Kuka maksaa eniten – vai rakkaudesta seuraan?

Olen mielenkiinnolla seurannut viime aikoina, mitä tapahtuu kotimaisen jalkapallon – ja miksei myös kansainvälisenkin – jalkapallon siirtomarkkinoilla. Ei liene varmasti monellekaan yllätys, että juuri jalkapallon.

Sanon heti alkuun, että ei käy yhtään kateeksi niitä henkilöitä, jotka pelaajahankintoja tekevät ja niitä neuvottelevat. Itse olen ollut joskus samassa roolissa, tosin laji ei silloin ollut jalkapallo vaan salibandy. Porissa aikoinaan kasasin ja tein pelaajasopimukset liigajoukkueelle ja Turussa olin osittain samassa roolissa myös liigajoukkueelle. Tiedän siis mitä tapahtuu siinä lajissa. Toki olen ollut lähellä seuraamassa myös jalkapallon pelaajaneuvotteluja samassa pöydässä neuvotteluvaiheessa ja ollut tarjoamassa eräälle jalkapallon Ykkösen joukkueelle ulkolaista valmentajaakin, joka loppujen lopuksi sai huippusopimuksen kotimaastaan.

Usein noita neuvotteluja käytäessä ollaan sellaisessa tilanteessa, että pelaajan pyynnöt tai jopa vaatimukset ovat aivan käsittämättömiä. Varsinkin nuorten pelaajien kohdalla mennään usein kohtuuttomuuksiin. Harmittavan usein näiden vaatimusten takana on pelaajan isä, ei pelaaja itse. Hyvä esimerkki aikoinaan oli eräs nuorten maajoukkueessakin esiintynyt pelaaja, joka oli halukas jatkamaan kasvattajaseurassaan, mutta kun ensimmäisenä vaatimuksena ennen kohtuuttoman kovaa palkkapyyntöä oli avauskokoonpanopaikan takaaminen jokaisessa ottelussa, sopimusta ei syntynyt vaan poika vaihtoi seuraa ilman luvattua avauskokoonpanon paikkaa – palatakseen sitten vuoden jälkeen takaisin, kun sitä peliaikaa ei siinä uudessakaan seurassa tullut.

Mitä sitten on seurauskollisuus? Se on sitä, mitä esimerkiksi on TPS:n Sami Rähmösellä. Koko ura samassa seurassa. Hatunnoston arvoinen teko – tosin onko niitä ottajia nyt ihan jonoksi asti ollutkaan? Seurauskollisuus on valitettavasti katoava perinne. Raha kun tuntuu ratkaisevan nykyisin aivan liian paljon.

Sitten pari kuulopuheeseen perustuvaa paikallista tietoa – faktaa vai ei? Piffenin pelaajistoon tulee ensi kaudelle iso lovi, kun Yannick Ossockin jatkosopimus kaatui aivan liian suureen palkkavaatimukseen. Toinen liian kallis pelaaja Piffenille oli etelä-afrikkalainen Darren Smith, joka tällä hetkellä paukuttaa maaleja Ekenäs IF:lle. Kakkosen tasolla kun rahaa ei isoja määriä liiku, eikä edes korkeammilla sarjatasoilla. Tosi-tv -ohjelmassa etsittävän pelaajan liigasopimus ja 100 000 euron ammattilaissopimus on aivan käsittämätön. Mitähän joukkueen muut pelaajat tuumivat, kun joukkueeseen tulee tällainen takaportin pelaaja korkeammalla palkalla kuin muut?

Julkaistu Paraisten Kuulutuksissa 20.2.2020

Ei taida talvea tulla?

Olen syntynyt marraskuussa. 16. päivä jos olemme tarkkoja. Silloin kun olin lapsi, teini, nuorukainen, maassa oli aina kyseisenä päivänä lunta tai ainakin erittäin usein silloin satoi talven ensimmäisen lumi – ja usein myös pysyvä. Muistan oikein hyvin, kun syntymäpäivänäni laitettiin lämpimästi vaatteita päälle ja mentiin talon (asuin silloin isossa kerrostalossa, missä oli paljon lapsiperheitä) muiden lasten kanssa tekemään lumiukkoja ja lumilinnoja tai sitten käymään vastapäisen talon lapsia vastaan lumisotaa. Ne olivat muuten totisia taisteluja tiedusteluineen, vakoiluineen ja niin edelleen. Varsinaista sotastrategiaa siis. Ja sitten kun pitkän päivän jälkeen tultiin kotiin, olivat villalapaset täynnä lumipaakkuja, joita sitten nypittiin pois ennen niiden laittamista kylpyhuoneen narulle kuivumaan.

Kaukana ovat ne ajat, sillä eihän tässä ole enää moneen vuoteen marraskuun 16. päivä maassa ollut lunta tai satanut sitä ensilunta. Päinvastoin – vettä on tullut taivaalta kuin sieltä kuuluista Esterin p…...stä – ainakin siis tänä syksynä, joka on tilastojen mukaan ollut sateisin syksy sitten vuoden 1956. Lumitöitä ei ole enää täytynyt moneen vuoteen tehdä kuin kerran pari koko talven aikana. Taisi olla talvella 2012-13 kun olen viimeksi joutunut kunnolla tekemään lumitöitä. Silloin satoi lunta lähes joka päivä. Koskahan se talvi oikein tänä vuonna tulee, jos tulee lainkaan?

Olenko huolissani? Itse asiassa en ole, vaan eräällä tavalla tyytyväinen. Ja nyt täytyy varmasti hieman perustella, koska elämme aikoja, jolloin kaikki puhuvat ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos on tosiasia. Sitä en kiistä, eikä se ole mukava asia, ei suinkaan. Mutta koska olen tuon lapsuuden, teini-iän, nuoruusajan jälkeen muuttunut talven vihaajaksi – joulua lukuun ottamatta – olen vallitsevaan tilanteeseen siitä syystä tyytyväinen. Toki nämä jatkuvat vesisateet harmittavat, mutta nekin kestän.

En kuitenkaan ihan täysin ymmärrä tätä jatkuvaa nykyistä ilmastoahdistusta. Ja kun viimeksi äänestettiin eduskuntavaaleissa, en ymmärtänyt alkuunkaan, miksi niistä tehtiin jotkut ilmastovaalit. Eihän sinne mitään ilmastoihmisiä äänestetty, vaan ihan edustajia hoitamaan meidän kaikkien suomalaisten asioita ja hyvinvointia.

Jokin aika sitten kuulin myös tutkimuksesta, jonka mukaan suuri osa rakennuskannastamme ei kestä ilmaston muuttumista.  Lisääntyvät vesisateet ja viistotuuli rapauttavat talojamme erityisesti täällä rannikkoalueilla, mutta enenevissä määrin muuallakin. Suurimpana ongelmana pidetään juuri sateita, joiden myös arvioidaan kasvavan.

Jotain pitäisi kyllä tehdä. Se on totta. Mutta se, että me täällä Suomessa surkuttelemme asiaa ja teemme omia pieniä ilmastoasioitamme ei isossa kuvassa auta kovinkaan paljon – toki meille tulee siitä parempi olo. Sekin on kyllä jotakin. Tärkeintä olisi kuitenkin saada ne isommat saastuttajamaat - sekä se yksi kaveri siellä ameriikoissa - tajuamaan tilanteen. Pahalta kuitenkin näyttää ja toivonkin, että seuraavat sukupolvet ovat meitä viisaampia ja saavat vielä kelkan käännettyä – minkä uskon heidän myös tekevän. Vielä ei ole liian myöhäistä. 

Julkaistu Paraisten Kuulutuksissa 16.1.2020