Kuusi vuotta sitten tehtiin yksi Radio Auran Aaltojen suurimmista ellei
jopa suurin virhe, kun lähetykset siirtyivät Turun keskustasta Artukaisiin ja
meikäläinenkin muiden kera aloitti juonnot sieltä. Tuon muuton jälkeen kaikki olikin melkoista
alamäkeä. Radion omistava johto, ei siis se operatiivinen, oli suoraan
sanottuna enemmän pihalla kuin se kuuluisa lumiukko, eikä varmastikaan kaukana
ollut koko radion lopettaminen. Siksi typerää heidän toimintansa oli, eikä
tilannetta kyllä auttanut yhtään porilaisten konsulttien tulo taloon,
päinvastoin. Työympäristö tulehtui ja kenelläkään ei ollut enää hauskaa, sillä
sitä se työnteko siellä oli aikaisemmin ollut.
Nykyisinhän Auran Aallot ei enää toimi Artukaisissa vaan Turun Logomossa ja
ne porilaiset sen sitten loppujen lopuksi kaappasivat. Näiden muutosten
järkevyydestä en osaa sanoa mitään, koska en ole kyseisessä radiossa enää
muutamaan vuoteen ollut, enkä kanavaa myöskään aikoihin kuunnellut.
Kuulopuheiden ja lähellä radiota olevien lähteiden mukaan kuitenkaan mikään ei
ole ainakaan paremmaksi ja mukavammaksi muuttunut.
Ehdin olemaan paikallisradioissa mukana tuollaiset 30 vuotta, joten
sanoisin, että minulla on jonkinlainen perspektiivi radiotoimintaan. Isoja
virheitä on vuosien varrella tehty ja toimiala ei ole moneen vuoteen ollut
hyvä. Ensimmäinen iso virhe oli aloittaa kuuntelijatutkimusten tekeminen
suuriin piirtein joka päivä. Ne kerran-kaksi vuodessa tehdyt olisivat
riittäneet. Seuraavaksi radioita pilattiin turkulaisten ja Markku Ahdon
johdolla soittolistoilla. Paikallisradioiden aitous katosi sen sileän tien ja
kiinnostavuus loppui melko nopeaan.
Aina silloin tällöin luulee löytäneensä hyvän ja kiinnostavan radiokanavan,
mutta viikon-parin kuuntelun jälkeen ei sitä enää kestä. Kun se sama Tina
Turnerin kappale soi joka päivä samaan aikaan tai Stratovariuksen Hunting High
And Low'n soidessa jo kolmatta kertaa samana päivänä, on pakko palata taas
kuuntelemaan Ylen kanavaa.
Myös luokittelu erilaisiin kuuntelijaprofiileihin oli ja on edelleen
käsittämätöntä. "Nuorille yli kolmekymppisille aikuisille suunnattu
kanava" - kiss my ass. Tänä päivänä ehkä aikoinaan niin tylsä Yle on tänä
päivänä lähetyksillään kiinnostavampi kuin yksikään paikallisradio.
Niin ja sitten ne ketjuradiot. Yksi radiotoiminnan suurimmista
syöpäläisistä oli SBS-ketju, joka lopullisesti tuhosi paikallisen
radiotoiminnan. Samaa lähetystä kaupungista toiseen ja juonnot jostakin aiavn
muualta kuin kyseisestä kaupungista. Ja kutsuivat vielä itseään
paikallisradioiksi. Sinne se upposi ja syvälle.
Voi olla, että jos aikoinaan olisin itse päässyt päättämään tai johtamaan
paikallisradiota, en olisi ollut alalla niin pitkään kuin olin. Tai sitten
olisin edelleen ja vetäisin hyvin toimivaa ja kiinnostavaa radiota. Ei se
mikään ihmeellinen radio olisi, mutta aivan varmasti kiinnostavampi kuin
yksikään nykyinen paikallisradio ja myös ne valtakunnalliset kaupalliset
radiot.
Tilannetta tuskin enää voidaan millään tapaa muuttaa ja parantaa. Ajat ovat
muuttuneet ja niinkuin vanha sanonta kuuluu, "on myöhäistä pidättää, kun
paska on jo housuissa!"