Muistan kohtalaisen hyvin, kun pienenä poikana menin ensimmäistä kertaa Musan Salaman jalkapalloharjoituksiin luokkakaverini Peltolan Peten houkuttelemana. Fillareilla lähdettiin Porin Isolinnankadulta kohti Musaa. Ei silloin mitään vanhempien kyydeissä harjoituksiin menty. Jännitti kovasti, mutta sille tielle jäin. Kovasti ihmettelivät joissakin piireissä, että miten porvarin poika voi mennä työväen joukkueeseen, mutta minä en niistä puheista välittänyt, en tainnut edes kunnolla ymmärtää. Minä halusin pelata jalkapalloa, en politikoida.
Tällaista katsomoa ei junnuaikoina Wembleyllä vielä ollut
Pete oli pelannut MuSassa jo aiemmin. Olimme siihen aikaan parhaita kavereita ja Viikkarin leikkipuistossa ja Pallokentällä potkimme palloa päivät pääkseen. Aika usein menimme kotiin vasta puolelta öin tai viimeistään silloin kun tuli pimeää. Aika usein olimme ainoat illalla siellä palloa potkineet. Niistä ensimmäisistä treeneistä muistan sen, kun harjoittelimme potkuja päädystä tulleisiin syöttöihin ja kuinka ollakaan ensimmäisessä yrityksessäni en edes osunut palloon. Suoraan sanottuna se söi miestä ja olin jo valmis lopettamaan koko harjoittelun - häpeästä. Onneksi kuitenkin jatkoin.
Ensimmäinen ottelu, missä sain pukea MuSan pelipaidan päälleni, oli harjoitusottelu seuramme silloisia C-junioreita vastaan. Me olimme siis D-junioreita. Siihen aikaan ei nuorempia junioreita ollut. Jotain nappulaliigaa taisi Karhuilla siihen aikaan olla. Tuossa ottelussa valmentajamme Mattilan Tapsa istutti minut vasemman pakin paikalle ja täytyy myöntää, että kyyti oli kovaa. Hammasta purren kuitenkin taistelin minua myös selvästi nopeampaa laituria vastaan, Minun laidaltani ei kuitenkaan läpi menty.
Seuraavassa pelissä paikkani olikin jo keskikentällä. Tapsa totesi, että olen ehkä hieman liian hidas pakin paikalle ja päätti kokeilla minua keskikentällä. Keskikentän vasemmalla laidalle hän minut laittoi ja siellä myös pelasin koko sen ajan, kun MuSassa pelasin.
Eipä ollut pukukoppikaan silloin tämän näköinen
Meikäläinen oli kuitenkin melko laiska harjoittelija. Se pallon potkiminen leikkipuistossa tai Pallokentällä oli paljon mukavampaa ja jätin aika ajoin treenejä väliin. Peleihin kuitenkin menin ja koska aina kun peliin menin, pääsin saman tien avauskokoonpanoon, totesin, että mitä sitä treenaamaan, kun kerran kuitenkin saa pelata. Siksi minusta ei varmaan koskaan tullut jalkapalloilijaa. D- ja C-junnuissa siis pelasin muutaman vuoden ajan. Musan kenttä tuli tutuksi ja myös Musan bussi, millä niitä pelireissuja tehtiin. Ei siis mitään vanhempien autojonoa niinkuin nykyisin - käsittämätöntä!
En muuten tehnyt noiden vuosien aikana yhtään maalia, vaikka muutamaan otteeseen olikin lähellä. Muun muassa kerran kaatosateessa Pihlavassa PiTU:a vastaan. Sain pallon noin kolmen metrin päässä maalista ja päätin siitä sitten vetää pallon varmasti maaliin. Toisin kävi, sillä pallo puolittain juuttui vesilammikkoon ja kun sen siitä irti sain, meni veto sitten kaksi metriä vasemmalta ohi maalin. Joskus myös saimme Kalinaisen kanssa valmentajalta toruja, kun olimme kesken pelin päättäneet ryhtyä juttutuokiolle ja unohtaa kokonaan pelaamisen.
B-junnuikään tultaessa olin aloittamassa kautta edelleen MuSassa, kun silloinen luokkakaverini Pekka (muistaakseni Kallionpää) Malminpään keskikoulussa sanoi, että olivat Porin Palloseurassa jutelleet ja halusivat minun siirtyvän seuraavaksi kaudeksi PoPS:n riveihin. Ajatus houkutteli ja käymieni keskustelujen jälkeen olin valmis siirtymään. Minulle luvattiin paikka avauksessa ja pääsin myös kokeilemaan hyökkääjänä, sillä se avausmaalin tekeminen sarjapeleissä houkutteli. Kausi lähtikin ihan mukavasti käyntiin ja taisimme jopa voittaakin jonkun pelin (tai sitten ei). Heinäkuussa lähdin kuukaudeksi asumaan Ruotsiin mummin luokse, niinkuin olin jo usean vuoden ajan tehnyt ja palatessani sain kuulla, että joukkue oli suljettu sarjasta luovutusten vuoksi. Olin siis tilanteessa, missä minulla ei ollut seuraa missä pelata ja ylpeyteni (tai häveliäisyyteni) ei antanut periksi kysyä paluuta MuSaan. Rock'n'roll ja tytöt olivat myös silloin tärkeämpiä.
MuSaa en kuitenkaan hylännyt. Kävin edelleen peleissä ja seurasin tarkkaan, kun entisiä pelikavereitani nousi seuran edustusjoukkueeseen aina kauden 1976 Ykkösdivisioonajoukkueeseen asti. Olisinkohan minäkin yltänyt sinne asti, jos olisin jaksanut harjoitella ja olla hieman kunnianhimoisempi - tiedä häntä, sitä emme koskaan saa tietää. Nyt muistan nimeltä Peten lisäksi ainakin Vihtilän Harrin ja Kinnusen Heikin. En ihan tarkkaan muista pelasivatko mm. Peltoniemen Rauno, Vihavaisen Kari ja Inbergin Olli myös samassa joukkueessa. Luokkakavereistani ainakin Aaltosen Timo pelasi MuSassa.
Vaikka minut aika vahvasti yhdistetään Porissa FC Jazziin Radio Porin selostajana ja sen seuran toiminnassa ehdin aika monta vuotta eri rooleissa tiedottajana, europelien hoitajana ja jopa markkinoinnissakin hieman toimimaan, niin MuSalla on kuitenkin aina ollut sydämessäni oma paikkansa. MuSa on aina ollut sympaattinen kaupunginosaseura. Sen puuhamiesten ja -naisten talkootoiminta on ollut ihailtavaa. Musan Wembleyllä on aina ollut oma tunnelmansa.
80-luvulla löysin jalkapallon uudelleen pelaajana rokkareiden jalkapallon kautta ja olin järjestämässä muutaman suuren Rockfutistapahtumankin Heleniuksen Epen kanssa. Salon Timon kanssa ryhdyimme kuitenkin vetämään baaripuulakissa PalloNeekereiden joukkuetta ja olihan siinä joukkueessa melkoinen joukko Musan entisiä Ykkösen pelaajia. Yhdenkin kauden ensimmäisessä ottelussa avauksessa muistaakseni olivat Sairasen Seppo, Mäkipään Timo, Aaltosen Timo, Saineen Heikki, Furuholmin Esa ja Furuholmin Olli-Pekka nyt ainakin. Saattoi olla muutama muukin.
Tässä kopissa on paljon nostalgiaa
Olen erittäin iloinen, että sain olla viime lauantaina mukana selostajan roolissa näkemässä, kun MuSa nousi kolmatta kertaa kotimaisen jalkapallon toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Ykköseen, sillä kyllä Porista ehdottomasti kuuluu olla joukkue vähintään Ykkösessä. Toki jopa liigassakin, mutta onko MuSa valmis siihen ja onko MuSan kaltaisella kaupunginosa-/talkooseuralla edellytyksiä siihen? Se onkin sitten jo eri juttu ja ehkä aiheena myös turha ottaa esille juuri nyt. Selostamossa oli myös oma nostalgiansa, sillä samasta kopista olen aikoinaan selostanut Isomäen jäähallissa lukuisia Ässien kiekkomatseja. Oli myös hieno nähdä vanhoja tuttuja Välimäen Olli etunenässä ja jopa sukulaisiakin. Kumma juttu muuten, kaikki näyttivät paljon vanhemmilta kuin muistin. Onkohan 16 vuodella Varsinais-Suomessa jotakin vaikutusta siihen? Ensi kesänä tulen aivan varmasti olemaan paikalla useammin - ehkä jopa selostamassa MuSan pelejä Elisa Viihde Sportille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti