Eilen tuli täyteen selostajan urallani
merkittävä merkkipaalu, kun vuorossa oli televisioon tai radioon tehty
urheiluselostukseni numero 2 000. Muutama kuukausi yli 30 vuotta siihen
meni ja olisihan tuo tullut täyteen aikaisemminkin, ellen olisi vuosituhannen
vaihteessa ollut muutaman vuoden tekemättä selostuksia.
Todennäköisesti lukema olisi jäänyt reilusti
alle tuhannen selostuksen, ellen olisi vuonna 2002 muuttanut Paraisille ja sitä
kautta ajautunut takaisin sähköisen median pariin. Siitä saan kiittää Auran
Aaltojen silloista ohjelmapäällikkö Harri Moisiota ja myyntipäällikkö Kari
Pohjosta, jotka uskoivat vakuutteluni siitä, kun kysyttäessä sanoin olevani
helvetin hyvä selostaja!
Olen pikkupojasta lähtien haaveillut
urheiluselostajan ammatista ja haaveeni konkretisoitui vapunpäivänä 1988.
Silloin selostin ensimmäisen otteluni Radio Poriin Lahden suurhallissa
pelatusta ottelusta Kuusysi – PPT, joka päättyi kotijoukkueen selvään 4 – 1
–voittoon. Sen kesän selostin PPT:n pelit vielä puoliksi Jaritapani Koskisen
kanssa, mutta jo seuraavana kesänä tilanne muuttui ja JT:lle jäi ainoastaan
Ässien kiekkopelit, joiden pariin sitten syksyllä 1989 myös siirryin.
Helsingin jäähallissa joskus 90-luvun alussa
Mitään varsinaista esikuvaa minulla ei ole
koskaan ollut ja toisaalta aloitin urani selostajana, jolloin vaihtoehtoja ei
paljon ollut. Aulis Virtasta ja Hannu-Pekka Hännistä en kuitenkaan voi tässä
yhteydessä ohittaa. Heistä pidin, mutta heitä en ole yrittänyt matkia tai
heiltä omaksua jotakin. Päätin vaan heti alusta lähtien olla oma itseni.
Kaikenlaista on näiden vuosien varrella
tapahtunut. Olosuhteet ovat välillä olleet aika erikoisia, yhteydet eivät ole
pelanneet ja muutama oma mokakin on selostuksissa tullut tehtyä. Mutta
toisaalta, niinkuin sanotaan, tekevälle sattuu. Olen myös päässyt selostamaan
maamme rajojen ulkopuolelle FC Jazzin ja TPS:n pelejä.
Kööpenhaminan Parkenilla 1994
Radion Porin aikana tuli tehtyä myös pari
ulkomaan reissua ilman selostuksia eli PPT:n kanssa tuli käytyä etelässä kaksi
kertaa. Los Pacosin leirillä tein oikein hommiakin eli pelaajahaastatteluja
seuraavaa kautta varten ja Bahia Felizissä olin mukana ”kauden jälkeisellä
virkistäytymisreissulla.” Ässien kanssa puolestaan kävin Mont Blanc
–turnauksessa Ranskassa majapaikkanamme Megeve. Muutaman raportin sieltä
lähetin Poriin.
Suurimpia muistoja uralta ovat FC Jazzin
mestaruudet vuosiltä 1993 ja 1996, joista jälkimmäisessä toimin myös Jazzin
joukkueenjohtajana, joten minulla on myös virallisesti jalkapallon Suomen
mestaruus. Myös jääkiekon kevään 2010 play offsit, finaalit ja TPS:n mestaruus
on hieno muisto. Toki myös IFK Mariehamnin jalkapallomestaruus kaudelta 2016 on
yksi hienoimmista selostuskokemuksista. Veikkausliigaan siis menevät suurimmat
muistot, mutta sehän on vaan pelkästään hienoa.
Matkan varrelle mahtuu paljon hyviä otteluita,
mutta myös sellaisia pelejä, missä selostajana sai tehdä kaikkensa, että edes
jollakin tapaa sai tunnelmia välitettyä. Kaikki ottelut kun eivät vaan
yksinkertaisesti ole hyviä. Tähän minulla on ollut tapana lainata entisen
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgsonin sanoja erään
kotimaisen jalkapallokauden avaustilaisuudessa: ”Olen nähnyt tuhansia
jalkapallo-otteluita ja suurin osa niistä on ollut huonoja pelejä!” Tämä on
niin taivaan tosi, mutta kun hyvän pelin ääreen pääset, niin tunne on
taivaallinen.
Gentissä 2010 Cercle Brügge - TPS -pelissä
Minulta on usein kysytty, mikä on paras peli,
jonka olet koskaan selostanut. Täytyy myöntää, että meikäläisellä on aina ollut
niin huono muisti, että suurin piirtein selostusta seuraavana päivänä edellisen
pelin tapahtumat ovat poistuneet muististani. Yksi peli on kuitenkin jäänyt
mieleen ja se on Saksan ja Puolan välinen EM-karsintaottelu 4. syyskuuta 2015.
Ottelu oli ensimmäiset puoli tuntia varsinaista saksalaisten näytöstä ja se
menikin nopeasti 2 – 0 –johtoon, mutta sitten Puola heräsi ja kavensi. Sen
jälkeen kentällä nähtiinkin varsinaista jalkapallonäytöstä parhaimmillaan,
kunnes Saksa sitten lopulta vajaa 10 minuuttia ennen loppua ratkaisi ottelun.
Loistava jalkapallopeli ja juuri tällaiset pelit kruunaavat selostamisen ja
antavat lisää intoa seuraaviin selostuksiin.
Toki myös FC Jazzin ”riemukulku” mestaruuteen
kaudella 1993 on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Silloin kentillä esiintyi
ehdottomasti kaikkien aikojen paras kotimainen seurajoukkue. Siis kyllä,
EHDOTTOMASTI PARAS! Lähellä on joskus oltu, mutta sitä samaa, mitä Jarmo
Alatensiö, Luiz Antonio, Piracaia, Rodrigo ja kumppanit sillä kaudella
esittivät ei ole mikään kotimainen joukkue sen jälkeen yltänyt. Ei edes HJK
selviytyessään Mestareiden liigaan.
Silloin kun minä urani aloitin, ei Suomessa
montaa selostajaa ollut. Paikallisradiot loivat Ylen selostajien lisäksi uuden
joukon jääkiekkoselostajia ja jalkapallossa olin monta kesää se yksinäinen
susi, muiden radioiden lopetettua jalkapalloselostukset kannattamattomina.
Meikäläisellä intohimo lajia kohtaan oli kuitenkin sen verran kova, että hankin
itse lähetyksille sponsorit, koska sekä Radio Porissa että Auran Aalloilla
myynnistä ei sellaisia henkilöitä löytynyt, jotka olisivat halunneet jalkapalloa
myydä (lue: osanneet myydä).
Nykyisin tilanne on aivan erilainen ja suoraan
sanottuna paljon huonompi. Selostuspalkkiot ovat huonontuneet, on hyviä
selostajia, on kohtalaisia selostajia ja on todella iso joukko melko huonoja ja
todella huonoja selostajia. Valitettavasti vaan joissakin yhteyksissä
kiinnitetään enemmän huomiota rahaan kuin laatuun. Eräs alalla pitkään
vaikuttanut henkilö onkin todennut, että ”on se ihme, että tehtävät lajit vaan
lisääntyy, mutta ala kurjistuu silti koko ajan ja laatu lentää ovesta pihalle.”
Voiko tuota paremmin sanoa. Ikävää myös on se, että ennen selostamalla pystyi
elämään, mutta nyt pelkkä selostaminen ei leipää pöytään tuo – tai no,
muutamalle tuo.
Maarianhaminan "kebabkioskissa" kohti IFK Mariehamnin mestaruutta 2016
Myös legendaarisen Jouko Färdin lausahdus
”vanhemmat toimittajat ja selostajat potkitaan pois, vaikka he ovat vieläkin
moninkerroin parempia työssään, kuin nämä nuoremman polven huutajaselostajat”
pitää valitettavasti paikkansa. Sen olen ikävä kyllä itsekin joutunut
huomaamaan. 2000 tuntuu olevan luku, joka pikemminkin karkottaa, kuin kutsuu
luokseen.
En ole katkera lainkaan, sillä olen saanut
tehdä hyvän ja pitkän uran rakastamani työn parissa, mutta harmillista on, että
kalenterissani on jatkossa luvassa huomattavasti vähemmän selostuksia kuin aikaisemmin,
enkä voi sanoa, ettenkö olisi itseäni vähän eri puolelle tarjonnut. Ja lasken,
että kuulun edelleen tuohon joukkoon hyvät selostajat, mutta kun kokemus ja
ammattitaito ei enää ole välttämätön palkkaamisen kriteeri, niin tässä sitä
sitten ollaan.
Paraisten Urheilu- ja Nuorisotalolla käsipalloa selostamassa syksyllä 2017
