Kirjoituksia kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Pääasiassa urheilua, mutta myös joskus ajankohtaisia
asioita, politiikkaa, pohdintaa, haukkuja, kehuja jne. jne. ONNEKSI ON JALKAPALLO!

maanantai 17. elokuuta 2015

Kiirettä pitää katsojalla ja selostajalla

Olen tämän kevään ja kesän aikana nähnyt paikan päällä varmasti enemmän jalkapallo-otteluita kuin moneen vuoteen. Ja toki myös eri sarjatasoilla. Keväällä tein Veikkausliigan kanssa sopimuksen IFK Mariehamnin otteluiden selostamisesta ISTV:lle ja näitä reissuja on nyt takana 11 ja jäljellä on siis vielä 6 vierailua saarella. Lisäksi olen ollut paikan päällä seuraamassa Interin liigamatseja Kupittaalla.

Otteluiden seuraaminen ei ole kuitenkaan rajoittunut pelkkään liigaan, vaan FC Jazzin pelejä Ykkösessä on takana nyt 4 kappaletta, joista 3 selostettuna SportTV:lle. TPS:n pelejä en ole käynyt katsomassa yhtään, koska olen sitä mieltä, että Ykkösen pelejä ei kuulu pelata Urheilupuiston Yläkentällä. Se on pienen kenttänsä ja kamalan muovinsa ansiosta (ja vähän muutenkin) kammottava paikka sen sarjatason peleille. Toivottavasti TPS palaa liigaan ja Veritas stadionille pikaisesti. Kakkosen pelit korkkasin, kun kävin mainitulla yläkentällä seuraamassa ÅIFK:n ja Musan Salaman otteita. Kakkosen peleille yläkenttä on ihan ok. Kolmosen taso tuli mitattua jokin aika sitten Paraisilla Piffenin ja Paimion Hakan ottelussa. Unohtaa ei toki pidä toukokuussa suoritettua Varsovan matkaa, missä pääasiana oli tietysti Eurooppaliigan loppuottelu Sevillan ja Dnipron välillä. 

Eri tasoisia otteluita on siis tullut paikan päällä katsottua. Ja tietty tähän listaan voidaan myös lisätä Elisa Viihteen Fanseat -kanavalle selostamani Tanskan Superliigan ottelut Bröndby-Hobro, Randers-Bröndby, AaB-Midtjylland ja OB-Randers. Ja ne pelit jatkuvat sitten pitkin syksyä aina 6.12. asti ja alkavat taas talvitauon jälkeen 28.2. ensi vuoden puolella ja niitä pelataan aina 29. toukokuuta asti.. Jo viime kaudella selostin Nelonen Prolle Englannin Championshipiä ja Eurooppaliigaa ja tämäkin lista sai jatkoa 7.8. Championshipin avausottelulla Brighton-Nottingham.

Tätä kirjoitettaessa en ole vielä saanut lopullista varmistusta tulevista EM-karsintojen enkä myöskään jääkiekon SM-liigan selostuksista, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan niitäkin on luvassa. Tämän viikon aikana näihinkin pitäisi tulla ne toivottavat varmistukset.

Selostin aikoinaan Porissa asuessani Radio Porille sekä FC Jazzin ja Ässien otteluita usean kauden ajan. Sen jälkeen muutama vuosi vierähti tv:n parissa Karhukanavan urheilupäällikkönä ja kun muutin Paraisille, palasin radiotyöhön Auran Aalloille selostaen FC TPS:n, Interin ja HC TPS:n otteluita kaikkiaan 11 kauden ajan. Nyt kun olen selostusten kanssa siirtynyt (takaisin) television pariin, pohdiskelin viikonloppuna aikaani selostajana radiossa. Vaikka se olikin hienoa aikaa, olen sitä mieltä, että mm. TPS-jääkiekkoa selostin aivan liian kauan. Olisi pitänyt osata lähteä aikaisemmin, varsinkin niinä kertoina, kun minua kysyttiin/pyydettin ensin Urho TV:lle ja myöhemmin Neloselle. Olo Auran Aalloilla kiekkoselostajana ja muissakin hommissa oli siihen aikaan kuitenkin turvallisempi ratkaisu ja tästä syystä se jäi. Nyt kun sitten olen taas tehnyt näitä tv-hommia, olen saanut huomata, että sinä aikana kun minä kieltäydyin, muutama muu sanoi kyllä.

En lähde vertaamaan tässä radiotyötä ja tv-työtä, mutta kyllähän niissä on suuria eroja. Siirtyminen puolin ja toisin vaatii aina pientä opettelua. Radiossa tehtiin työtä yksin, tv:ssä mukana on livetilanteessa paikan päällä tuotantoryhmä tai studiotyöskentelyssä ainakin tarkkaamossa istuu aina vähintään yksi kaveri. Vaikeampaa se on radiosta televisioon. En nyt erittele sen enempää, mutta eiköhän töiden tekotapa jo kerro syyn. Itse selostamisessa erot eivät suuria ole, toki tv:ssä kuva auttaa paljon, mutta samalla se on myös lahjomaton, eikä katsojaa voi huijata samalla tapaa kuin radiossa kuulijaa.

Eipä tässä sitten muuta, kuin kohti uusia selostuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti