Tanskassa on kuitenkin herätty todellisuuteen. Maajoukkue ei selviytynyt EM-kisoihin ja seurajoukkueiden menestys Euroopan kentillä on jäänyt perin vähäiseksi. Meillä Suomessa valitettavasti tuo menestyksen puute näkyy sekä seurajoukkueiden että maajoukkueemme esityksissä. Tanskalaiset ovat pohtineet pitkään ja tarkkaan, millä tavalla sitä tasoa mahdollisesti saataisiin nostettua ja ovat siellä päätyneet sellaiseen ratkaisuun, että Superliigaan on saatava lisää panoksellisia otteluita ja tämän myötä on päädytty seuraavanlaiseen ratkaisuun:
___________________________________________________________________
Tämän kauden päätteeksi
huonoin (Hobro) putoaa ja 1. divisioonasta nousee tilalle kolme joukkuetta ja liiga laajenee 14
joukkueen kaksinkertaiseksi sarjaksi, missä pelataan kaksinkertainen sarja eli 26 ottelua. Tämän jälkeen 6
parasta jatkaa ylemmässä loppusarjassa, joka pelataan kaksinkertaisena sarjana
= 10 ottelua. Runkosarjassa hankitut pisteet jäävät voimaan. Sarjan ykkönen on mestari. Näille joukkueille siis yhteensä 36 ottelua.
Sijoille
7-14 sijoittuvat joukkueet pelaavat kahdessa lohkossa kaksinkertaiset sarjat.
Ensimmäisessä
lohkossa joukkueet runkosarjan sijoilta 7,10,11,14 ja toisessa lohkossa
sijoilta 8,9,12,13.
Ykköslohkon
3 kohtaa Kakkoslohkon 4:n ja Ykköslohkon 4 kohtaa Kakkoslohkon 3:n. Häviäjät
pelaavat kaksiosaisen ottelun ja häviäjä putoaa ja voittaja karsii 1 .
divisioonan kakkosen kanssa sarjapaikasta. Voittajat pelaavat kaksiosaisen ottelun ja
voittaja jatkaa liigassa. Häviäjä joutuu pelaamaan 1. divisioonan kolmoseksi
sijoittunutta vastaan sarjapaikastaan kaksiosaisen ottelun.
Huhhuh, toivottavasti ymmärsitte. Mutta... Paljon mielenkiintoisemmaksi menee pääsy Euroopan kentille. Mestarijoukkue toki pääsee Mestareiden liigan karsintoihin ja kakkonen karsii Eurooppaliigaan. Mutta sitten menee mielenkiintoiseksi.
Alempien
lohkojen voittajat kohtaavat toisensa kaksiosaisessa ottelussa ja tämän
voittaja kohtaa sarjakolmosen kaksiosaisessa ottelussa ja tämän ottelun
voittaja pääsee karsimaan Eurooppaliigaan.
_____________________________________________________
Suomessahan ylempi ja alempi jatkosarja olivat voimassa kaudella 1996, jolloin voitimme FC Jazzin kanssa mestaruuden. Kokemukset tuosta eivät kaikkia miellyttäneet, sillä tämä sarjajärjestelmä jäi yhden kauden mittaiseksi.
Tuosta Veikkausliigan sarjajärjestelmästä on väännetty peistä vuodesta toiseen ja jotkut ovat sitä mieltä, että joukkuemäärää pienentämällä päästään oikeaan ratkaisuun, jotkut jopa nostaisivat joukkuemäärää nykyisestä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuota Tanskan mallia kannattaisi ainakin tutkia tarkkaan. Ongelma meillä Suomessa on tietysti vuodenajat, sillä Tanskassahan sarja alkaa heinä-elokuussa ja joulu-helmikuussa vietetään talvitaukoa ja kauden ratkaisuottelut saadaan pelata keväällä hyvissä olosuhteissa. Meillä Suomessa taas kenttien kunto saattaa syksyllä tehdä hyvän systeemin huonoksi systeemiksi.
Kuten jo edellä mainitsen minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että Suomessa pelattaisiin 14 joukkueen kaksikertainen sarja ja sen jälkeen jatkettaisiin ratkaisuun asti tuolla Tanskan mallilla hieman sovellettuna. Puheet Suomen sarjan siirtämiseksi syksy-kevät -malliin kannattaa kuitenkin ehdottomasti haudata.