Ei tullut Turun Palloseuralle 3 pisteen voittoa perjantaina Porista, vaikka siihen jälleen kerran olikin kaikki mahdollisuudet. Näin ollen tulevana torstaina 2. tammikuuta tulee täyteen tasan vuosi siitä, kun TPS on viimeksi pystynyt vieraskentällä ottamaan voiton varsinaisella peliajalla. Tuolloin uhrina oli Raumalla Lukko ja TPS:n voitto tuli tuolloin lukemin 4-1. Joukkueen maaleista vastasivat tuolloin Brian Willsie 2 kertaa sekä Ville Vahalahti ja Marko Anttila kertaalleen.
Tuon keskiviikkopäivän jälkeen, joka muuten oli meikäläisen 1400. urheiluselostus radioon tai televisioon, on lunta tullut tupaan oikein urakalla. Tuon päivän jälkeen TPS on pelannut liigassa 29 vierasottelua ja hävinnyt niistä suoraan 16, voittolaukauksilla 6 ja jatkoajalla 3. Voittoja ei siis ole tullut yhtään varsinaisella peliajalla ja vain kerran on otettu voitto jatkoajalla ja kolme kertaa voittolaukauksilla. Saldo on siis karmea: 17 pistettä 87 mahdollisesta ja näistä 12 tällä kaudella! Ei siis ole mikään ihme, että joukkue komeilee sarjataulukon viimeisenä. Siitä huolimatta TPS ei ole ollut tällä kaudella huonoin vierasjoukkue, sillä Porin Ässien vierassaldo on tällä kaudella vieläkin huonompi kuin Palloseuralla eli 8 pistettä. Mikä siinä sitten oikein mättää?
Jos ajatellaan tätä kautta kokonaisuutena, niin odotukset kauden suhteen olivat kuitenkin korkeammalla kuin nykytilanne. Aivan sinne 6 joukkoon nyt sentään en uskonut joukkueen pääsevän, mutta sijat 7-10 olivat mielestäni täysin haarukassa. Kausi alkoi Espoossa niukalla jatkoaikatappiolla ja ensimmäisessä kotiottelussa kyykytettiin Ässiä ja siinä vaiheessa homma näytti kohtalaisen hyvältä. Niukka 2-3 -kotitappio Pelicansia vastaan kuitattiin heti seuraavassa pelissä Oulussa hienolla rankkarivoitolla ja tuossa pelissä TPS vei paikka paikoin Kärppiä kuin litran mittaa. Hyvältä siis näytti. Sitten tuli kolme peräkkäistä tappiota, mutta siinäkään vaiheessa ei näyttänyt huonolta, koska kolmesta seuraavasta ottelusta otettiin kuitenkin 7 pistettä ja kaiken huipuksi 15. lokakuuta sijoitus sarjassa oli kuitenkin 10. Sen jälkeen tulikin lunta tupaan ja 7 peräkkäistä tappiota, kunnes KalPa kaatui kotikentällä 31.lokakuuta lukemin 6-3. Tästä eteenpäin taival onkin ollut tuskien taivalta ja joukkue on pudonnut sarjajumboksi.
Jotain ihmeellistä tuossa siis on, sillä alkukaudella joukkueen pelissä ei ollut mitään vikaa ja parhaimmillaan se oli hienoa katsottavaa. Huonoimmillaan se puolestaan on ollut todella karmeaa. Pelillisesti TPS ei kuitenkaan ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut vastustajaansa jäljessä ja muutamassa tappioon päättyneessä pelissä se on jopa ollut (periaatteessa) kentällä se parempi joukkue. Sanotaan, että onni pitää ansaita ja useassa tapauksessa juuri näissä peleissä sitä onnea ei sitten ole ansaittu, sillä se on liukunut vastustajan puoleen. Sen verran erikoisella tavalla muutamissa otteluissa vastustaja on sen voittonsa loppujen lopuksi saanut. Sanoisin, että suurin syy tappiohin on korvien välissä. Pieni osansa toki saattaa myös olla syksyn mediamyllytyksessa, mutta niihin en tässä yhteydessä ota sen enempää kantaa kuin toteamalla, että eivätköhän nekin ole jollakin tapaa vaikuttaneet.
Seuraavan kerran TPS:lla on mahdollisuus hakea sitä kolmen pisteen vierasvoittoa ensi lauantaina Lahdesta ja mukavaa olisikin jos sitä ennen otettaisiin kotiotteluissa KalPaa ja Tapparaa vastaan pisteitä. Pudotuspeliviivalle pääseminen, joka tosin vaikuttaa melko utopisttiselta ajatukselta, tarvitaan nyt niitä kolmen pisteen voittoja. Ihmeitä tosin on ennenkin tapahtunut. Muistetaan nyt vaikka Ässien taival mestaruuteen viime keväänä ja hieman samanlainen oli kyllä TPS:nkin taival mestaruuteen keväällä 2010. Silloin se tosin vaati pari uutta miestä, Lee Sweatt etunenässä mutta kuitenkin.
Otetaan nyt kuitenkin loppukaudesta kaikki irti, ollaan realisteja, mutta siitä huolimatta toivotaan ihmettä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti