Jo viidentoista vuoden ajan kansainvälisillä käsipallokentillä on nähty paraislaisväriä entisen Piffen-maalivahti Jan-Erik ”Jeije” Leanderssonin yhdessä lohjalaisparinsa Mikael Lindroosin tuomitsemana. Parainen ei siis ole pelkästään suomalaisen jalkapallon erotuomaritoiminnan ykköspaikka, vaan tuota taitoa löytyy siis myös käsipallon parista.
-Onhan se aika erikoista, että näin pieneltä
paikkakunnalta löytyy kolme kansainvälisen tason erotuomaria, pohtii
Leandersson.
Leanderssonin ura käsipallossa noudattaa paraislaiselle
hyvin tuttua kaavaa. Ensin 7-vuotiaasta alkaen kaikki ikäryhmät läpi aina
edustusjoukkueeseen saakka, missä valitettava loukkaantuminen sitten päätti
pelaajauran.
-5-vuotta sen jälkeen olin tekemättä mitään,
kunnes vuonna 1996 tuli mahdollisuus erotuomarikoulutukseen ja sillä tiellä nyt
ollaan, jatkaa Leandersson.
Alunperin tavoitteena oli viheltää lähinnä
junioripelejä Paraisilla, mutta vuonna 2001 tuli kutsu valioerotuomarikurssille
ja siellä hän tapasi myös tulevan parinsa Mikael Lindroosin. Mutta jos kerran
kutsu tuli, niin kenen ansiota tämä sitten oli?
-Tuohon en osaa kyllä vastata, mutta epäilen,
että esikuvallani Stig ”Jomppa” Erikssonilla oli tässä sormensa pelissä,
miettii Leandersson.
Kuva: Mikael Heinrichs
Ensimmäisestä liigaottelustaan Leanderssonilla
ei muistikuvaa ole. Sen verran kuitenkin on, että peli pelattiin Siuntiossa ja
parina oli tuolloin vielä kokeneempi tuomari, eikä tuleva parivaljakko
Lindroos. Parin vuoden liigaotteluiden viheltämisen jälkeen vuonna 2003 kävikin
jo kutsu kansainväliseen tuomarikoulutukseen. Sääntötestien ja kahden
koeottelun jälkeen pari oli valmis myös kansainvälisille kentille.
Kotimaisesta viheltämisestä ikärajat ovat jo
poistuneet, mutta kansainvälisillä kentillä ikäraja on 50-vuotta, joten nyt
48-vuotiaalla Leanderssonilla on tämän kauden jälkeen vihellyksiä jäljellä
vielä kaksi kautta.
-Tänä aikana laji on muuttunut todella paljon. Se
on nopeutunut ja nykyisin syntyy enemmän maaleja kuin ennen. Käsipallo on
vaikea peli, jatkaa Leandersson.
Palloilulajin tavoin käsipallossa on paljon
sääntöjä ja paljon myös todella vaikeita sääntöjä, joita onneksi ei joudu
kovinkaan usein käyttämään.
-Kyllä sen kurssille mennessäni huomasin, että
itse asiassa en tiennyt sääntöjä kovinkaan paljon. Olisikin itse asiassa
todella hyvä, jos pelaajillekin pidettäisiin jonkinasteinen peruskoulutus.
Uusia sääntötulkintoja kun tulee aina uuden kauden alkaessa, toteaa Leandersson.
Itse asiassa valmentajille on tarjottu tätä
mahdollisuutta, mutta kiinnostus on ollut minimaalista. Ilmankos otteluissa
välillä sitten on näitä valmentajien ja tuomarien välisiä ”keskusteluja” (Toim.
huom.).
Ensimmäisen kansainvälisen ottelunsa Leandersson
vihelsi Ruotsissa. Kyseessä oli Skuru IK:n naisten kaksiosainen Challenge-cupin
ottelu.
-Tasoero ottelussa oli älyttömän suuri.
Olisikohan kahden ottelun maaliero ollut ruotsalaisille jotain 80 maalia?
Silloin kyllä kävi mielessä, että voiko tämä olla tällaista, naurahtaa
Leandersson.
Nykyisin parivaljakko Leandersson - Lindroos
viheltää pääasiassa Mestareiden liigan otteluita, mutta matkan varrella
vihellyksistä löytyy myös naisten EM-kisat Makedoniassa sekä junioreiden MM- ja
EM-kisoja. Viimeksi pari oli tammikuussa viheltämässä MM-karsintaottelun
Sveitsi – Bosnia Herzegovina.
Kansainvälisissä peleissäkin muutokset ovat
suuria. Nykyisellään matka tehdään nopeasti. Erotuomarit saavat tiedon
vihellyksestä reilut kaksi viikkoa ennen ottelua. Sen jälkeen EHF lähettää
matkaliput ja pelipaikalla ollaan ottelua edeltävänä päivänä. Seuraavana aamuna
on tekninen kokous, missä käydään läpi kaikki otteluun liittyvät asiat ja
illalla on peli. Seuraavana päivänä on taas paluulento kotimaahan.
-Aikaisemmin pelien jälkeen saattoi olla
banketteja, mutta nykyisin joukkueet lähtevät pois jopa heti pelin jälkeen.
Homma on mennyt kaikin puolin ammattimaiseksi, kertoo Leandersson.
Kotimaisesta erotuomaritasosta puhuttaessa
Leandersson on tyytyväinen sen nykytasoon.
-Ennen tuomareita oli aika vähän ja silloin
taso ei ollut nykyisen kaltainen. Nyt on tuomareidenkin välillä jopa hieman
kilpailua, mikä on mielestäni hyvä asia, sanoo Leandersson.
Eteenpäin menosta kertoo myös se, että tällä
kaudella ensimmäistä kertaa on ollut kaksi erotuomaritapaamista entisen yhden
sijaan. Suomi on myös saamassa uuden parin kansainvälisiin otteluihin, kun Sami
Kinnari palaa 5-vuoden tauon jälkeen ja on ehdolla parinsa Johan Skogbergin
kanssa. Tällä hetkellähän Suomen toinen tuomaripari on Christopher Metsämäki –
Miro Korja.
Kevään play offsien tuomarijärjestelyistä
hänellä on selvä kanta.
-Olisi kaikella tapaa hyvä, että jokaisella
otteluparilla olisi oma tuomarikaksikkonsa läpi koko sarjan. Se selkeyttäisi
asioita monella tapaa, huomauttaa Leandersson.
Myös Leanderssonin perheen tuomaritoiminta on
saamassa jatkoa, kun Pargas IF:n liigajoukkueessa pelaava poika Samuelia
nähdään myös pillin varressa. Ehkä myös joku päivä parina isänsä kanssa
liigaottelussa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti