Kirjoituksia kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Pääasiassa urheilua, mutta myös joskus ajankohtaisia
asioita, politiikkaa, pohdintaa, haukkuja, kehuja jne. jne. ONNEKSI ON JALKAPALLO!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Antakaa niiden nyt ensin aloittaa

Suomi saa toukokuun aikana uuden hallituksen. Siis jos Keskustapuolue, Perussuomalaiset ja Kokoomus pääsevät yhteisymmärrykseen hallitusohjelmasta ja toimenpiteistä, joita tämä hallitus ryhtyy toteuttamaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tässä on juuri se hallituspohja, jolla tässä maassa voidaan nykytilanteessa taas saada asioita kuntoon. Tosin RKP:n olisin mukaan ottanut, vaikka kyseisen puolueen toimet kotikaupungissani Paraisilla ovat suoraan sanottuna juuri sieltä, minne aurinko ei paista.

Edellinen hallitus ja siis vielä tässä vaiheessa istuva hallitus joutui toimikautensa aikana pahaan paikkaan ja tulokset eivät olleet toivotunlaisia. Toki pitää muistaa, että Suomi ei ole ainoa maa Euroopassa eikä edes koko maailmassa, missä on isoja ongelmia. Me emme ole tässäkään asiassa yksin.

Yksi edellisen hallituksen ongelmista oli sen laajuus. En ole oikein koskaan uskonut, että hallitus jossa ovat sekä Vasemmistoliitto ja Kokoomus, Sosiaalidemokraatit ja Kristityt jne. voisi toimia. Ja niinhän se nähtiin, se ei toiminut. Kokoomus mokasi hallituksen, se on pakko myöntää. Sen ei olisi hallitusneuvotteluissa eikä myöhäisemmissä toimissakaan pitänyt antaa periksi muiden puolueiden vaateille, joissa ei välillä ollut oikein päätä eikä häntää. Mutta kun näin toimit, niin silloin omat toimet eivät toteudu ja silloin mennään metsään ja tavallaan väärä taho saa haukkumiset.

Tosin myönnettävä on, että suurin kärsijä hallituksen toimista oli SDP, mutta myös täysin aiheesta. Haukutaan Kokoomusta, mutta ei äänestetä demareita, taisi olla monen äänestäjän ajatus vaaliuurnille mennessään. En kaikesta huolimatta hyvällä tahdollakaan jaksa ymmärtää ihan täysin vaalien lopputulosta, enkä varsinkaan Vihreiden saavuttamaa vaalivoittoa. Siinä vasta on puolue, joka ajaa Suomen suohon. Onneksi ei päässyt hallitukseen.

Tosin ei tässä Li Andersonin facebooksivulleen laittamassa kommentissa myöskään ole järjen häivääkään:

"Tästä tulee erittäin ikävä hallituskausi niin suomalaisille hyvinvointipalveluille kuin ympäristölle, pienituloisille, ihmisoikeuksille ja työntekijöille. Nyt jos koskaan tarvitaan kaikkia mukaan punavihreään liikkeeseen, joten jos et ole vielä liittynyt joukkoomme, nyt on se hetki! Työ poliittisen muutoksen eteen alkaa tänään!"

No se siitä ja otsikon mukaiseen asiaan. Ystäväni Pete Poskiparta ilmaisi asian tänään hyvin twittertilillään tähän malliin:

"Vaikuttaa, että monien mielestä uusi hallitus kaataa Suomen ennenkuin ehtii edes aloittaa työtään. On se kova porukka."

Tuossa lauseessa on tiivistettynä kaikki se, mitä olen tässä eilisillan ja tämän aamupäivän aikana ajatellut. Luvassa on kuulemma kylmää kyytiä ja Suomea ollaan viemässä pimeälle keski-ajalle. Oliskohan nyt kuitenkin niin, että annetaan uuden hallituksen ensin aloittaa ja jos sen jälkeen on aihetta, niin syöksytään sitten sinne pimeälle keski-ajalle, jos nain tapahtuu. Toki tuohon en usko ja voitte olla varmoja, että jos tämä hallitus sössii, niin olen aivan varmasti etujoukoissa arvostelemassa sen ratkaisuja, mutta toisaalta aivan varmasti myös etujoukoissa kehumassa, jos toimet ovat onnistuneita. Suhtaudun siis avoimin mielin siihen mitä tuleman pitää ja toivon koko sydämestäni parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti