heti alussa. Silloin Interin on oltava hereillä ja jos se kestää alkurynnistyksen niinkuin se kesti sen Hollannissa, en pitäisi lainkaan mahdottomana jopa Interin voittoa ja jatkoonmenoa.

Yksi epävarmuustekijä tietysti on olemassa. Vaikka Eemeli Reponen pelasi Enschedessä hienon ottelun, on hänen suoritusvarmuutensa pieni kysymysmerkki. Hänen on onnistuttava sataprosenttisesti, sillä muussa tapauksessa homma voi kaatua siihen. En nyt kuitenkaan kaada kaikkea hänen niskaansa, sillä kyllä myös muun joukkueen on pystyttävä pelaamaan kurinalaisesti ja olemaan tekemättä virheitä.

Uskon, että huomenna nähdään hieno jalkapalloilta ja hienoa on myös se, että yleisökin tuntuu löytävän hienosti paikalla, sillä lippujen ennakkomyynti on ollut hurjaa.

Kahdet kisat takana, yhdet vielä edessä

Tämän vauhdikkaan urheilukesän suurista urheilutapahtumista kaksi on takana, kun viime viikonloppuna päättyivät sekä jalkapallon EM-kisat että yleisurheilun EM-kisat. Penkkiurheilijat odottavatkin jo kieli pitkällä 27. heinäkuuta alkavia Lontoon olympialaisia. Mutta mitä sitten jäi käteen EM-kisoista?

Aloitetaan jalkapallosta. Puolan ja Ukrainan järjestämät kisat palauttivat varmasti monelle jalkapallon ystävälle uskon pitämäänsä lajiin. Nämä kisat olivat kaikella tapaa parhaimmat kisat miesmuistiin. Kisat olivat ehkä nimenomaan hyökkäävän jalkapallon kisat. Aikaisempien kisojen rajut otteet, filmaamiset ja kiukuttelut olivat pelkkä muisto ja kun vielä erotuomaritoiminta onnistui lähes täydellisesti, on siis syytä todeta, kisojen onnistuneen loistavasti.

Pelillisellä puolella kisojen suurin floppi oli ikisuosikkini Hollanti, jonka esitys kokonaisuudessaan oli lähes häpeällinen. Hollanti pelasi ensimmäisessä ottelussaan ensimmäiset 20 minuuttia loistavaa jalkapalloa ja tuolloin ennustin Hollannin kisojen ylivoimaiseksi mestariksi! Mutta kuinka väärässä olinkaan! Se, että pelaa kisojen parasta jalkapalloa 20 minuuttia ei riitä mihinkään. Tuon loppuajan kun hollantilaistähdet suurin piirtein surffailivat kentällä ja näennäisesti hallitsivat pelejä. Mutta se kuuluisa sydän tuntui puuttuvan pelistä kokonaan, eikä se enää siinä vaiheessa kun oli pakko voittaa, enää syttynyt. Siitä huolimatta katsoin loppuottelun ylpeänä oranssi paita päälläni.

Toinen floppi hyvin pitkälti oli Roy Hodgsonin Englanti, joka omalla pelitavallaan tuhoaa jalkapallon, jos se sillä linjalla tulee jatkamaan. Tai ainakin tuhoaa englantilaisen jalkapallon. Missä oli se tyypillinen Englannin raju kamppailupelaaminen ja pitkät juoksupallot, joita olemme englantilaisilta tottuneet näkemään?

Positiiviselle puolelle on pakko laskea Kroatia, joka valitettavasti ei kisoissa selviytynyt alkulohkoa pidemmälle, mutta toisaalta, jos samassa lohkossa pelaa turnauksen finaalijoukkueet, ei ole ihme, jos joukkue ei tätä pidemmälle päässyt. Ja pakko kai se on myöntää, vaikka se vaikealta tuntuukin, että Italia oli positiivinen yllätys. Se ei pelannut yhtään Italian näköistä jalkapalloa, vaan päinvastoin. Siksi se ehkä sinne finaaliin selvisikin.

Kisojen aikana esille nousi myös teknologian ottaminen jalkapalloon. Okei, siinä yhdessä tilanteessa pallo kävi maalissa, mutta todellisuudessahan siinäkin tilanteessa oikeus voitti, koska edeltävä tilanne, joka tuohon maalitilanteeseen johti, oli paitsio, joka olisi pitänyt viheltää jo aikaisemmin. Jalkapallon luonteeseen ei teknologia, maalikamerat, sirupallot sun muut kuulu. Jalkapalloon kuuluu pelaajien, erotuomarien jne. virheet vaikka ne joskus aika rankoilta tuntuvatkin. Se juuri tekee jalkapallosta hienon lajin. Se herättää tunteita, keskustelua ja joskus jopa ratkaisee suuria asioita. Eläköön urheilu!

Ja sitten ne toiset kisat, jotka Helsingissä käytiin. Niistä en kovinkaan paljon voi puhua, koska en niitä pahemmin seurannut. Suomen menestys, vai pitäisikö sanoa menestymättömyys, ei minua yllättänyt. Suomalainen yleisurheilu on yksinkertaisesti pahassa lamassa, eikä siellä kovinkaan suurta tilanteen parantumista näytä olevan tulossakaan. Olympiakomitean valmennusjohto oli yllättynyt siitä, että urheilijat eivät saavuttaneet kisoissa yhtään B-rajan ylitystä, mutta ketä muuta se sitten yllättää? Kuinka usein olet nähnyt suomalaisurheilijan venyneen vastaavanlaisissa kisoissa huippusuoritukseen? En minä ainakaan kovin helpolla muista. Taisi olla vuonna 1972, kun Pekka Vasala juoksi voittoon Münchenissä. ja mitäs siitä nyt sitten onkaan aikaa - jep 40 vuotta! Siinä makaa suomalainen yleisurheilu. Finland the Javelin countrykin on pelkkä muisto vaan, vaikka sieltä se ainoa mitali tulikin.

Että sellaista. Olympialaistenkaan suhteen en tällä hetkellä omaa suuria odotuksia, muitta toisaalta olympialaiset ovat aina olympialaiset. Siellä riittää jo pelkästään se, että näkee hienoa suorituksia.