Jazzit takana, elämä jatkuu

Pori Jazz Festivaali on taas takana ja ensi vuonna Porissa jazzataankin sitten jo 50. kerran. Tosin jazzataan sana ei nykyisellään ihan kohdalleen mene mutta kuitenkin. Tässä muutamat pikku huomiot tapahtumasta:

                                            Patti Smith

1) Musiikki:

Positiivista festivaalin musiikillisessa annissa oli jazzin paluu ohjelmistoon, sillä Lokki-lavalla pystyi kolmen päivän aikana nauttimaan myös siitä musiikista, minkä tarpeeseen juhla aikoinaan perustettiin. Ja yleisökin näytti löytävän Lokki-lavan edustalle jazzia kuuntelemaan. Tsekkasin samalla myös "vanhan jengin" kokoontumispisteen lavan läheisyydestä, mutta hodaria ostamassa ollutta Syreniuksen Jusua lukuunottamatta ketään ei näkynyt. Missä lienevät kaikki vanhat hämyt?

Negatiivista puolestaan oli Pet Shop Boysin kaltaisen orkesterin rahtaaminen Poriin. Enpä kyllä erityisemmin pitänyt esim. James Bluntistakaan. Juhlien parasta antia tarjosivat meikäläiselle Bob Dylan, Dumari ja blosarit sekä Suzanne Vega. Dylan oli tasan tarkkaan juuri sellainen kuin odotinkin. Tuomari Nurmio puolestaan yllätti positiivisesti ja oli mukavaa kuulla vanhoja biisejä torvisektiolla vahvistettuna. Suzanne Vega veti oman juttunsa rumpalin ja kitaristin avittamana juuri sopivan minimalistisesti ollen tyylikäs.

                                              Dumari ja blosarit

2) Kirjurinluoto

Niinkuin kaikki hyvin tietävät, ei tänä vuonna Kirjurinluodolle enää sanut viedä omia alkoholipitoisia eväitä. Minulle sillä ei ollut merkitystä, koska edellisestä kerrasta, kun olen sinne omaa viiniä ja olutta rahdannut on kulunut jo muutama vuosi. Olen tyytynyt anniskelupisteiden tarjontaan, jos oluen jano on yllättänyt. Tällä kertaa se yllätti yhden kerran ja ihan rehellisesti sanottuna, sekin kerta olisi voinut jäädä väliin. Heti kun astuin sen helvetin typerän (anteeksi sananvalinta) kassitarkastuksen jälkeen anniskelualueelle, tuntui kuin olisi laskeutunut helvetin esikartanoon. Tungos oli valtava, enkä ole koskaan aikaisemmin nähnyt Pori Jazzeilla niin paljon humalassa olevia ihmisiä ja osa vieläpä aika tukevassa sellaisessa ja olen sentään vieraillut siellä jo 40 vuoden ajan. Yhden oluen kävin nopeasti kietaisemassa Jägerillä "maustettuna," mutta olin kyllä erittäin tyytyväinen, kun pääsin siltä alueelta pois. Jos sama käytäntö ensi vuonna jatkuu, en taatusti mene anniskelualueella käymään. Juon sen olueni sitten mieluummin pressialueen baarissa. 

                                               Alkoholiton alue

Positiivistakon toki alueella oli. Lavan edustalla oli ns. alkoholivapaalla alueella mukava istuskella penkeillä ja nauttia musiikista omien alkoholittomien juomien ja pähkinöiden kanssa. Muista palveluista en sen enempää osaa sanoa, mutta kävellessäni päälavalta Lokki-lavalle kaikki näytti ainakin hyvin toimivalta.

3) Jazzkatu

Jazzkatu ei ollut enää entisensä. Tiedä häntä onko se ollut hyvä enää muutamaan vuoteen, mutta kyllä minun mielestäni ainakin niiden muutaman telttakeikkapaikan puuttuminen oli iso miinus. Cafe Jazzissa soi edelleen, niinkuin Klubillakin ja tietysti jazzkadun ilmaislavalla, mutta olisin kaivannut sinne muutakin musiikillista toimintaa. No toki, olihan nyt ainakin Smilers barissa ja Buccon teltassa musiikkia, mutta ei sekään nyt aivan sama juttu ollut.

4) Kokonaisuus

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen siihen mitä Pori Jazz tänä vuonna minulle tarjosi. Johtuikohan se siitä, että koskaan aikaisemmin minulla ei ole kulunut siellä niin vähän rahaa kuin tällä kertaa. Kiitos kuuluu tietysti osin velipojalle ja Räihän Tapsalle, jotka tarjosivat persaukiselle toimittajalle vähän ruokaa ja muutaman oluen.

Ruuasta puheen ollen, suosittelen kaikille Porissa kävijöille ja tietysti myös Porissa asuville tutustumista Yak & Yeti -nimiseen Nepalilaiseen Ravintolaan. Ruoka oli suorastaan maistuvaa ja huonon ensivaikutelman jälkeen myös tarjoilu loistavaa. Ehdottomasti jos on nälkä, niin sinne. Koskahan olisi taas asiaa Poriin?

Ja sitten siitä oluesta. Porissa on tasan kaksi paikkaa, joita suosittelen ehdottomasti. Ensimmäinen on tietysti Beerhunters torin laidalla ja toinen on Ravintola Panimo jokirannassa ja näin kesäiseen aikaan myös Panimon terassi. Minulla oli jälleen kerran ilo ja kunnia käydä mielenkiintoinen keskustelu paikkojen omistaja Mika Heikkisen kanssa ja samalla saada maistaa panimon kahta aivan erinomaista olutta, Hyppy IPAa ja Mandarin IPAa. Kyllä Mikalla on edelleen oluen panemisen taito hyppysissään. Ja vielä lisää mainosta, kun nyt kerran aloitin: Alko -nimisen firman valikoimiin kuuluu myös kaksi kyseisen panimon mainiota olutta eli Mufloni CCCCC IPA ja Mufloni Säppi APA. Ovat kapasiteetista johtuen aina joskus loppuneet Alkon hyllyiltä, mutta kun niitä hyllyissä on, suosittelen hankkimaan! Minulla on niitä aina pari pulloa jemmassa "pahan päivän varalle!"

Odotan mielenkiinnolla, millainen kattaus Porissa on vuoden kuluttua tarjolla, kun kyseessä on viisikymmenvuotisjuhlajazzit!

Olipa hienot kisat!

Nyt on tyhjä olo. Kuukauden urakka jalkapallon MM-kisojen parissa on ohi ja on taas palattu arkeen. Onneksi tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy ja tähän on siis jo totuttu vuosien varrella. Neljä vuotta menee kuitenkin aika nopeasta ja siihen väliin mahtuu kaikenlaista mukavaa. On kotimaista jalkapalloliigaa, EM-karsinnat ja siihen perään EM-kisat Ranskassa. Siinä välissä jossakin Copa Americana ja EM-kisojen jälkeen taas MM-karsinnat ja neljän vuoden päästä taas kisat Venäjällä. Eikä unohtaa sovi tietenkään Mestareiden liigaa, Eurooppaliigaa, Englannin liigaa, Hollannin liigaa jne. jne.

                                           
Mutta jos vielä palataan eilen päättyneisiin kisoihin, niin kyllä mielestäni (sana lainattu Suomisen Tapsalta :-) ) Brasilian kisat olivat kaiken kaikkiaan todella hienot kisat. Kisoissa nähtiin hienoa jalkapalloa, mielenkiintoisia otteluita, paljon draamaa ja ihan mitä vaan, mitä vain jalkapallo voi tarjota. Pelit pelattiin rehdissä hengessä, eikä yllätyksiltäkään vältytty.

Puolustava maailmanmestari Espanja lähti laulukuoroon jo alkusarjan jälkeen, niinkuin myös Italia ja Englanti. Espanjassa maajoukkue tulee aivan varmasti uusiutumaan roimasti jo seuraaviin EM-kisoihin. Samalla vanhalla sabluunalla ei yksinkertaisestri enää pärjää. Italia sitten? On ihan sama mitä siellä tapahtuu, tylsää se niiden pallo kuitenkin on. Englanti puolestaan on jatkuva alisuorittaja ja samalla hieman liikaa yliarvostettu. Mutta yliarvostetuista puheenollen, nyt on nostettava esille Brasilia. En ole koskaan ymmärtänyt sitä hirveää hypetystä, mitä brasilialaisen jalkapallon ympärillä on. Sambajalkapallon ajat ovat kaukana kaukana menneisyydessä ja se on nähty, että vaikka takana on loistava menneisyys, niin sillä ei enää nykymaailmassa menesty. Brasilia oli kisojen kahdessa viimeissä ottelussaan kisojen suurin vitsi! Ja koska en ole brassijalkapallon kannattajia ja siihen ylihypetykseen totaalisen kyllästynyt, nautin joka hetkestä kun ensin Saksa ja sitten Hollanti nöyryyttivät näitä maailman tähtiä.

Entäs sitten omat suosikkini Hollanti ja Argentiina? Kovinkaan moni ei uskonut Hollannin pääsevän näissä kisoissa alkulohkoa pidemmälle, mutta minä jopa löin Gutsilla vetoa Hollannin mestaruuden puolesta. Kerroin oli muistaakseni 7,40. Harmitti tietysti myös se, että Argentiina ja Hollanti joutuivat vastakkain jo välierässä, sillä olisin niin mielelläni nähnyt joukkueet vastakkain finaalissa. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja oli ehdottomasti tyydyttävä tähän.

Ja mitä tähän vielä päätteeksi sanoisi Saksasta? Saksa oli Saksa ja sen menestyskaava on hyvin yksinkertainen. Die Mannshaft onkin täysin osuva lempinimi tälle joukkueelle, sillä Saksa oli jälleen kerran nimenomaan Joukkue isolla J:llä ja sillä oli myös kisojen paras maalivahti, vaikka Neuer olisikin finaalissa ansainnut punaisen kortin tai ainakin vähintään keltaisen Higuainin päähän potkimisesta. Sanokaa mitä sanotte, mutta Neuer tiesi tarkkaan mitä teki tullessaan polvi edellä Higuainia kohti!

Saksa oli kuitenkin paras ja ansaitsi mestaruutensa.

Neljän vuoden kuluttua edessä on siis uudet kisat ja uudet pelaajat. Voittakoon Hollanti sen ensimmäisen mestaruutensa sitten Venäjällä loppuottelussa Argentiinaa vastaan! Joko voi laittaa vedon sisään Guts?

Elämän parasta aikaa!

Niinkuin ylläolevasta otsikosta näkee, viimeiset kolme viikkoa ovat olleet ns. elämän parasta aikaa! Brasiliassa käynnissä olevat jalkapallon MM-kisat ovat olleet aivan loistavat. On nähty hienoja jalkapallo-otteluita ja välillä vähän vähemmän hienoja, mutta niinhän se menee elämässäkin: aina ei voi olla pelkkää aurinkoa.

                                              Kuva: fifa.com

Kisoissa on nähty loistavia pelaajasuorituksia, suorastaan kutkuttavan jännittäviä loppuratkaisuja, keskustelua herättäneitä tilanteita, yllättäviä ratkaisuja ja vielä mitä. Espanja, Italia ja Englanti saivat lähteä jo aikaisessa vaiheessa laulukuoroon ja yllättäen jatkoon selvisisvät mm. Costa Rica ja Kreikka. Aivan mahtavaa.

Paljon on keskustelua herättänyt myös kisoissa nähdyt takalaukset, kaatumiset ja filmaamiset. Hyvin tähän aiheeseen on tarttunut entinen TPS-pelaaja Jesse Saarinen omassa blogissaan otsikolla Brasilian filmifestivaalit. Ohessa kyseinen blogi copy-pastella. Kannattaa ehdottomasti lukea.

Jalkapallon MM-kisoja seuraavalle laajalle massalle on jälleen kerran tullut yllätyksenä, että lajissa kaadutaan. Välillä jalkaa, välillä kättä, ja välillä jopa kasvoja pidellen. Joskus kaadutaan jopa tilanteessa, jossa oikein taistelemalla voisi pysyä pystyssäkin, vaikka tämän kovan taistelun lopputuloksena olisikin pystyssä pysymisen palkinnon lisäksi menetetty maalintekotilanne tai avomurtuma sääressä.

Erotetaan heti kärkeen kaksi eri asiaa. Filmaaminen, eli virheen esittäminen, kontaktin simulointi, on yksi asia. Erikseen on virheen korostaminen, kontaktin liioittelu.

Usein kun filmaaminen mainitaan, on kyse jälkimmäisestä. Kontaktin korostamisessa on kyse monista asioista.

Yksi näistä on itsesuojeluvaisto. Kun näkee kovan kontaktin olevan tulossa, vetää vaistomaisen luonnollisesti omia ruumiinosiaan poispäin kontaktista. Joskus se vaatii sitä, että hyppää pois alta tai sivulle.

Olen itse ollut nuorena kovaotteinen keskikenttäpelaaja, jonka ajatus filmaamisesta oli (huom! oli) se, että jos joku esittää kovaa kipua olisi pelkästään reilua jos oikeasti sattuisi. Sen takia oli joskus kova paikka, kun teini-ikäisenä akatemian talvipelissä erotuomari tuli vihellettyään sanomaan: ”Joo joo oli rike, mutta ei sun tarvitse korostaa sitä tuolla tavalla”. Minulla ei ollut aavistustakaan, että olin tehnyt niin. Se oli 100 prosenttisesti vaistomaista.

Toinen syy on rikkeestä saatava hyöty. Erikoistilanteista tehdään karmivan suuri osa maaleista nykyjalkapallossa, ja ne ratkaisevat tasaisia pelejä. Erikoistilanteen arvo on kova, ja siksi pelaajat ovat kehittyneet taitaviksi niiden hankkimisessa. Puolustavalle pelaajalle on syntynyt aivan uusi virhe, jonka tehdä kentällä. Väärin sijoittumisen tai väärältä puolelta vartioimisen rinnalle on syntynyt uusi kuolemansynti, väärin ajoitettu tai kohdistettu taklaus.

Tämä on eettisesti ja moraalisesti harmaammalla alueella, eikä välttämättä tarjoa siedettävää perustelua lajia satunnaisemmin seuraavalle. Se on kuitenkin osa lajin kehitystä, osa puolustajien kehitystä. Jalkaa ei voi työntää ihan minne tahansa ja taklaukseen ei voi heittäytyä jos hyökkäävä pelaaja on kääntänyt selän suojatakseen palloa. Aivan kuten hyökkäyksessä, myös puolustuksessa vaaditaan nykyään entistä parempaa malttia ja kykyä tunnistaa oikeat hetket.

Kontaktin korostamiseksi tulkitaan myös paljon tilanteita, jotka eivät itse asiassa ole korostamista, vaan realistinen reaktio. Jalkapallo on lajina nopeasti ajateltuna sellainen, jossa pienin kontakti voi tuottaa kivuliaimman lopputuloksen. Kova vauhti yhdistettynä minimaalisiin suojavarusteisiin aiheuttaa sen, että osa tilanteista yksinkertaisesti sattuu juuri niin paljon kuin pelaajan kasvoilta näyttää.

Seuraavan kerran kun kävelet urheilukaupassa, ota hyllyltä nappulakenkä ja paina se vaikka puolella puristusvoimallasi omaa säärtäsi vasten. Sen jälkeen voi miettiä uudestaan, että sattuiko se nyt kortin arvoisesti kun joku kävi täydellä vauhdilla tallaamassa varpaille, vaikka ei siinä osunut kuin kaksi takimmaista nappia ihan vastustajan kengän kärkeen.

Sitten tullaan kontaktin simulointiin, eli filmaukseen. Se on vastenmielinen tapa, joka jalkapallosta tulee kitkeä pois. Siinä pelaaja esittää, että puolustava pelaaja olisi tehnyt jotain mitä ei ole todellisuudessa tehnyt. Kontaktin liioitteluun verrattuna filmaaminen on epäreilua, sillä puolustavaa joukkuetta saatetaan rangaista ilman että se tekee virhettä, kontaktin liioitteluun vaaditaan aina harkitsematon taklaus.

Omalla mutu-tuntumalla filmaaminen on vähentynyt, enää ei esimerkiksi heittäydytä maihin joka kerta kun ohitetaan läpiajossa maalivahti. Todellisen simuloinnin tapahtuessa sen myös näkee vastustajan pelaajien reaktiosta, joka osoittaa ettei kyseinen vilppi ole hyväksyttävä osa tai edes osa jalkapallokulttuuria.

Jotenkin näiltä omien pointtien vahvistajilta, stereotypioiden orjilta jää aina huomaamatta tilanteet, jossa jalkapalloilija osoittaa äärimmäisen kovaa kipukynnystä. Clint Dempsey murtamassa nenänsä ja jatkamassa peliä, ainoastaan pelatakseen seuraavankin pelin – ilman mitään kasvosuojusta. Ecuadorin pelaaja palaamassa kentälle pää auki 10 sekunnin huoltotoimenpiteiden jälkeen. Jari Litmanen pelaamassa ottelun loppuun murtuneella kädellä.

                                                Kuva: fifa.com

Se siis siitä ja sen kestävyydestä... Sanon nyt kuitenkin, että mene itse tosiaankin sinne kentälle ja anna sen kaverin tossun osua jalkapöytääsi tai reiteesi ja ole kokematta hetkellistä kipua. Ja väistä siinä vauhdissa kaverin taklausta kaatumatta. Tuskin pystyt. Lopetetaan nyt se puhuminen filmaamisesta ja loukkaaantumisten esittämisestä jne. ja annetaan sen tärkeimmän eli pelin ratkaista.

Tänään ne välierät siis alkavat ja ilman enempiä perusteluja toivon, että ensi viikolla pelattavissa välierissä kohtaavat Saksa ja Kolumbia sekä Argentiina ja Hollanti. Saksa siitä syystä, että se nyt vaan on Saksa ja Kolumbia siitä syystä, että se on pelannut niin hienoa jalkapalloa. Brasilia puolestaan ei ole vakuuttanut, enkä ole erityisemmin edes brassijalkapallon ystävä. Argentiinaa ja Hollantia olen puolestaan fanittanut jo 70-luvulta lähtien, joten se perustelu oli siinä. Harmi vaan, että joutuvat pelaamaan vastakkain jo välierissä ja siinä vaiheessa Hollanti menee ykköseksi. Toivottavasti myös vie mestaruuden ja Argentiina sitten pronssin.

                                                  Kuva: fifa.com

Guts antaa tällä hetkellä Brasilian voitolle kertoimeksi 3,75, Argentiinalle 5, Saksalle 5,50 ja Hollannille 5,90. Minun voittajavetoni Gutsilla ovat tietysti Hollannilla ja Argentiinalla.

Ja sitten kun kisat ovat ohi, keskitytään jälleen taas täysilla kotimaiseen jalkapalloliigaan - jookos!