Istun vuosittain auton ratissa tuollaiset 45 000 kilometriä.
Melkoinen määrä siis. Pari viikkoa sitten, kun olin menossa Tampereelle
selostamaan jääkiekkoa, tien varressa oleva kameratolppa päätti ottaa
minusta ja autosta oikein valokuvan. Viikkoa myöhemmin tuli postia
Pirkanmaan poliisilta, jossa todettiin, että olin ajanut kyseisessä
kohdassa 92 km/t nopeusrajoituksen ollessa 80 km/t. Kyseisessä paperissa
kysyttiin myönnänkö rikkeeni vai kiistänkö. Täytin paperiin tietoni ja
myönsin rikkeeni. Ajattelin kuitenkin selventää tilannetta, koska
tapahtumasarja ennen tuota kyseistä ylinopeutta oli aika
mielenkiintoinen.
Kaikki sai nimittäin alkunsa siitä, että jouduin hiljentämään vauhtia muutaman muun auton kanssa suoralla, koska siellä juoksenteli vapaana selvästi tilanteestaan hieman hämmentynyt koira, joka ei oikein tuntunut tietävän, missä hän on ja minne pitää mennä. Vastaan tullut pakettiauto pysähtyi paikalle ja auton kuljettaja ryhtyi hoitamaan tilannetta. Jatkoin siis matkaani. Katsoin vielä taustapeiliin tarkistaakseni, mikä tilanne takana on ja samalla peilistä näkyi, että takaa on tulossa hälytysajoneuvo. Sen jälkeen huomioni tietysti keskittyi takana tulevaan ambulanssiin ja väistämistä varten sopivan paikan etsimiseen.
Ambulanssi siis meni ja koirakin taidettiin saada talteen ja minä jatkoin matkaani. Seuraavaksi eteen tuli kameratolppa, jonka nähdessäni totesin vieressä istuvalle kollegalleni, että ei mitään hätää, tässä on 100 km rajoitus. Vaan eipä ollutkaan, kamera otti kuvan ja vauhtia oli siis tuo edellä mainitsemani 92 km/t.
Tänään sain postia Pirkanmaalta, jossa todettiin, että tällä kertaa saan kyseisestä ylinopeudesta vain huomautuksen ja samassa kirjeessä keltaiselle lapulle kirjoitettuna kehotettiin jatkossa(kin) olemaan tarkkaavainen liikenteessä. Arvaatte varmaan, kuinka iloiseksi kyseinen kirje minut sai. Tässä maailmassa on siis sittenkin inhimillisyyttä! Rehellisesti myönsin rikkeeni ja selvisin tilanteesta siis pelkällä huomautuksella.
Kuten jo alussa mainitsin, ajan siis vuoden aikana melkoisen määrän kilometrejä ja olisikin suorastaan typeryyttä, jos en noudattaisi liikenteessä nopeusrajoituksia ja muita liikennesääntöjä. Miten sitten sen jälkeen liikkuisin paikasta toiseen, jos ajokorttini olisi hyllyllä jatkuvista ylinopeuksista jne. Tuossa kilometrimäärässä tien päällä muuten näkee jos jonkinlaista ja olen useaan otteeseen ihmetellyt sitä, että maamme teillä ei tapahdu nykyistä enempää kolareita, sillä kyllä siellä tien päällä välillä vallitsee melkoinen villi länsi.
Siispä loppuyhteenvetona suosittelisin kaikille tiellä liikkuville malttia liikenteeseen ja noudattakaa ihmeessä niitä nopeusrajoituksia. Kaahaamalla ette voita mitään.
Ja vielä tähän loppuun hymyilevät terveiset sinne Pirkanmaan (naispuoliselle) poliisille.
Kaikki sai nimittäin alkunsa siitä, että jouduin hiljentämään vauhtia muutaman muun auton kanssa suoralla, koska siellä juoksenteli vapaana selvästi tilanteestaan hieman hämmentynyt koira, joka ei oikein tuntunut tietävän, missä hän on ja minne pitää mennä. Vastaan tullut pakettiauto pysähtyi paikalle ja auton kuljettaja ryhtyi hoitamaan tilannetta. Jatkoin siis matkaani. Katsoin vielä taustapeiliin tarkistaakseni, mikä tilanne takana on ja samalla peilistä näkyi, että takaa on tulossa hälytysajoneuvo. Sen jälkeen huomioni tietysti keskittyi takana tulevaan ambulanssiin ja väistämistä varten sopivan paikan etsimiseen.
Ambulanssi siis meni ja koirakin taidettiin saada talteen ja minä jatkoin matkaani. Seuraavaksi eteen tuli kameratolppa, jonka nähdessäni totesin vieressä istuvalle kollegalleni, että ei mitään hätää, tässä on 100 km rajoitus. Vaan eipä ollutkaan, kamera otti kuvan ja vauhtia oli siis tuo edellä mainitsemani 92 km/t.
Tänään sain postia Pirkanmaalta, jossa todettiin, että tällä kertaa saan kyseisestä ylinopeudesta vain huomautuksen ja samassa kirjeessä keltaiselle lapulle kirjoitettuna kehotettiin jatkossa(kin) olemaan tarkkaavainen liikenteessä. Arvaatte varmaan, kuinka iloiseksi kyseinen kirje minut sai. Tässä maailmassa on siis sittenkin inhimillisyyttä! Rehellisesti myönsin rikkeeni ja selvisin tilanteesta siis pelkällä huomautuksella.
Kuten jo alussa mainitsin, ajan siis vuoden aikana melkoisen määrän kilometrejä ja olisikin suorastaan typeryyttä, jos en noudattaisi liikenteessä nopeusrajoituksia ja muita liikennesääntöjä. Miten sitten sen jälkeen liikkuisin paikasta toiseen, jos ajokorttini olisi hyllyllä jatkuvista ylinopeuksista jne. Tuossa kilometrimäärässä tien päällä muuten näkee jos jonkinlaista ja olen useaan otteeseen ihmetellyt sitä, että maamme teillä ei tapahdu nykyistä enempää kolareita, sillä kyllä siellä tien päällä välillä vallitsee melkoinen villi länsi.
Siispä loppuyhteenvetona suosittelisin kaikille tiellä liikkuville malttia liikenteeseen ja noudattakaa ihmeessä niitä nopeusrajoituksia. Kaahaamalla ette voita mitään.
Ja vielä tähän loppuun hymyilevät terveiset sinne Pirkanmaan (naispuoliselle) poliisille.
