Voittamisen pelko - miten se voitetaan?

Pargas IF:n eilinen viiden maalin häviö ÅIFK:lle käsipalloliigassa herätti mieliin vanhoja muistoja siitä kuinka vaikeaa on silloin, kun joukkue häviää ottelu ottelun jälkeen ja millaiseksi peikoksi voittamisen pelko silloin muodostuu.

Muistan hyvin jalkapallokauden 1988. Tuon kauden aikana selostin Radio Poriin jalkapallon silloista SM-sarjaa ja Porin Pallo-Tovereiden otteluita. Tai no, en nyt ihan sentään todella hyvin muista, sillä en tosiaankaan muista, oliko kesä aurinkoinen ja lämmin vai sateinen ja kylmä tai jotakin siltä väliltä. Mutta sen muistan, että sen kauden aikana PPT ei voittanut sarjassa yhtään ottelua.

Kausi alkoi 1-4 -kotitappiolla Ilvestä vastaan ja viikon päästä vappupäivänä Lahden Suurhallissa tappiolukemat olivat samat. Sen pelin jopa muistan oikein hyvin. Johtuisiko siitä, että se pelattiin vappupäivänä ja hallissa. Pelillisesti PPT ei siinä ollut huono, niinkuin ei itse asiassa muutenkaan kauden aikana, mutta kun vastustaja tekee paikoistaan maalin ja itse ei, niin silloin lukemat ovat tuollaiset.

Seuraavat kaksi peliä menivätkin jo kohtalaisen hyvin eli tasapelit Reipasta (1-1) ja Hakaa (3-3) vastaan antoivat edelliskauden sarjakutoselle toiveita paremmasta. Mutta toisin kävi. Sen jälkeen voitot karttoivat joukkuetta kahdeksan kertaa peräkkäin, kunnes 26. kesäkuuta päästiin maalittomaan tasapeliin kotikentällä Hakaa vastaan. Tätä seurasi toinen tasapeli taas Reipasta vastaan (2-2), mutta seuraavassa ottelussa Kuusysi pudotti taas maan tasalle ladottuaan Porin Stadionin tulostaululle tylyt 6-0 -voittolukemat, jonka jälkeen Mikkelissä taisteltiin taas maaliton tasapeli.

Sen jälkeen edettiin tasaista tahtia pääasiassa tappiollisesti, kahdella tasapelillä höystettynä. Merkille pantavaa näissä loppukauden tappiossa oli, että ainoastaan kerran tappio tuli enemmän kuin yhden maalin erolla eli 18. syyskuuta Kuopiossa KuPS:n voittaessa 2-0. Tämä oikeastaan korostaa sitä tosiseikkaa, että joukkueella oli melkoinen voittamisen pelko. Suurin osa näiden otteluiden ratkaisuista kun syntyi viimeisten minuuttien aikana. Jo useaan otteeseen näytti siltä, että se voitto tulee, mutta ratkaisevassa vaiheessa peli hajosi ja vastustaja tasoitti tai teki voittomaalin. Missään vaiheessa tämä ei kuitenkaan näkynyt joukkuehengessä. Hurtti porilaishuumori toimi ja Paken pikkusikarit paloivat tasaiseen tahtiin.

Pargas IF:n käsipallojoukkueella on tilanne tällä hetkellä voittamisen pelon suhteen hyvin paljon samanlainen. Ainoa ero oikeastaan on siinä, että se yleensä häviää ottelut huonoilla aluilla ja sen jälkeen, kun vastustaja on päästetty muutaman maalin johtoon ja periaatteessa tavoittamattomiin, alkaa sekin pelaamaan. Eilen tilanne oli hieman toisin, sillä se johti ottelua lähes sen viimeiselle kympille asti, mutta siinä vaiheessa kaikki muuttui. Sen jälkeen kun ÅIFK päästettiin tasoihin, oma peli hajosi lopullisesti. ÅIFK teki lopussa 8 maalia ja PIF 3. Ja siinä se sitten oli.

Vaikka seuralla on huippuvalmentaja ja hyviä ulkomaalaisvahdistuksia, ei se riitä, kun on kyseessä juuri tämä voittamisen pelko. Jostakin täytyisi löytää se tahtotila ja usko, jolla ne voitot otetaan. Harjoittelemalla se ei tule, vaikka harjoittelu toki on tärkeää. Yksinkertaista lääkettä siihen ei ole. On vain uskottava itseensä, mutta jos joukossa on yksikin, joka siihen ei usko, hajoittaa se koko pakan. Olisikin mukava tietää, onko Pargas IF:n kohdalla tilanne tämä ja jos on, niin silloin jonkun muun kuin ulkomaalaisen huippuvalmentajan pitää purkaa se umpisolmu. Enkä tarkoita tällä sitä, että valmentajaa pitäisi vaihtaa. En suinkaan ja päinvastoin. Mutta joku joka tuntee pelaajat, joka puhuu pelaajien kanssa samaa kieltä. Tai sitten vaan pitää voittaa se seuraava ottelu. 

Voin sanoa, että se tunne, kun se voitto tulee -  ja sen tiedän, että kohta PIF voittaa - on aivan valtavan upea. Tuosta tulikin mieleen, kun 20 vuotta sitten valmensin naisten II-divisioonajoukkuetta (PiTU), joka aikaisempina kausinaan ei ollut voittanut ottelun ottelua. Muistan hyvin kun se ensimmäinen voitto Nice Futista vastaan tuli, millaisen riemun se voitto meissä kaikissa nostatti. Sen jälkeen olikin taas helppo hävitä kolme seuraavaa ottelua maalierolla 0-15, sillä me olimme voittaneet yhden ottelun ja tiesimme millaista voittaminen on. Ja itse asiassa voitimme kauden aikana vielä kolme ottelua lisää, kun Salon Vilpas kaatui 4-2 ja 4-0 sekä KaaPo 6-2. Seurajohto lupasi saavutuksemme kunniaksi seuraavaksi kaudeksi pienen palkinnon, mutta sitä ei koskaan tullut ja erosin tehtävästäni ennenkuin uusi kausi alkoi. Seuraavalla kaudella joukkue ei sitten enää taas voittanutkaan yhtään ottelua.

Tämän blogitekstin otsikko oli siis "Voittamisen pelko - miten se voitetaan?" En luvannut vastausta siihen, enkä sellaista anna, koska sellaista ei ole. Se vaan on voitettava.

PS. Kyllä PPT kesällä 1988 sentään pari ottelua voitti, sillä Suomen Cupin 1. kierroksella kaatui FinnPa kotona 2-1. Josta PPT suoraan 5. kierrokselle: HIK-PPT 0-5. Cupin kuudennella kiepillä: PPT-OLS 2-1 mutta 7. kieppi taittoikin jo niskan: OTP-PPT 6-0. 

PS2. Ja kiitos kun jaksoit lukea tänne asti, Laita sen kunniaksi sähköpostia aiheella Guts osoitteeseen rockfun@parnet.fi  ja voit voittaa Gutsin tuotepalkinnon.

Avoin kirje Tepsin ja Interin kannattajille

Turun Palloseuran nousu jalkapallon Veikkausliigaan oli yksi viime viikonlopun odotetuimmista ja myös toivotuimmista uutisista. TPS:n nousu oli yksinkertaisesti sekä suomalaisen että turkulaisen jalkapallon voitto. Aika oli myös TPS:n osalta kypsä paluulle liigaan. Kolme vuotta Ykkösessä oli tarpeellinen herätys ja uudelleenrakentamisen paikka koko organisaatiolle. Myös jalkapalloa seuraava Suomi oli valmis TPS:n nousulle.

Ensi kaudella on luvassa jälleen Turussa kaivatut Turun derbyt, joita ainakin minä olen henkilökohtaisesti kaivannut. Se tunne ja tahtotila, mitä nämä derbyt tarjoavat ovat jotakin aivan ainutlaatuista. Erityisen tyytyväinen tilanteeseen olen myös siitä syystä, että parin viimeisen kauden aikana olen totaalisen kyllästynyt lukemaan varsinkin pääkaupunkiseudun lehdistä Hesan derbyjen ylihypettämistä. Toki ne varmasti ovat hienoja tapahtumia, sitä en kiistä, mutta se ylihypettäminen yksinkertaisesti on vain saanut meikäläisen jopa lähes raivon partaalle.

Mutta mitä sitten on odotettavissa? Nyt haluankin osoittaa sanani joukkueiden kannattajaryhmille. En ole koskaan ymmärtänyt sitä vihaa, mitä kannattajaryhmissä osoitetaan toisen seuran ja tässä tapauksessa oman kaupungin toisen seuran kannattajia kohtaan. En myöskään kannattajaryhmien välisiä tappeluita ja muuta järjetöntä toimintaa. Kun kannatetaan, kannatetaan omia ja kunnioitetaan vastustajia kannattavia ihmisiä. Aivan samanlaisia ihmisiä hekin ovat, nyt vaan sattuvat kannattamaan toista seuraa.

TPS:n kannattajilla tunteet nousivat pintaan lauantaina, mutta en hyvällä tahdollakaan hyväksy tasoitusmaalin jälkeistä kentälle juoksemista. Ottelun päättymisen jälkeisen juhlinnan ja kentälle juoksemisen ymmärrän ja täysillä hyväksyn, tappeluja en. Itsekin olen joskus juossut kentälle, mutta vasta tilanteen ratkettua, en kesken pelin. 

Jalkapallon Veikkausliiga on ottanut oikean linjan luodessaan säännöt, joissa katsoja on korvausvelvollinen aiheuttamiinsa vahinkoihin jne. Aikaisemminhan sakot maksoi seura pitkin hampain. Nyt seuralla on mahdollisuus välttää sakon maksaminen, sillä joka kerta kun soihdut palavat, pommit paukkuvat tai kannattajaryhmät tappelevat, sakkoa seuraa. Ja jos joku vetoaa tässä asiassa tunnelmaan ja siihen, että näin toimitaan muuallakin maailmalla, voin vain todeta, että sakkoja sielläkin tulee ja hieman isommilla summilla. Ja syylliset etsitään aina!

Vetoankin sekä TPS:n että Interin kannattajaryhmiin, että ensi kaudella turkulaiset kannattajaryhmät näyttävät muille vastaaville esimerkkiä siitä, miten toimitaan sivistyneesti ja järkevästi. Kannatetaan omia tunteella, ei tapella derbyissä, eikä muissakaan peleissä, ei polteta soihtuja, eikä pamautella pommeja. Kunnioitetaan toisten mielipidettä. 

Niin  ja näytetään varsinkin Hesan derbyläisille, miten hienossa jalkapallotapahtumassa käyttäydytään hyvin ja sivistyneesti - siis turkulaisesti!

MM-karsintojen loppusuora viikonloppuna - Ketkä selviytyvät kisoihin? Osa 1

Belgia on toistaiseksi ainoa maa, joka on isäntämaa Venäjän ohella varma osanottaja ensi vuoden MM-kisoihin. Kisoihinhan selviytyy jokaisen yhdeksän karsintalohkon parhaat maat ja kahdeksan parasta kakkosta karsivat marraskuun alussa jäljellä jäävistä neljästä Euroopan kisapaikasta.

Vielä 24 maalla on mahdollisuus selviytyä kisoihin kun jäljellä on enää kaksi kierrosta, jotka  pelataan torstain ja tiistain välisenä aikana. Tällä hetkellä lohkoykkösinä ovat Belgian ohella Ranska, Sveitsi, Saksa, Serbia, Puola, Englanti, Espanja ja Kroatia. Kakkosina puolestaan Ruotsi, Portugali, Pohjois-Irlanti, Wales, Montenegro, Slovakia, Italia, Bosnia-Herzegovina ja Islanti. Jäljelle jäävät siis Bulgaria, Tanska, Hollanti, Skotlanti, Slovenia, Turkki ja Ukraina. Suomi valitettavasti menetti mahdollisuutensa jo väärällä päävalmentajavalinnalla (Hans Backe) kauan kauan sitten.

Elisa Viihde Sport näyttää taas torstai-tiistai akselilla 19 karsintaottelua. Näistä meikäläisen urakkana on kymmenen ottelua ja JV Salminen urakoi yhdeksän ottelua. Luvassa on varmasti mielenkiintoisia otteluita, joissa panosta on oikein kunnolla ja varsinkin muutamassa viimeisen kierroksen ottelussa kyseessä on todella isot asiat.

Katsotaanpa millaisia kertoimia Guts antaa näille 9. kierroksen selostusotteluille (punaisella tummennettuna minun veikkaukseni):

Torstai 5.10.

Armenia - Puola  10,75 - 5,75 - 1,25
Azerbaidzan - Tsekki  4,55 - 3,30 - 1,85
Montenegro - Tanska  3,45 - 3,35 - 2,19
Englanti - Slovenia  1,30 - 4,90 - 10,00

Perjantai 6.10.

Georgia - Wales  4,05 - 3,14 - 2,00
Turkki - Islanti  1,90 - 3,40 - 4,10
Espanja - Albania  1,05 - 11,50 - 40,00

Lauantai 7.10.

Bosnia-Herzgovina - Belgia  2,75 - 3,35 - 2,55
Ruotsi - Luxemburg  1,04 - 17,25 - 23,00
Bulgaria - Ranska  12,75 - 6,50 - 1,22
Valko-Venäjä - Hollanti  12,00 - 16,00 - 1,25

Jotenkin aika selviltähän nuo pelit näyttävät ainakin kertoimien valossa. Ainoastaan Bosnia-Herzegovinan ja Belgian kohtaamisessa voittokertoimessa ei suurta eroa ole, mutta yhtään lopputulosta ei tiedetä ennenkuin peli päättyy.

Otetaan tähän vielä Suomen kertoimet vierasotteluun Kroatiaa vastaan eli 1,12 - 8,00 - 25,00 eli paljon ei Suomelle mahdollisuuksia anneta, mutta ainahan voi yllättää, vai mitä!

Kuka HJK:n perässä Eurokentille ja kuka Liigaan, Ykköseen jne.?

Vaikka jalkapallon Suomen mestaruus ratkesi HJK:n eduksi eilen, tullaan kotimaisessa jalkapallossa näkemään mielenkiintoinen kuukausi, sillä kolmella korkeimmalla sarjatasolla kaikki on vielä auki. Mitkä joukkueet nousevat HJK:n perässä Eurokentille, mikä joukkue liigasta putoaa ja mikä karsii, mikä joukkue nousee liigaan suoraan ja mikä karsii. Ja jotta loppukausi olisi mielenkiintoinen, ei Ykkösen toinen putoajakaan ole vielä selvillä, eikä myöskään se, mitkä joukkueet AC Kajaania lukuunottamatta Kakkosesta pääsevät karsimaan noususta Ykköseen. Hurja loppukausi siis.

Aloitetaan vaikka liigasta. HJK siis vie mestaruuden ja Klubin cupvoiton myötä nyt myös sarjanelonen pääsee mukaan Eurooppaliigan karsintoihin. Tästä paikasta ovat viisi kierrosta ennen kauden päättymistä kisaamassa kuuden pisteen sisällä olevat Lahti, KuPS, Ilves, SJK ja puolustava mestari IFK Mariehamn. Joukkueiden loppuohjelmaa katsoen Lahti ja KuPS lienevät sijoilla kaksi ja kolme, tosin eri järjestyksessä kuin tällä hetkellä, KuPS:lla kun on hieman helpompi loppuohjelma, sillä se kohtaa kahdella viimeisellä kierroksella JJK:n kotonaan ja Kemin vieraissa. Näitä otteluita se ei häviä. Lahdella puolestaan on vaikeat ottelut sekä Ilvestä, IFK Mariehamnia, HJK:a ja Vepsua vastaan.

Taistelu siitä viimeisestä sijasta jää siis loppujen lopuksi kolmen joukkueen keskeiseksi. IFK Mariehamn kohtaa loppupeleissään vielä molemmat, ensin SJK:n tulevana sunnuntaina kotonaan ja Ilveksen päätöskierroksella niinikään kotonaan. Jos se nämä kunnialla selvittää, mikä on kovana kotijoukkueena tunnetuille saarelaisille oletettavaa, riittää sille vielä vierasvoitto JJK:sta ja tasuri joko Lahtea tai RoPS:aa vastaan, niin se nousee neljänneksi ja Eurooppaan. Muussa tapauksessa tuo paikka ratkaistaan Ilveksen ja SJK:n kesken. Tasapisteisiin päädyttäessä Ilves vie paikan paremman maalieron turvin.

Oma veikkaukseni on, että HJK vie mestaruuden (hehheh), kakkoseksi nousee siis KuPS, kolmanneksi nykypaikaltaan putoaa FC Lahti. IFK Mariehamn on neljäs, Ilves viides ja SJK kuudes.

Sarjataulukon häntäpäässä HIFK:n ja JJK:n ero on kolme pistettä. Helpompi loppuohjelma on HIFK:lla, sillä kahden viimeisen kierroksen aikana se kohtaa SJK:n kotonaan ja Lahden vieraissa ja näistä peleistä sille ei pisteitä heru. Sen on siis napattava tarvittavat pisteet hyvissä ajoin Vepsulta (v)j Kemiltä (k) ja Interiltä ja sen se myös tekee, sillä JJK ei välttämättä nappaa pistettäkään viidestä viimeisestä ottelusta.

Ykkösestä suoraan liigaan nouseva joukkue tulee todennäköisesti ratkeamaan vasta viimeisellä kierroksella Honkan ja TPS:n kohdatessa Espoossa. TPS on tämän hetken tilanteessa kolme pistettä edellä, mutta molemmat todennäköisesti voittavat seuraavat ottelunsa, TPS pelaa OPS:aa vastaan vieraissa ja Gnistania vastaan kotonaan sekä Honka kotonaan AC Oulua ja vieraissa OPS:aa vastaan. Tällöin Hongan on voitettava tuo viimeinen ottelu noustakseen tasapisteisiin TPS:n kanssa ja mahdollisesti maalieron turvin liigaan. Tällä hetkellä TPS:lla on 32 plusmaalia ja Hongalla 27. Tämä tarkoittaa siis, että Hongan täytyy ottaa TPS kohtaamista edeltävissä otteluissa yhteensä parilla maalilla suurempia voittoja kuin TPS ja voittaa TPS viimeisessä ottelussaan vähintään 2 maalilla. Tässä kohtaa en uskalla omaa veikkausta antaa, mutta TPS:n nousua toivon, sillä karsinnoissa HIFK tulee olemaan vahvempi, on sitten vastassa TPS tai Honka. JJK:n kohdalla en olisikaan enää niin varma liigajoukkueen puolesta. TPS:n voittoa toivon myös siitäkin syystä, että Turun derby palaisi jälleen takaisin kotimaiselle jalkapallokentälle hienona ja aitona tapahtumana ilman sitä stadin derbyn kaltaista ylimääräistä ja turhaa hypetystä.

Ja sitten vielä se Ykkösen putoamistaistelu ja Kakkosen nousu. Huhhhuh - jännitys jatkuu. Ekenäs IF periaatteessa varmisti paikkansa sunnuntaina voitettuaan Gnistanin kotonaan 1-0 ja näin Ykkösen toinen putoaja GrIFK:n lisäksi on joko OPS tai Gnistan. OPS kohtaa viimeisissä otteluissa kärkikolmikon eli TPS:n ja Hongan kotonaan sekä KPV:n vieraissa. Näistä otteluista en lupaa OPS:lle pistettäkään. Gnistan puolestaan saa kotiinsa GrIFK:n ja Jaron, jotka se molemmat voittaa. TPS:lle se ei vieraissa voi mitään, mutta nuo kaksi voittoa riittävät pitämään sen Ykkösessä ja OPS lähtee. Näin ei välttämättä saisi sanoa, mutta Miika Juntusen kauden aikaisen käyttäytymisen ansiosta oululaiset saisivatkin pudota sarjatasoa alemmas. Toki se ei ole pelaajien vika, että Miika kiukuttelee, mutta...

Kakkosessahan pelataan kolmessa lohkossa ja lohkojen parhaat plus paras kakkonen karsivat Eurocup-säännöillä pelattavissa otteluissa noususta. Ennen viimeistä kierrosta ainoastaan AC Kajaani voi olla varma karsintapaikastaan, mutta sen jälkeen useammalla joukkueella on mahdollisuus nousukarsintaan, varsinkin kun Palloliiton säännöissä on sellainen kummallisuus, että paras kakkonen ei välttämättä olekaan paras kakkonen. Sääntöjen mukaan paras lohkokakkonen valikoituu niiden pisteiden mukaan, johon ei ole laskettu lohkon kolmea putoajaa vastaan pelattuja otteluita. Aika erikoista, mutta on mitä on, niin sielläkin on luvassa melkoinen taistelu noususta ja jopa kasvattajaseurallani Musan Salamalla on vielä pieni mahdollisuus päästä viime vuoden tavoin karsimaan noususta. Tosin se kai vaatii jo vähän apua muilta seuroilta.

Luvassa on siis todella mielenkiintoinen kuukausi kotimaisessa jalkapallossa. Toivottavasti vaan suomalaiset tajuavat tämän ja kansoittavat niiden jäähallien sijaan jalkapallokenttien katsomot, sillä jalkapallo ja tässä tapauksessa KOTIMAINEN JALKAPALLO ON PARASTA PAIKAN PÄÄLLÄ!

Ennen paikallisradiotkin olivat parempia

Kuusi vuotta sitten tehtiin yksi Radio Auran Aaltojen suurimmista ellei jopa suurin virhe, kun lähetykset siirtyivät Turun keskustasta Artukaisiin ja meikäläinenkin muiden kera aloitti juonnot sieltä. Tuon muuton jälkeen kaikki olikin melkoista alamäkeä. Radion omistava johto, ei siis se operatiivinen, oli suoraan sanottuna enemmän pihalla kuin se kuuluisa lumiukko, eikä varmastikaan kaukana ollut koko radion lopettaminen. Siksi typerää heidän toimintansa oli, eikä tilannetta kyllä auttanut yhtään porilaisten konsulttien tulo taloon, päinvastoin. Työympäristö tulehtui ja kenelläkään ei ollut enää hauskaa, sillä sitä se työnteko siellä oli aikaisemmin ollut.

Nykyisinhän Auran Aallot ei enää toimi Artukaisissa vaan Turun Logomossa ja ne porilaiset sen sitten loppujen lopuksi kaappasivat. Näiden muutosten järkevyydestä en osaa sanoa mitään, koska en ole kyseisessä radiossa enää muutamaan vuoteen ollut, enkä kanavaa myöskään aikoihin kuunnellut. Kuulopuheiden ja lähellä radiota olevien lähteiden mukaan kuitenkaan mikään ei ole ainakaan paremmaksi ja mukavammaksi muuttunut.

Ehdin olemaan paikallisradioissa mukana tuollaiset 30 vuotta, joten sanoisin, että minulla on jonkinlainen perspektiivi radiotoimintaan. Isoja virheitä on vuosien varrella tehty ja toimiala ei ole moneen vuoteen ollut hyvä. Ensimmäinen iso virhe oli aloittaa kuuntelijatutkimusten tekeminen suuriin piirtein joka päivä. Ne kerran-kaksi vuodessa tehdyt olisivat riittäneet. Seuraavaksi radioita pilattiin turkulaisten ja Markku Ahdon johdolla soittolistoilla. Paikallisradioiden aitous katosi sen sileän tien ja kiinnostavuus loppui melko nopeaan.

Aina silloin tällöin luulee löytäneensä hyvän ja kiinnostavan radiokanavan, mutta viikon-parin kuuntelun jälkeen ei sitä enää kestä. Kun se sama Tina Turnerin kappale soi joka päivä samaan aikaan tai Stratovariuksen Hunting High And Low'n soidessa jo kolmatta kertaa samana päivänä, on pakko palata taas kuuntelemaan Ylen kanavaa.

Myös luokittelu erilaisiin kuuntelijaprofiileihin oli ja on edelleen käsittämätöntä. "Nuorille yli kolmekymppisille aikuisille suunnattu kanava" - kiss my ass. Tänä päivänä ehkä aikoinaan niin tylsä Yle on tänä päivänä lähetyksillään kiinnostavampi kuin yksikään paikallisradio.

Niin ja sitten ne ketjuradiot. Yksi radiotoiminnan suurimmista syöpäläisistä oli SBS-ketju, joka lopullisesti tuhosi paikallisen radiotoiminnan. Samaa lähetystä kaupungista toiseen ja juonnot jostakin aiavn muualta kuin kyseisestä kaupungista. Ja kutsuivat vielä itseään paikallisradioiksi. Sinne se upposi ja syvälle.

Voi olla, että jos aikoinaan olisin itse päässyt päättämään tai johtamaan paikallisradiota, en olisi ollut alalla niin pitkään kuin olin. Tai sitten olisin edelleen ja vetäisin hyvin toimivaa ja kiinnostavaa radiota. Ei se mikään ihmeellinen radio olisi, mutta aivan varmasti kiinnostavampi kuin yksikään nykyinen paikallisradio ja myös ne valtakunnalliset kaupalliset radiot.

Tilannetta tuskin enää voidaan millään tapaa muuttaa ja parantaa. Ajat ovat muuttuneet ja niinkuin vanha sanonta kuuluu, "on myöhäistä pidättää, kun paska on jo housuissa!"

Miksi jääkiekko ei kiinnosta?

Olen joskus ollut intohimoinen jääkiekon ystävä. Muistan elävästi, kun Suomi ensimmäisen kerran voitti Gustav Bubnikin alaisuudessa ensimmäisen kerran Tsekkoslovakian 3-1 tai kun Kanada kaatui Grenoblen talviolympialaisissa 5-2 vai oliko se 5-1 ja Sylbergit hyppivät meidän yläpuolella olleessa asunnossa tasajalkaa tai kun Neuvostoliitto meni nurin 2-1 Isvestija-turnauksessa jne. jne. Unohtamatta tietenkään vuoden 1995 maailmanmestaruutta.

Lukuisat ovat ne kerrat, kun junnuna kävellen keskustasta oli pakko mennä Isomäkeen katsomaan RU-38:n ja Karhujen SM-sarjaotteluita ja myöhemmin vielä muutaman vuoden ajan Ässien pelejä, ennenkuin kannatussuhteeni Ässiin katkesi. Syytä en tässä kerro. Muistan myös ensimmäisen jääkiekko-otteluni, kun isäni vei minut Juhannuslehtoon katsomaan Karhujen ja HIFK:n välistä ottelua. Katsomossa oli niin paljon väkeä, että en nähnyt peliä lainkaan ja lähdinkin ensimmäisen erän jälkeen kotiin. Onneksi asuimme siihen aikaan muutaman sadan metrin päässä Juhannuslehdosta..

Usein tuli myös istuttua Forstenin Passen ”laatubussiin” peliä katsomaan joko Tampereelle, Helsinkiin, Turkuun tai Raumalle. Putajan Esson höyrymakkarat ovat jääneet lähtemättömästi mieleen, kuin myös Kupittaan loistava sinappi. Ei se makkara Isomäessäkään huonoa ollut.

Jääkiekkoa en juniorina pahemmin pelannut, sillä ykköslajini oli jo tuolloin jalkapallo. Kiekkoa pelasin ainoastaan Karhujen kortteliliigassa Detroitin paidassa ja koulun peleissä. Karhuissa pelasin puolustajana ja koulun peleissä maalivahtina. Lyhyen kiekkourani lopetin saatuani kiekon poskeeni juuri ennen koulun mestaruusottelun alkamista. Kun se kiekko siihen poskeen kalahti, ei kulunut varmaankaan kuin sekunti-pari, kun olin tehnyt päätökseni, että tämän laji ei ole minua varten ja menin elokuviin. Sen jälkeen keskityinkin tyttöihin, rokkiin ja jalkapalloon ja nimenomaan tuossa järjestyksessä. Jälkeenpäin on hieman harmittanut, että B-juniorina lopetin myös urani jalkapallossa, palaten sitten siihen monta vuotta myöhemmin Baaripuulaakin ja sen inspiroimana Rockfutiksen merkeissä.

Olen selostanut tähän mennessä kaiken kaikkiaan 953 jääkiekko-ottelua joko radioon tai televisioon. Näistä suurin osa on jääkiekon SM-liigaotteluita, joita on kertynyt 943, joten olen ollut lajin parissa siis melkoisen tovin, kun kaudesta johtuen pelejä on ollut 50-70 kpl kautta kohti. Ja kuten aikaisemmin mainitsen, 1995 maailmanmestaruuden aikaan olin vielä vahvasti jääkiekon ystävä, mutta sen jälkeen tapahtui jotakin, joka vei pikku hiljaa nakertaen mielenkiintoni lajia kohtaan. Kotimainen SM-liiga vielä kiinnosti, jo pelkästään senkin takia, että seurasin lajia selostajana ensin reilut 200 ottelua Ässien pelejä ja sitten reilut 700 ottelua TPS pelejä.

Mikä sen mielenkiinnon sitten vei? No sen vei Suomen jääkiekkoliitto, suomalaiset maajoukkuekiekon kannattajat ja se käsittämätön hypetys jääkiekon ylivertaisuudesta. Jääkiekko sitä jääkiekko tätä. Suuressä pöhötyksessään jääkiekkoväki ei tajunnut, että on olemassa muitakin lajeja, enkä nyt tarkoita pelkästään suuresti rakastamaani jalkapalloa. TPS:n pelejä selostaessani liiga ja TPS kiinnostivat mutta esimerkiksi jääkiekon MM-kisat eivät. Mitkä ne sellaiset kisat ovat, joissa eivät pelaa maailman parhaat jne? Kuka NHL:n jämäjoukkueiden pelaajista tulevat kisoihin jne.  Näiden juttujen jauhaminen päivästä toiseen iski niin suuren kyllästymisen ja vastareaktion, että en ole sellaista elämässäni koskaan aiemmin kokenut. Tuolloin jääkiekosta tuli minulle paska laji!

Tepsin pelejä selostamalla pysyin vielä kohtuudella lajissa mukana ja voin hyvällä sydämellä sanoa, että en antanut sen vaikuttaa työhöni niitä selostaessani. Määrätty intohimo tosin väheni koko ajan. Ja oikeastaan oli melkoinen helpotus, kun emme enää Auran Aaltojen kanssa uutta sopimusta tehneet. Onkin ollut mielenkiintoista seurata sivusta Silvennoisen Markun intohimoista otetta ja paneutumista lajiin. Samanlaista se oli minullakin alussa, mutta uskoisin, että Markulla tuota lajiin hiipumista ei tapahdu. Tai no, aika näyttää.

Toki on myös pakko myöntää, että jääkiekko ei ole enää edes hieno peli. Siis sitä mitä se aiemmin oli. Pelin tuhoton vauhti, puumailoista luopuminen jne. ovat tehneet jääkiekosta pelkkää sähellystä ja tylsän pelin. Yksilöt puuttuvat – no ehkä muutama niitä on – ja pelaajat ovat sitä samaa massaa, jotka luistelevat kovalla vauhdilla suurin piirtein päästä päähän kenttää ilman minkäänlaista ajatusta. Ja se toinen puoli eli ne tappelut, taklaukset, vastustajien tahalliset vahingoittamiset, aivotärähdykset jne. eivät kuulu hienoon urheilulajiin. Eivät yksinkertaisesti kuulu.

Kävin viime kaudella katsomassa Turkuhallissa varmaan jotakin parisenkymmentä ottelua ja suurimmaksi osaksi ne olivat huonoja pelejä. Toki muissakin lajeissa nähdään tuon tuostakin huonoja pelejä. Kaikki pelit eivät yksinkertaisesti voi olla hyviä, mutta sanoisin, että prosentuaalisesti jääkiekossa nähdään eniten huonoja pelejä. Tämä ei ole tutkittua faktaa, mutta mutu-tuntumani on se verran vahva, että väittäisin olevani melko lailla oikeassa.

Tämä kirjoitus on samalla hätähuuto. Tehkää jotakin ennen niin suuresti pitämälleni lajille. Tehkää siitä hieno ja kiinnostava laji jälleen. Minä todella haluaisin pitää jääkiekosta, mutta en nykyisin yksinkertaisesti pysty, en kertakaikkiaan pysty.

Joutsenlaulu - minun versioni

Tämä tarina alkaa lauantaina 18. elokuuta 1984 MS Heino -nimisellä risteilyaluksella Saimaalla. Kyseessä on järjestyksessään neljäs Tuuliajolla-kiertue. Olemme matkalla Heinävedelle kohti Kermakosken lavaa. Toimin tuohon aikaan Yö-yhtyeen managerina ja bändi oli reissannut Saimaalla jo viisi päivää, kun minä hyppään laivaan.

Istun laivan baarissa siemailemassa iltapäiväoluttani, kun pöytääni istahtaa Hakulisen Jussi. Jussi on hieman tohkeissaan ja hänellä on ilmiselvästi minulle tärkeää asiaa. Jussi kaivaa taskustaan hieman ryppyisen ja moneen kertaan taitellun paperin, missä otsikkona on Joutsenlaulu. Luen tekstin läpi muutamaan kertaan samalla kun Jussi selittää, millaisesta biisistä on kyse. Kuunneltuani ja luettuani totean Jussille, että tämä on saatanan kova juttu. Jussi puhuu Euroviisuista ja jostakin muusta, mitä en nyt enää valitettavasti pysty muistamaan.

Seuraavalla viikolla Yö menee studioon tekemään toista levyään Nuorallatanssijaa ja vasta äänityssession loppuvaiheissa myös Joutsenlaulu laitetaan purkkiin. Koska kappale oli liian pitkä, ei sitä koskaan julkaistu singlenä.

Joutsenlaulusta tulee hitti, mutta Yö ei sitä keikoilla esittänyt, koska se muistaakseni oli Jussin mielestä liian vaikea keikoilla esitettäväksi. Paineet biisin suhteen nousevat kuitenkin isoiksi ja yhtye päätyy levy-yhtiön kanssa neuvoteltuaan sellaiseen ratkaisuun, että Jussi laulaa sen keikalla taustanauhan päälle. Näin mukaan saatiin muun muassa Safkan hieno huilusoolo. Biisin ensiesitys oli muistaakseni Porissa Rientolassa.

Vuosien varrella Joutsenlaulu nousee suomalaisen musiikin kuolemattomien kappaleiden joukkoon ja Hakulinenkin tekee siitä uuden version, joka ei kuitenkaan yllä lähellekään alkuperäisen tasoa. Yökin esittää kappeletta keikoillaan Ollin laulamana. Saimaa-orkesterin versio muutama vuosi sitten oli loistava.

Marraskuun 16. päivä 2016 klo 15.34 istuessani Lontoossa Spice of Lifessa iltapäivän syntymäpäiväoluella, Epe Helenius lähestyy minua messengerissä viestillä, joka kuuluu näin:

"Tere Timo. Olli on menossa keväällä itkemään ja itkettämään "Vain Elämää" ohjelmaan (ei vielä julkista tietoa) ja pyysivät meidän arkistosta kuvitusmateriaalia Ollin uran eri vaiheessa. Huomasin, että siinä graafikon digitoimassa bundlessa oli myös joitakin sun ottamia kuvia. Varmaan samoja, joita on käytetti esim. Yö-kirjassa. Varmistaisin nyt kuitenkin, että sinulla ei ole mitään sitä vastaan, että VE käyttää niitä? T.Epe"

Ja niinhän siinä sitten kävi, että PITKIN HAMPAIN, niinkuin Epellekin vastasin, annoin luvan käyttää kuviani. Mutta tärkeintä on, että lupa siis kysyttiin ja sen annoin. Ei esimerkiksi niin kuin Iltalehti pari vuotta sitten käyttäessään ottamaani kuvaa kysymättä ja ilman lupaa. Siis se kuva, missä bändi aikoinaan istuu Poikkikatu 8:n rappusilla, jos joku sen kuvan muistaa.

Ja tänäänhän ne kuvat sitten ovat nähtävästi siinä ohjelmassa mukana. Itse en sitä katso, sillä olen katsomassa jotain paljon paljon paljon parempaa eli Veikkausliigajalkapalloa FC Inter - IFK Mariehamn Kupittaalla Turussa, mutta jos joku nyt kuitenkin katsoo, niin tsekatkaa, onko ohjelman krediiteissä maininta kuvistani. Meinaan, jos krediiteistä puuttuu, niin saatanpa myös pyytää korvausta. Ja päinvastoin kuin Hakulisen Jussi, olen silloin rahan perässä

Ja sitten tullaankin tähän päivään eli jokin aika sitten luin jostakin lehdestä, että Jussi ei ole antanut lupaa biisin esittämiseen ohjelmassa tai jotain vastaavaa. Silloin ajattelin, että way to go Jussi! Silloin en tietystikään asiasta sen enempää tietänyt, mutta olin tyytyväinen lukemaani, sillä onhan Vain Elämää totaalista paskaa!

Seuraavaksi alkoivat iltapävälehdet toitottamaan Samu Haberin loistavasta Joutsenlaulun versiosta ja kun se sitten myös tuli katsottavaksi/kuunneltavaksi, tietysti kuuntelin sen. Olin hämmästynyt, tämäkö muka oli se loistava versio! Kaikkea muuta. Huonohan se oli! Siis todella huono. Ymmärsin Jussia entistä enemmän.

Tänään aamulla näin sitten Jussin haastattelun siinä Enbuske-Veitola-Salminen showssa vai mikä lienee ja ymmärsin Jussia jos mahdollista vieläkin enemmän. Jussi on ihan oikeassa vaatimuksissaan, enkä todellakaan ymmärrä, miksi ohjelmassa esitetään kappale, joka on Jussin säveltämä, sanoittama ja vieläpä esittämä, kun kyseessä on Lindholmin Olli. Oliskohan Olli voinut vaikuttaa asiaan vai eikö halunnut, kun "vihdoinkin" oli päässyt ohjelmaan?

Ja tähän päätteeksi vielä sanat, jotka kirjoitin tänään aamulla erääseen facebookissa olevaan tv-alan ryhmään:

"Hakulisen 36 vuotta tunteneena ja miehen entisenä managerina voin sanoa, että rahastuksesta ei ole kyse. Jussi on ja on aina ollut tiukka periaatteen mies ja siitä Jussi pitää tälläkin kertaa kiinni! Täysillä Jussin puolella."

400 Veikkausliigaottelun mies - ainoana Suomessa

Kotimaisessa jalkapallossa on 9 pelaajaa, jotka ovat pelanneet vuosien varrella yli 400 Liiga- tai SM-ottelua. Listan kärjessä on Rami Nieminen 459 ottelulla. Saavutus on upea ja sen Nieminen saavutti 30 vuoden aikana päättäen uransa kauden 2004 jälkeen. Ura päättyi samalla katkeraan hetkeen FC Jazzin tiputtua sen kauden päätteeksi Veikkausliigasta.

Niemisen lisäksi 400 liigaottelun rajan ovat ylittäneet Toni Huttunen (441), Ilkka Mäkelä (440, Olli Huttunen (431), Heikki Suhonen (427), Miika Juntunen (426), Petri Sulonen (405), Olavi Rissanen (403) ja Vesa Rantanen (402).

Erotuomaripuolella tuo määrä siintää kaukaisuudessa, sillä listan ykkösellä Petteri Karilla ottelumäärä on 283. Kakkosena on nykyinen erotuomarijohtaja Jouni Hyytiä (238) ja kolmantena Mikko Vuorela (219). Nykyisistä aktiiviruomareista eniten pelejä on Mattias Gestraniuksella 165.

Näitä listoja katsomalla on siis helppo todeta, että Veikkausliigakentillä nähdään tällä kaudella ainoastaan yksi henkilö, jolla on allaan yli 400 Liiga- tai SM-ottelua, sillä allekirjoittaneella tulee ensi lauantaina Maarianhaminassa IFK Mariehamnin ja JJK:n ottelussa täyteen 400 selostettua Veikkausliiga/SM-ottelua. Varmuudella en tiedä, kuka kakkosena tulee, mutta veikkaisin kuitenkin, että kyseinen henkilö on kaukana tuosta määrästä. Kyseessä on siis alusta loppuun asti selostetut ottelut joko televisioon tai radioon. Yleisradion Futiskierroksen kavereilla toki saattaa olla paljon otteluita, mutta ne eivät ole selostuksia, vaan raportointeja. Kyseessä on siis täyden 90 minuuttisen selostaminen alusta loppuun.

Paikallisradioiden tultua Suomeen maahamme tuli yhtäkkiä melkoinen joukko selostajia. Paikallisradiot ottivat ohjemistoonsa nopealla aikataululle sekä jalkapalloliigan että jääkiekkoliigan ottelut, mutta hyvin nopeassa tahdissa yksi toisensa jälkeen lopetti jalkapalloselostukset taloudellisesti kannattamattomina. Meikäläinen kuitenkin jalkapallohulluna piti siitä huolen, että ensin Radio Porissa ja sen jälkeen Radio Auran Aalloilla selostukset jatkuivat katkeamattomina, kunnes Auran Aallotkin lopetti ne pari kautta sitten ja meikäläinen siirtyi television puolelle.

Ensimmäinen selostukseni tapahtui Radio Poriin silloisessa SM-sarjassa 24. huhtikuuta 1988 Porin stadionilla PPT:n kohdatessa sarja-avauksessa Tampereen Ilveksen. Ottelu päättyi tamperelaisten 4-1 -voittoon ja siinä oikeastaan onkin kaikki, mitä siitä ottelusta muistan. Tuon kauden aikana en vielä selostanut kaikkia PPT:n otteluita, sillä jaoimme tuolloin ottelut tasan Jaritapani Koskisen kanssa, joka sitten kauden jälkeen lopetti jalkapallon selostamisen ja siirtyi kiekon pariin. Meikäläinen jatkoi selostamisia yksinään.

Aikaa on siis ensimmäisestä selostuksesta kulunut kohta 29 vuotta ja päivääkään en vaihtaisi pois. Jalkapallo vaan on niin hieno laji. Paljon kaikenlaista on matkan varrella nähty ja koettu. Maailmaakin on tullut nähtyä, kun olen sekä FC Jazzin että TPS:n kanssa matkannut ympäri Eurooppaa selostamassa Eurocupien karsintapelejä. Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat tietysti mestaruusselostukset ja viimeisenä tietysti IFK Mariehamnin hieno mestaruuspeli viime lokakuussa.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta tähän blogiin niitä on nyt turha laittaa. Jos törmätään, niin tule nykäisemään hihasta ja silloin voin jotakin kertoa, jos kiinnostaa - hehheh. Liigapelejä olisi muuten varmasti paljon enemmän, ellen välillä olisi "tippunut Ykköseen tai jäänyt kokonaan vailla sopimusta liigajoukkueen kanssa."

Jalkapallon selostamiset eivät tietenkään ole keskittyneet pelkästään Veikkausliigaan, sillä tähän päivään mennessä jalkapalloselostuksia on kertynyt kaikkiaan 610 ottelua. Tässä lista tähän asti selostetuista jalkapallopeleistä:

- Veikkausliiga (SM-sarja) 399
- Suomen cup ja Liigacup 5
- A-nuorten SM 1
- Ykkönen 46
- Kakkonen 18
- Tanskan Superliiga 44
- Ruotsin Allsvenskan 3
- Hollannin Eredivisie 10
- Belgian Juplier Pro 6
- EM-karsinnat 25
- MM-karsinnat 25
- Eurooppaliiga 9
- Englannin Championship 4
- Maaottelut 3
- International Champions cup 12

Ja ottelumäärähän tulee kasvamaan ja ennen vuoden vaihdetta ollaan jo lähellä 700:a selostettua jalkapallo-ottelua. Kerrottakoon myös, että kaiken kaikkiaan selostettujen urheilutapahtumien (mm. jääkiekko) määrä on tällä hetkellä 1835 ottelua.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä jalkapallon parissa olen toiminut FC Jazzin joukkueenjohtajana (mestaruus 1996), tiedottajana, international managerina, ottelutapahtuman juontajana ja markkinointihenkilönä. TPS:ssa ottelutapahtuman juontajana ja Palloliiton Satakunnan Piirissä markkinointivaliokunnan varapuheenjohtajana. Myös aikoinaan Epe Heleniuksen kanssa starttasimme vielä tänä päivänäkin pelattavan Rock-SM -futiksen, Niin ja unohtaa ei tietenkään sovi, että vedin aikoinaan Porin baaripuulaakissa omaa joukkuetta ja Jalkapallon Pelaajayhdistyksessä olin tiedottajana 14 vuotta. Ai niin, olenhan myös entinen aktiivi erotuomari ja valmentajanakin on tullut oltua. Pelaajana ura loppui B-junioreissa. Jalkapallon parissa ja mukana tavalla tai toisella siis noin 50 vuotta. On siinä sitä!

Kommunalvalet är en personval

Jag är nu för den tredje gången uppstääd som kandidat i kommunalvalet i Pargas. Jag har alltid varit av den uppfattningen att kommunalvalet är uttryckligen ett person val, och jag förstår inte riktigt varför partipolitik ibland betonas för mycket. Jag har förstått att man i styrelsen behandlar saker som är viktiga för oss invånare, och arbetet görs för vårt bästa. Det är därför jag förundrar mig dessa tvister mellan partierna.

Jag har vid två olika tillfällen suttit i kulturnämden och jag är mycket nöjd med dess arbete, för att där har aldrig handlat om partipolitik  Självklart har vi inte alltid varit överens, men framför allt har vi nått en överenskommelse lätt. Under de senaste fyra åren har jag bara varit besviken över det faktum att vi i vissa fall har varit tvungna att spara. Och nu menar jag naturligtvis pengar.

Pargas är en bra plats att bo på. Den har jag märkt som inflyttat för manga år sedan från ett annat håll. Pargas kommunalpolitik är på nägot vis lite bråkigt. Ibland motsätter man sig ett bra förslag för att den som kommer med förslaget kommer från fel parti eller för att man håller på någon slags gruppdisciplin. Enligt mig borde gruppdisciplinen skrotas. Det är bättre att samarbeta kring ett bra förslag.

Beslutsfattandet I Pargas måste bli öppnare. De som bor i Pargas måste få bättre information om stadens ärenden. Där har vi mycket att förbättra – tyvärr. Pargas behöver också nya invånare. Det förstår och vet alla. Och speciellt barnfamiljer. För dem måste Pargas göras till en attraktiv plats - och utan språkgränser.

Som profss inom idrottssektorn och styrelsemedlem i PIUG, ligger fysiska aktiviteter naturligtvis nära mitt hjärta och därför har det varit fantastikt att Piffen har byggt PIF-centret I vår stad. Inte minst därför tycker jag att Samlingspartiets tema att staden måste säkerställa åtminstone en hobbyaktivitet åt varje barn och ungdom är ett bra förslag och något som bör göras till verklighet snarast.

Som jag skrev i början, kommunalvalet är en personval. När du funderar över vem du skall  rösta på, bör du glömma partipolitiken och rösta på rätt person att hantera saker. Kanske en obunden kandidat är en bra kandidat?

Jag är som obunden kandidat i Pargas med numret 11. Du får rösta.

Kuntavaali on henkilövaali

Olen nyt jo kolmatta kertaa ehdokkaana kuntavaaleissa Paraisilla. Olen aina ollut sitä mieltä, että kuntavaalit ovat ehdottomasti henkilövaali, enkä siitä syystä oikein ymmärrä, miksi aina välillä puoluepolitiikka korostuu jopa liikaakin. Käsittääkseni valtuustossa käsitellään meille kuntalaisille tärkeitä asioita ja tehdään työtä kuntalaisten parhaaksi. Siksi olen välillä ihmetellyt kovastikin näitä puolueiden välisiä kiistoja.

Olen toiminut kahteen eri otteeseen Paraisten kulttuurilautakunnassa ja olen erittäin tyytyväinen lautakunnan toimintaan, sillä siellä en ole kertaakaan törmännyt politikointiin. Toki aina emme ole olleet asioista samaa mieltä, mutta pääasiassa olemme päässeet yhteisymmärrykseen helpolla. Tämän viimeisen neljän vuoden jakson aikana olen ollut ainoastaan pettynyt siihen, että määrätyissä asioissa olemme joutuneet tinkimään. Ja nyt puhun tietysti rahasta.

Parainen on hyvä paikka asua. Muualta kauan sitten muuttaneena olen sen näiden vuosien aikana huomannut. Paraisten kunnallispolitiikkaa vaivaa kuitenkin jonkinlainen riitaisuus ja välillä päätöksiä vastustetaan vain siitä syystä, että kaveri ei saisi asiasta kunniaa tai sitten noudatetaan jonkinasteista ryhmäkuria. Olen sitä mieltä, että ryhmäkurin saisi heittää roskakoriin. Toimitaan mieluummin yhteistyössä hyvän asian puolesta.

Paraisten päätöstentekoon täytyisi saada myös enemmän avoimuutta. Ja kaupungin asiat pitäisi saada paremmin kuntalaisten tietoon. Tässä meillä on paljon parantamisen varaa – valitettavasti. Parainen tarvitsee myös uusia asukkaita. Sen ymmärtävät ja tietävät kaikki. Ja nimenomaan lapsiperheitä. Heille Paraisista täytyy tehdä houkutteleva paikka muuttaa – ja ilman kielirajoja.

Urheilun ammattilaisena ja PUNTin hallituksen jäsenenä tietysti liikuntaan liittyvät asiat ovat sydäntäni lähellä ja onkin aivan loistavaa, että Piffen on saanut rakennettua kaupunkiin upean PIF Centerin. Tästä syystä Kokoomuksen vaaliteema siitä, että kaupunki käynnistää selvityksen, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taattaisiin mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen, on hyvä ehdotus. Tämä selvitys kannattaa tehdä pikaisesti.

Niinkuin alussa mainitsen, kuntavaalit ovat nimenomaan henkilövaali. Äänestämistä miettiessä kannattaa siis unohtaa puoluepolitiikka ja äänestää mielestään oikeaa ihmistä asioita hoitamaan, ehkäpä juuri sotiutumaton ehdokas on hyvä ehdokas.

Olen sitoutumattomana ehdokkaana Paraisilla numerolla 11. Saa äänestää.

Voi voi sinua Radio Auran Aallot

Radio Auran Aallot, siis se kanava, missä minäkin olin mukana vajaat 12 vuotta, twiittasi perjantaina Twitter-tilillään seuraavasti:

Itse en kanavaa Twitterissä seuraa, enkä myöskään kuuntele, mutta ystäväni informoi minua tästä twiitistä ja se sai minut lähes raivon partaalle! Tuo twiitti on kyllä totaalisesti alta lipan ja kertoo tavallaan kanavan nykyisestä tasosta ja varsinkin twiittaajan ajatusmaailmasta ja asiantuntemattomuudesta! Tosin kanavalla taidettiin jo muutenkin kauan sitten unohtaa puolueettomana tiedotusvälineenä toimiminen. Silloin kun tuo tapahtui olin vielä itsekin siellä taistelemassa Juha Kortelaisen kanssa tuulimyllyjä vastaan. No, meistä kumpikaan ei siellä enää ole.

Ensinnäkin vertaus Lahden MM-kisojen suurimman vitsin ja kuningaslajin välillä on täysin asiaton! En hyvälläkään tahdolla löydä syytä, miten nämä kaksi asiaa kuuluisivat samaan vertailuun.

Vastasin twiittiin seuraavasti:

Ja kuinka ollakaan, Auran Aaltojen twiittivirrassa kyseinen twiittini ei näy, koska näyttää siltä, että twiittaaja ei arvostelua kestä. Muita kommentteja siellä näkyy kylläkin. Tämäkin kertoo paljon! Vastasivat kyllä, mutta nhätävästi vain minulle näkyväksi:

Totta on, että menestys on ohittanut suomalaisen jalkapallon, mutta "puolueettoman tiedotusvälineen" ei pitäisi tuollaista omalla twiittisivullaan julkaista. Niin ja mitähän tästä tykkää Auran Aaltojen jalkapalloyhteistyökumppani TPS? Minä ainakin irtisanoisin yhteistyön tuollaisen jälkeen välittömästi! Häpeän aikaisemmin niin hyvän radiokanavan puolesta.

Käsipalloliigan karsintojen käsittämätön ohjelma

Kotimaisen käsipallon SM-liigan runkosarja päättyy tänään. Tämä jälkeen sarja jakautuu ylempään ja alempaan jatkosarjaan sekä liigakarsintaan. Tässä vaiheessa on jo selvää, että sarjan hännillä roikkuvat Dynamo Riihimäki ja Pargas IF joutuvat karsimaan liigapaikastaan. Tähän se ohjelman selvyys ja järki sitten pysähtyykin. Molempien jatkosarjojen runkopäivät ovat jo olemassa ja pelit jatkuvat jo ensi viikolla eli ajanjaksolla 21.-23. helmikuuta eli siis taukoa tulee vain normaali pelien välinen viikko, mutta mitä tapahtuukaan liigakasinnoissa, onkin sitten jo ihan oma lukunsa.

Miesten I-divisioona ei nimittäin pääty vielä, vaan siellä pelataan otteluita aina 5. maaliskuuta asti, ennenkuin lopulliset karsintajoukkueet ovat selvillä. Se miten karsinnat sitten sen jälkeen pelataan, onkin vielä auki, sillä runkopäiviä ei ole olemassa. Joka tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että kun pelit divarissa päättyvät 5. maaliskuuta ja siihen päälle laitetaan tuo normaali pelien välinen viikko, tulee sekä Dynamo Riihimäelle ja Pargas IF:lle reilun 3 viikon tauko tosipeleissä, kun sitä vastoin voittamaan tottuneet divarijoukkueet saavat jatkaa pelejään normaalitahtiin.

Ja sitten kun vihdoin pelataan, käydään liigajumbon ja divariykkösen sekä liigan yhdeksännen ja divarin kakkosen välillä karsintapelit paras kolmesta periaatteella. Voittajat ovat sitten liigajoukkueita, mutta jotta tämä ei vielä riittäisi, pelataan sen jälkeen vielä voittajien ja hävinneiden välillä sijoitusottelu myös paras kolmesta periaatteella. Onko tuossa nyt mitään järkeä?

On toki itse asiassa epäselvää, haluaako mikään divarijoukkueista tosissaan nousta liigaan, mutta joka tapauksessa tämä karsintasysteemi on aivan käsittämätön. Onhan se nyt ihan selvää, että kosketus peliin lähes kuukauden huilanneella joukkueella ja tasaiseen tahtiin pelanneella joukkueella on aivan erilainen ja tämä luo siis karsintoihin joukkueiden välille eriarvoisen asetelman. Ja kaiken huipuksi karsinnoissa on aina vastakkain kauden aikana pelejään hävinnyt ja voittamaan tottunut joukkue. Etu divarijoukkueelle on jo henkisestikin todelle iso.

Suosittelisin Käsipalloliitolle vakavissaan systeemin miettimistä tuleville vuosille - järjellä.

Vääriä valintoja ja oikeita valintoja

Suomen parhaan urheilijan valinta on taas tuttuun tapaan herättänyt vahvoja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Leo-Pekka Tähti on vuoden urheilija. Sitä päätöstä ei toiseksi voi vaihtaa. Ja se äänestystulos ei ketään yllättänyt.

Tähden valinta vuoden urheilijaksi oli selvääkin selvempi mediavalinta. Tähden valinta Vuoden Urheilijaksi tehtiin selväksi eri medioiden palstoilla ja kanavilla jo hyvissä ajoin ennen äänestyksen aloittamista. Ja niinhän siinä sitten kävi, että painostuksen alaisena suuri osa urheilutoimittajista tai itseään urheilutoimittajaksi kutsuvista tai muuten vaan kerhojen jäseneksi päässeistä äänestivät Tähden vuoden urheilijaksi.

Minä voin sen tässä sanoa. Minä en äänestänyt Tähteä Vuoden Urheilijaksi. Minun valintani oli Henri Kontinen ja kakkosena Lukas Hradecky, jota Urheilutoimittajien "asiantunteva" raati ei ollut laittanut edes ehdokkaiden joukkoon. Onneksi listan ulkopuoleltakin sai äänestää. Koska ensimmäistä kertaa äänestyksen historiassa oli mahdollisuus äänestää vain viittä urheilijaa, tein minä niin. Sen listan sain yllättävän helpolla kasaan, mutta jos olisi ollut pakko laittaa sinne 10 nimeä, niin vaikeuksia olisi tullut. Ja tuolle viiden listalleni Tähti ei mahtunut.

Ahvenanmaalla järjestettiin myös viime viikonloppuna oma palkintogaalansa ja aivan odotetulla tavalla potin korjasi monessa kategoriassa IFK Mariehamn, jonka kapteeni Jani Lyyski kävi lavalla useaan otteeseen. Ja mikä oli käydessä, kun kerran oli tilaisuuteen kutsuttu, niinkuin Lyyski yhdessä puheessaan mainitsi. Olihan tuo Urheilugaalan moka IFK:n kohdalla melkoinen, mutta toisaalta mitä muuta niin huonolta ohjelmalta voikaan odottaa.

Juhlittiin sitä Turussakin, kun Varsinais-Suomen Urheilugaalassa palkittiin parhaita ja minunkin äänestyslapussa ykkösenä ollut Wilma Murto parhaaksi valittiin. Hyvä niin.

Turun Urheilutoimittajien vuoden parhaiden äänestyksessä tapahtui kuitenkin VARSINAINEN EMÄMUNAUS vuoden jalkapalloilijaa valittaessa! Mitenkään Oskari Forsmanin taitoja väheksymättä, ja kun mies on vielä Porista lähtöisin, en oikein ymmärrä, että Ykkösen tasolla palaava pelaaja voi valinnassa ohittaa liigatason pelaajan. Perusteluksi ei riitä se, että mies teki kauden jälkeen sopimuksen liigaseuraan. Valitettavasti kokouksessa kolme TPS:aa fanittavaa naispuolista äänestäjää pääsivät vaikuttamaan äänestäjien mieliin ja Forsman voitti äänestyksen kautta tittelinsä ennen Faith Obiloria, joka kuitenkin oli/on Veikkausliigan parhaita pelaajia ja edellisvuoden paras pelaaja liigassa.

Muutama vuosi sitten vastaavassa äänestyksessä eräs TuToa fanittava toimittaja oli sitä mieltä, että Aki Keinänen pitäisi valita parhaaksi jääkiekkoilijaksi. Tuolloin kokouksessa tehtiin kirjoittamaton sopimus siitä, että alemman sarjatason pelaaja ei voi ohittaa äänestyksessä liigassa pelannutta pelaajaa. Tämä pyhä päätös siis heitettiin kylmästi roskakoriin.