Upea juhlakuukausi

 

24 maata, 51 ottelua, 11 eri pelipaikkaa, 31 päivää, 142 maalia, Huuhkajat, Christian Eriksen, sateenkaari- ja pride teemat, koronatilanne, Ciro Immobilen törkeä filmaaminen jne. jne. Näistä ja monesta muusta asiasta muistetaan vuodella siirtyneet jalkapallon Euro2020-kisat, jotka päättyivät neljä päivää sitten.

Jalkapallon suurkuluttajana viimeinen kuukausi on ollut juhla-aikaa. Ja vaikka kisoissa oli välipäiviä, jolloin ei pelejä pelattu, löytyi onneksi kotimaisilta kentiltä aina korvaajaksi ja katsottavaksi joku Liigan, Ykkösen, Kakkosen jne. ottelu. Voiko ihmisen elämässä siis täydellisempää kuukautta olla.

Kisat olivat myös vuosien unelman täyttyminen, kun Suomi oli ensimmäistä kertaa koskaan mukana miesten arvokisoissa. Saldona hienosti pelanneilla Huuhkajilla oli voitto Tanskasta ja tappiot Venäjälle ja Belgialle, joista Venäjä-tappio tuntuu erityisen karvaalta Pohjanpalon hylätyn maalin vuoksi ja siksi, että ottelu oli täysin voitettavissa. Ikävän maun koko Huuhkajataipaleelle antoi kannattajien Pietarista mukanaan tuomat yli 400 koronatartuntaa – oliko sinne hei ihan tosissaan pakko lähteä!

Vaikka Suomen voitto Tanskasta tulikin melko järkyttävien tapahtumien jälkeen, on se kuitenkin voitto, eikä siitä sen enempää. Minulle suomalaispelaajista mieleen jäivät Lukas Hradeckyn loistorjunnat, Paulus Arajuuren maamme-laulu ja uskomaton taisteluilme, Joel Pohjanpalon maalit (hyväksytty ja hylätty), Jere Urosen upeat esitykset ja pettymyksenä tietysti Albin Granlundin putoaminen kisajoukkueesta.

Suosikkini (siis Suomen jälkeen) ei kisoja voittanut, mutta se voitti kuitenkin samaan aikaan pelatun Copa American. Itse EM-tasolla suosikkimaitani ovat järjestyksessään Hollanti, Tanska ja Englanti, joista sentään Englanti ylsi aina finaaliin asti, valitettavasti vaan häviten sen yhdelle inhokkimaistani eli Italialle.

Suuri virhe UEFAlta oli kisojen jakaminen useaan maahan ja kotiedun suominen joillekin maille. Toki yhden maan kisoissa aina yhdellä maalla on kotietu, mutta nyt se ei jäänyt yhteen. Se, että yleisöä pääsi otteluihin, oli hieno asia ja olen siinä uskossa, että Pietaria lukuun ottamatta myös koronarajoitukset toimivat kentillä ja niiden ulkopuolella.

Seuraavia jo ensi vuonna järjestettäviä Qatarin MM-kisoja ennen on hyvää aikaa keskittyä kotimaiseen jalkapalloon, joka sekin tarjoaa upeita elämyksiä ja laadukkaita otteluita. Ja syksyllä pelataankin sitten jo MM-karsintoja. Juhlapäivät siis jatkuvat!

Muistakaan myös, että jalkapallo on parasta paikan päällä ja jotta saisimme jatkossakin kokea Huuhkajien tarjoamia hetkiä arvokisoissa, on tärkeää tukea oman maamme seuroja kansoittamalla katsomoita, sillä sitä kautta mahdollistetaan uusien maajoukkuetähtien syntyminen.

Onneksi on jalkapallo!

(Julkaistu alunperin Paraisten Kuulutuksissa 15.7.2021)

Piffen haki pisteet Porista

 

Pargas IF haki eilen Porista tärkeät kolme pistettä, kun se kukisti Herralahden helteessä FC Jazzin maalein 2-1 (2-1).

Ottelu oli Pargas IF:n osalta erikoinen, sillä se pelasi illan aikana periaatteessa kaksi eri ottelua. Ensimmäinen puoliaika oli täysin paraislaisten hallinnassa, mutta toinen puoliaika oli kuin olisi ollut eri ottelussa ja varsinkin ottelun viimeiset 15 minuuttia olivat Piffenille melkoista selviytymistaistelua. Piffenin onneksi porilaisten tarkkuus maalin edustalla ei riittänyt tasoitusmaaliin.

 Ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Piffen vyörytti palloa jatkuvasti porilaisten rangaistusalueen tuntumaan. Ottelun avausmaali suorastaan roikkui ilmassa ja 10. minuutilla se tulikin, mutta ”väärään päätyyn”. Jazz pääsi pallonriistoon omalla alueella ja nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Rasmus Laaksonen pääsi viemään kauniilla maalillaan kotijoukkueen 1-0 -johtoon.

Maalista toipuneena Piffen jatkoi painostustaan ja neljä minuuttia myöhemmin Gezim Voca löysi itselleen maalipaikan ja melko löysä laukaus 20 metristä yllätti Jazz-maalivahti Janne Järnstedtin täydellisesti ja lukemat olivat 1-1. Piffenin tahti jatkui vahvana tämänkin jälkeen ja kuusi minuuttia myöhemmin Matias Lahti onnistui kulmapotkun jälkitilanteesta potkaisemaan pallon maaliin ja Piffen johti 2-1. Maalien jälkeen Piffen jatkoi painostustaan, mutta hyvistä tilanteista huolimatta se ei pystynyt niittaamaan ottelua lopullisesti ja näissä lukemissa siirryttiin tauolla.

Mutta mitä sitten tapahtui pukukopissa? Kentälle tuli aivan erilainen Piffen ja oli niin kuin se olisi aloittanut uuden ottelun ja täysin erilaisella tavalla. Jazz pääsi peliin mukaan ja Piffenin pelin rakentelu loppui lähes kokonaan ja maalitilanteitakaan ei enää syntynyt. Sama ilmiö on toistunut joukkueen peleissä aikaisemminkin tämän kauden aikana. Jostakin syystä hyvä peli-ilme jää tauolla pukukoppiin ja ne hyvät asiat, joita toteutettiin ensimmäisellä puoliajalla, unohtuvat täysin ja vastustajajoukkue pääsee peliin mukaan ja ottaa osin myös pelin hallinnan itselleen.

Piffenin pelaajista näkyvimmässä roolissa ja myös porilaiskatsomon silmiin osui Yoonis Muse, joka teki keskikentällä töitä hartiamäärin ja oli ehdottomasti joukkueen paras ja näkyvin pelaaja. Toki myös varsinkin ensimmäisellä puoliajalla ahkerasti tilanteisiin hakeutunut Voca oli yksi onnistujista. Arnold Uschanoff otti maalissa tuttuun tapaan taas pari game saveria. Viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi hyökkäyksen kärkeen vaihdettu Elias Untamala pelasi myös hyvin sen ajan, mitä ehti kentällä olemaan.

Voiton myötä Piffen nousi sarjataulukossa kymmeneen pisteeseen ja jakaa kärkipaikan yhdessä GrIFK:n ja Ilves-Kissojen kanssa, ollen huonomman maalieron vuoksi kolmannella sijalla. Piffenin kausi jatkuu tulevana sunnuntaina, kun se kohtaa Pajbackassa HJS:n, jolle sillä on kalavelkoja maksettavana viime kauden 0-2 -tappion vuoksi.

Kylmä ja talvi

Myönnän heti alkuun, että en pidä talvesta. Itse asiassa lähes vihaan talvea, mutta koska viha on melko voimakas sana ilmaista mielipidettäni, jääköön se nyt vain tuohon pitämiseen.

Talvella on kylmä, talvella sataa lunta, jota näin omakotiasujana joutuu luomaan aina sateen sattuessa, talon lämmittämiseen kuluu paljon (lue: liikaa) öljyä, auton joutuu laittamaan kylminä aamuina johdon päähän ja ikkunoita joutuu skrapaamaan auki. Välillä siinä menee todella paljon aikaa, kun ne ovat todella jäässä. Talvella on liukasta ja terveysasemien vastaanotoilla paikataan rikkoutuneita luita ja niin edelleen ja niin edelleen. En siis löydä yhtään syytä, miksi pitäisin talvesta. En edes lumen mukanaan tuoman valkeuden ja keväällä auringonpaisteessa hohtavien hankien kautta.

Olen usein miettinyt, mistä tämä minun vihani – siis käytän nyt kuitenkin tätä vahvempaa sanaa – talvea kohtaan oikein johtuu. Lapsena toki, niin kuin minun nuoruudessani vielä tehtiin, vietettiin päivät pitkät koulun jälkeen ulkona kavereiden kanssa. Rakensimme lumilinnoja, kävimme naapurikerrostalon lapsia vastaan välillä ”melko verisiä” lumisotia ja pelasimme iltaisin lähellämme olleen puutalokaupunginosan kaduilla tossulätkää. Toki meillä oli myös taloyhtiön alakerrassa oma kerhohuone, missä olimme välillä pakkaselta suojassa ja pelasimme pöytätennistä ja ”touhusimme” tyttöjen kanssa. Ei meillä silloin mitään tietokoneita ja muita vempaimia ollut.

Olen myös nuoruudessani pelannut ulkojäillä jääkiekkoa. Kaupunginosaliigassa pelasin Detroit Red Wingsissä puolustajaa ja numeroni oli kolme. Muistaakseni numero oli sama kuin juuri silloin HIFK:sta lähdön jälkeen Detroitissa pelanneella Carl Brewerilla.

Hiihtäminen oli jo lapsesta lähtien minulle jonkinlainen punainen vaate. Kävin toki kavereiden kanssa hiihtämässä silloista Kansanhiihdon lenkkiä ja merkitsemässä suoritukseni Kansanhiihtovihkoon.

Mutta kun kyseessä oli koulun hiihtokilpailut ja myöhemmin myös hiihtokilpailut armeijassa aliupseerikoulussa, se viimeinenkin halu hiihtää meni pois.

Olin aina viimeinen, kun en kerran yksinkertaisesti osannut kunnolla hiihtää ja en oikein pysynyt kunnolla pystyssäkään. Armeijassakin kilpailussa itse asiassa potkaisin sukseni tahallisesti poikki eräässä alamäessä, jotta sain keskeyttää kilpailun. Sinä talvena Riihimäellä oli lunta varmaan ihan muutaman vuoden tarpeeksi asti ja silloin hiihdettiin – siis todella hiihdettiin!

Vaikka viime talvi (2019–20) oli siis mitä oli – pimeä ja sateinen – oli se talvi, josta minä pidin. Ei minua haittaa pimeys ja jatkuva kosteus. Ei se ole masentavaa. Ainoa syy oikeastaan siihen, että voin ”hyväksyä” lumisen ja kylmän talven on se, että lapset ja nuoret saisivat ainakin kerran elämässään kokea, millaista on talvella silloin kun on lunta – ja tietysti vielä yksi asia: jouluaattona kuuluu olla lunta ja silloin pitää sataa sellaisia hiljalleen laskeutuvia leijuvia isoja lumihiutaleita. Mutta siis vain jouluna, sillä joulu on ihmisen parasta aikaa!

Julkaistu alunperin Paraisten Kuulutuksissa 18.2.2021

Piffenillä lähes nappikausi

 

Pargas IF:n jalkapallon Kakkosessa pelaavan joukkueen päävalmentaja Stefan Strömborg antaa kouluarvosteluasteikolla kauden arvosanaksi kahdeksan.

Pargas IF:n kausi jalkapallon Kakkosessa oli onnistunut. Se pelasi upean kauden ja lopullisena sijoituksena oli sarjanousijalle hieno neljäs sija. Se hävisi kauden aikana ns. ”oikeat ottelut” yhtä SalPa-tappiota lukuun ottamatta. Muut tappiot tulivat vain sarjataulukossa korkeammalle sijoittuneita Ilves/2:sta, HJK Klubi-04:ää ja HJS Akatemiaa vastaan.

- Me pelasimme tasaisen kauden. Yhtään pelillistä ja tuloksellista romahdusta ei tullut, eikä tosin myöskään yhtään täysosumapeliä. Muutaman pelin olisimme ehkä voineet kääntää voitoksi, kommentoi päättynyttä kautta joukkueen päävalmentaja Stefan Strömborg.

Piffen aloitti kauden hienosti kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä ja tahti jatkui väliin tulleen HJS-tappion jälkeen tasapelillä ja kahdella voitolla ennen jo edellä mainittua SalPa-tappiota.

- SalPan kohtasimme kolme kertaa ja olisimme kyllä ihan hyvin voineet voittaa ne kaikki, sanoo Strömborg.

- Eikä tappio-ottelut Ilves/2:sta, HJK Klubi-04:ää ja HJS:ää vastaan kaukana olleet. Erityisesti Klubia vastaan uskoin vielä tauolla, että me viemme sen pelin, mutta sitten pieni lipsahdus muutti siinä pelissä kaiken.

Strömborg on vahvasti sitä mieltä, että joukkue onnistui kauteen valmistautumisessa muita joukkueita paremmin. Joukkue oli nälkäinen heti kauden alkaessa ja peleihin lähdettiin terveellä itseluottamuksella. Se oli heti alusta lähtien yhtenäinen kokonaisuus muiden vielä hakiessa peliään.

- Ennen kauden alkua pelatut ottelut liigajoukkueita (IFK Mariehamn ja TPS) vastaan antoivat uskoa omaan tekemiseemme. Ne pelit kertoivat meille, että me voimme olla hyviä, jatkaa Strömborg.

 

Yksi tekijöistä oli myös varmasti se, että joukkue lähti kauteen pitkälti samalla rungolla, millä se Kakkoseen nousi. Vaihtuvuus oli pientä ja hankinnat onnistuivat.

- Löysimme oikeita pelaajia oikeille paikoille, oikealla asenteella ja oikealla halulla pelata Piffenissä, sanoo Strömborg.

Strömborg korostaa myös paraislaisten osuutta joukkueen menestyksessä, sillä Paraisilla joukkue otettiin nopeasti koko kaupungin omaksi joukkueeksi.

- Se toi meille lisää energiaa. Täyden katsomon edessä oli hieno pelata. Pelaajat tykkäsivät pelata Piffenissä ja nimenomaan Paraisilla, kehuu Strömborg.

 

Strömborg on myös erittäin tyytyväinen siihen, että kauden aikana kentällä nähtiin 8 omaa kasvattia ja kaikkiaan 14 pelaajaa debytoi Kakkosen tasolla.

- Joukkueen keski-ikä oli 21,1 vuotta, joten meillä on käsissä todellinen tulevaisuuden joukkue, jonka päälle pääsemme rakentamaan tulevaisuutta, sanoo Strömborg.

Hän korostaa myös PIF Akatemian roolia pelaajien kasvattamisessa.

- Meidän nuoret pelaajamme harjoittelevat akatemian ansiosta yhtä paljon kuin Ilveksen ja Klubinkin pelaajat ja akatemia tuottaa meille hyviä Kakkosen tasoisia pelaajia, kehuu Strömborg.

 

Ensi kautta ajatellen joukkueen tilanne on tällä hetkellä hyvä. Suurta vaihtuvuutta ei ole luvassa ja pelaajasopimuksiakin, joista seura tiedottaa myöhemmin, on tällä hetkellä toistakymmentä. Myös valmennusjohto jatkaa samalla ryhmällä.

- Meillä on tulevaisuuden joukkue, jonka päälle rakennamme. Muutaman täsmähankinnan tulemme tekemään ja Ranta-ahon Villelle haemme suoraa korvaajaa. Pelaajan, jonka hankimme, tulee olla hyvä ihminen ja hyvä pelaaja ja tärkeää on, että hän sopii ja haluaa tulla Paraisille pelaamaan, kertoo Strömborg, joka huomauttaa samalla, että muutamia kyselyjäkin on tullut pääsystä pelaamaan Paraisille.

Kesken kauden takaisin palannut Saliw Babawo on myös palaamassa takaisin.

- Tavoitteena on hankkia myös toinen pelaaja Etelä-Afrikasta.

 

Strömborg korostaa myös, että tällä hetkellä selkeänä tavoitteena on vakiinnuttaa paikka Kakkosessa ja jossakin unelmissa elää mahdollinen paikka Ykkösessä, mutta ainakaan vielä se ei ole ajankohtaista.

(Julkaistu alunperin Paraisten Kuulutuksissa 5.11.2020)

Nyt saa liikkua, mutta…

Suomi on nyt ollut enemmän tai vähemmän kiinni kaksi kuukautta. Tänä aikana on huomannut selvästi, kuinka suuri rooli liikunnalla ja urheilulla on yhteiskunnassamme. Eikä pelkästään siitä syystä, että kaikki urheilukilpailut ja sarjat ovat joko keskeytettyinä tai peruutettuina, vaan myös sosiaalisen yhdessäolon vuoksi.

Internet on täynnä erilaisia – hauskojakin – liikunta-aiheisia videoita ja eri lajeissa on harjoittelu suoritettu etänä. Se ei kuitenkaan korvaa yhteistä tekemistä. Myös yksilöurheilija, vaikka usein yksin harjoitteleekin, haluaa olla sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kanssa.

Hallitus linjasi kymmenen päivää sitten, että ulkoharrastuspaikat avataan tästä päivästä alkaen kokoontumisrajoituksia noudattaen ja urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin. Tämä oli tietysti ilouutinen monille, mutta ei se vielä ihan kaikelta osin tee autuaaksi.

Julkisten kokoontumisten henkilömäärärajoitus nostettiin 50:een ja jo viime viikonloppuna homma lievästi ryöstäytyi käsistä, kun Helsingissä Kirsikkapuistoon kokoontui noin tuhat ihmistä ihailemaan kaunista kevätpäivää. Myönnän olleeni jossakin vaiheessa sitä mieltä, että asetetut rajoitukset ovat lievää hysterian lietsomista, mutta koska määräykset ovat olemassa, niitä pitää noudattaa.

Esimerkiksi palloilusarjoissa harjoitteleminen aiheuttaa paljon päänvaivaa ja kymmenen hengen rajoitus, joka siis 1.6. muuttuu 50:een, on ollut vaikeasti ymmärrettävissä. Se ei esimerkiksi tarkoita sitä, että jalkapallokentälle voisi samanaikaisesti kokoontua kolme tai neljä erillistä ryhmää harjoittelemaan samanaikaisesti, sillä silloin etäisyysmääräykset eivät missään tapauksessa toteudu. Maksimi on kaksi ryhmää ja siinäkin ääretöntä tarkkavaisuutta noudattaen.

Entä sitten 1.7. alkaen, kun esimerkiksi jalkapallon Veikkausliiga alkaa? Silloin paikalle saa kokoontua 500 henkilöä, joista joukkue, toimihenkilöt, erotuomarit, tv-ryhmät jne. vievät jo melkoisen osan. Ja miten seurat määrittelevät, keitä katsomoon päästetään ja keitä ei? Vaikea pähkinä ratkaistavaksi.

Veikkausliiga on jo ehdottanut, että se saisi jakaa stadionit lohkoittain, jolloin yhdessä lohkossa saisi olla se 500 ihmistä. Tämän jalkapallokenttä ja suurin osa Suomen stadioneista myös mahdollistaa – Turussa Kupittaalla jopa kolme osaa. Näillä kaikilla omat sisäänkäynnit ja omat palvelut. Helppoa eikö totta. Mutta ei, tämä järkevä ehdotus on vastatuulessa.

Olkoon miten on, tärkeintä on, että olemme palaamassa takaisin normaaliin – ainakin jollakin tapaa – ja meikäläinenkin pääsee taas takaisin selostamoon. Tosin vielä tämä touko- ja kesäkuu kärvistellään vajailla ansioilla - ilman minkäänlaisia tukia.

(Julkaistu Paraisten Kuulutuksissa 14.5.2020)

Kun kaikki putosi tyhjän päälle

Koronaviruksen vuoksi määrätty yleisötapahtumakielto on kova isku suomalaisille tapahtumapaikoille, artisteille, kaikille kulttuurialalla toimiville, urheiluselostajille ja myös faneille.

Viime viikon torstaina hallituksen ja AVIn asettamat yleisötapahtumien rajoitukset ja maanantaina lopullisesti julkaistu lähes täydellinen kielto on koskettanut useita suomalaisia voimakkaasti. Esimerkiksi viihdealalla päätökset riipaisivat välittömästi ja voimakkaasti, kun artistien ja ohjelmatoimistojen puhelimet alkoivat vastaanottamaan pelkkiä peruutuksia.

-Kyllä se aika rankasti iski. Välittömästi lähti pois kaikki kevään esiintymiset ja kun kesällekään ei vielä ollut sovittuna oikeastaan mitään, niin aika tyhjän päällä tässä ollaan, sanoo kuitenkin tulevaan positiivisesti suhtautuva paraislainen stand up -koomikko Anders Helenius.

Heleniuksella ei kohta ole myöskään televisiotyötä Noin viikon studion parissa, sillä senkin ohjelman kevätkauden viimeinen nauhoitus on tänään torstaina. Sen jälkeen niitäkään ei ennen syksyä ole.

-Päivä kerrallaan tässä nyt sitten mennään. Käytän tämän ajan ehkä kirjoittamiseen ja toimimalla kotiopettajana lapsille. Virittelen tässä sivussa projekteja koko ajan myös loppukeväälle, sellaisia, jotka tapahtuvat turvallisella etäisyydellä. Katsotaan mitä tulee ja miten se rahoitetaan.  Mieli on kuitenkin virkeänä, jatkaa Helenius.

Myös videoalalla ja keikkamuusikkona toimivan Jyrki Helinin kalenteri tyhjeni kertaheitolla.

-Kaikki meni välittömästi. Perjantaina vielä tehtiin yksi kuvauskeikka MTV3:lle Olkiluodon ydinvoimalasta Rauman torilla. On toki mahdollista, että joitakin Maikkarin keikkoja voi tulla – toivottavasti, sanoo Helin.

Musiikkipuolella Helinin ja Pinewood Corporationin listalta löytyy yksi esiintyminen, nimittäin 4. huhtikuuta Ravintola Tallin Tallibluesissa Sauvossa.

-Ainakin ravintolan omistaja on sanonut, että silloin soitetaan, mutta katsotaan nyt, toteaa Helin.

Muusikko Antti Sarpila on myös samassa tilanteessa. Kaikki kevään keikat peruuntuivat ja edessä on myös ainakin muutaman kuukauden hiljaiselo.

-Kesän keikkoja ei ole ainakaan vielä peruutettu, mutta kukaan ei tässä vaiheessa uskalla buukata uusiakaan. Esimerkiksi kaikki kesän festivaalit ovat vaakalaudalla. Kyllä tämä hetkeksi lyö maihin, sanoo Sarpila.

Sarpila uskoo, että koronaviruksen aiheuttama tilanne tulee synnyttämään uusia tapoja tehdä asioita. Paljon on keskusteluissa nostettu esille myös netissä tapahtuvat konsertit ja niin edelleen.

-Tekemätöntä työtä on paljon. Minä voin esimerkiksi tehdä sovitustöitä, joista tosin kukaan ei tällä hetkellä mitään maksa. Tuon digitaalisuuden kanssa en oikein ole sinut ja eihän se kuitenkaan korvaa elävää esitystä, jatkaa Sarpila.

Ooopperalaulaja Essi Luttisenkin kalenteri tyhjeni myös aika lailla, mutta hänen onnensa on muu päivätyö, mutta aviopuoliso Petri Haapasalon kohdalla tilanne on eri.

-Petrin yrityksen toiminta putosi saman tien nollaan ja kyllähän sillä on oma vaikutuksensa, toteaa Luttinen.

Luttinen kertoo myös, että suunnitelmissa on pari striimattavaa konserttia. Varmaa joka tapauksessa on, että muun muassa pääsiäisen konserttia ei tänä vuonna järjestetä.

Luttinen toimii myös Ooppera Skaalan taiteellisena johtajana, mutta Skaalaan yleisötapahtumakielto ei iske, sillä sen seuraavat tuotannot ovat vasta syksyllä.

-Ainoastaan toukokuinen Open Europa konferenssi siirtyy. Elokuussa Skaalassa on jälleen luvassa Baby Janen tuotantoja, kertoo Luttinen.

Paraisten Kuitiassa elokuun alussa järjestettävälle tapahtumalle tilanteella ei ole vaikutusta – ainakaan vielä. Tapahtuman ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta siihenkin Luttinen suhtautuu hieman pelonsekaisin tuntein-

-Hieman pelottaa, koska ihmiset eivät oikein tiedä, mikä on turvallista ja mikä ei. Kyllähän tämä meidän ala on muutenkin aika vaikea ala, päättää Luttinen.

Yleisötapahtumakiellolla on myös vaikutusta allekirjoittaneeseen, joka Paraisten Kuulutusten toimittajan työn ohella toimii myös urheiluselostajana tv:n maksukanavilla. Yleisötapahtumakiellon seurauksena kalenterista lähti saman tien 30 erilaista urheiluselostusta. Osa niistä tulee todennäköisesti takaisin, kun kesän jalkapallokaudet taas – mutta koska - lähtevät käyntiin, mutta siitäkin huolimatta lovi lompakkoon on melko iso. Ja freelancerina toimivia ja saman kohtalon jakavia urheiluselostajia maassamme on aika paljon.

Ja koska elämme digitaalisessa maailmassa, löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta jo sivustoja, joissa listataan mahdollisia ”digikeikkoja”. Yksi tällaisista on muun muassa sivu koronakonsertit.fi. Myös facebookista löytyy ryhmä Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatuki.

(Julkaistu alunperin Paraisten Kuulutuksissa 19.3.2020)

Kuka maksaa eniten – vai rakkaudesta seuraan?

Olen mielenkiinnolla seurannut viime aikoina, mitä tapahtuu kotimaisen jalkapallon – ja miksei myös kansainvälisenkin – jalkapallon siirtomarkkinoilla. Ei liene varmasti monellekaan yllätys, että juuri jalkapallon.

Sanon heti alkuun, että ei käy yhtään kateeksi niitä henkilöitä, jotka pelaajahankintoja tekevät ja niitä neuvottelevat. Itse olen ollut joskus samassa roolissa, tosin laji ei silloin ollut jalkapallo vaan salibandy. Porissa aikoinaan kasasin ja tein pelaajasopimukset liigajoukkueelle ja Turussa olin osittain samassa roolissa myös liigajoukkueelle. Tiedän siis mitä tapahtuu siinä lajissa. Toki olen ollut lähellä seuraamassa myös jalkapallon pelaajaneuvotteluja samassa pöydässä neuvotteluvaiheessa ja ollut tarjoamassa eräälle jalkapallon Ykkösen joukkueelle ulkolaista valmentajaakin, joka loppujen lopuksi sai huippusopimuksen kotimaastaan.

Usein noita neuvotteluja käytäessä ollaan sellaisessa tilanteessa, että pelaajan pyynnöt tai jopa vaatimukset ovat aivan käsittämättömiä. Varsinkin nuorten pelaajien kohdalla mennään usein kohtuuttomuuksiin. Harmittavan usein näiden vaatimusten takana on pelaajan isä, ei pelaaja itse. Hyvä esimerkki aikoinaan oli eräs nuorten maajoukkueessakin esiintynyt pelaaja, joka oli halukas jatkamaan kasvattajaseurassaan, mutta kun ensimmäisenä vaatimuksena ennen kohtuuttoman kovaa palkkapyyntöä oli avauskokoonpanopaikan takaaminen jokaisessa ottelussa, sopimusta ei syntynyt vaan poika vaihtoi seuraa ilman luvattua avauskokoonpanon paikkaa – palatakseen sitten vuoden jälkeen takaisin, kun sitä peliaikaa ei siinä uudessakaan seurassa tullut.

Mitä sitten on seurauskollisuus? Se on sitä, mitä esimerkiksi on TPS:n Sami Rähmösellä. Koko ura samassa seurassa. Hatunnoston arvoinen teko – tosin onko niitä ottajia nyt ihan jonoksi asti ollutkaan? Seurauskollisuus on valitettavasti katoava perinne. Raha kun tuntuu ratkaisevan nykyisin aivan liian paljon.

Sitten pari kuulopuheeseen perustuvaa paikallista tietoa – faktaa vai ei? Piffenin pelaajistoon tulee ensi kaudelle iso lovi, kun Yannick Ossockin jatkosopimus kaatui aivan liian suureen palkkavaatimukseen. Toinen liian kallis pelaaja Piffenille oli etelä-afrikkalainen Darren Smith, joka tällä hetkellä paukuttaa maaleja Ekenäs IF:lle. Kakkosen tasolla kun rahaa ei isoja määriä liiku, eikä edes korkeammilla sarjatasoilla. Tosi-tv -ohjelmassa etsittävän pelaajan liigasopimus ja 100 000 euron ammattilaissopimus on aivan käsittämätön. Mitähän joukkueen muut pelaajat tuumivat, kun joukkueeseen tulee tällainen takaportin pelaaja korkeammalla palkalla kuin muut?

Julkaistu Paraisten Kuulutuksissa 20.2.2020

Ei taida talvea tulla?

Olen syntynyt marraskuussa. 16. päivä jos olemme tarkkoja. Silloin kun olin lapsi, teini, nuorukainen, maassa oli aina kyseisenä päivänä lunta tai ainakin erittäin usein silloin satoi talven ensimmäisen lumi – ja usein myös pysyvä. Muistan oikein hyvin, kun syntymäpäivänäni laitettiin lämpimästi vaatteita päälle ja mentiin talon (asuin silloin isossa kerrostalossa, missä oli paljon lapsiperheitä) muiden lasten kanssa tekemään lumiukkoja ja lumilinnoja tai sitten käymään vastapäisen talon lapsia vastaan lumisotaa. Ne olivat muuten totisia taisteluja tiedusteluineen, vakoiluineen ja niin edelleen. Varsinaista sotastrategiaa siis. Ja sitten kun pitkän päivän jälkeen tultiin kotiin, olivat villalapaset täynnä lumipaakkuja, joita sitten nypittiin pois ennen niiden laittamista kylpyhuoneen narulle kuivumaan.

Kaukana ovat ne ajat, sillä eihän tässä ole enää moneen vuoteen marraskuun 16. päivä maassa ollut lunta tai satanut sitä ensilunta. Päinvastoin – vettä on tullut taivaalta kuin sieltä kuuluista Esterin p…...stä – ainakin siis tänä syksynä, joka on tilastojen mukaan ollut sateisin syksy sitten vuoden 1956. Lumitöitä ei ole enää täytynyt moneen vuoteen tehdä kuin kerran pari koko talven aikana. Taisi olla talvella 2012-13 kun olen viimeksi joutunut kunnolla tekemään lumitöitä. Silloin satoi lunta lähes joka päivä. Koskahan se talvi oikein tänä vuonna tulee, jos tulee lainkaan?

Olenko huolissani? Itse asiassa en ole, vaan eräällä tavalla tyytyväinen. Ja nyt täytyy varmasti hieman perustella, koska elämme aikoja, jolloin kaikki puhuvat ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos on tosiasia. Sitä en kiistä, eikä se ole mukava asia, ei suinkaan. Mutta koska olen tuon lapsuuden, teini-iän, nuoruusajan jälkeen muuttunut talven vihaajaksi – joulua lukuun ottamatta – olen vallitsevaan tilanteeseen siitä syystä tyytyväinen. Toki nämä jatkuvat vesisateet harmittavat, mutta nekin kestän.

En kuitenkaan ihan täysin ymmärrä tätä jatkuvaa nykyistä ilmastoahdistusta. Ja kun viimeksi äänestettiin eduskuntavaaleissa, en ymmärtänyt alkuunkaan, miksi niistä tehtiin jotkut ilmastovaalit. Eihän sinne mitään ilmastoihmisiä äänestetty, vaan ihan edustajia hoitamaan meidän kaikkien suomalaisten asioita ja hyvinvointia.

Jokin aika sitten kuulin myös tutkimuksesta, jonka mukaan suuri osa rakennuskannastamme ei kestä ilmaston muuttumista.  Lisääntyvät vesisateet ja viistotuuli rapauttavat talojamme erityisesti täällä rannikkoalueilla, mutta enenevissä määrin muuallakin. Suurimpana ongelmana pidetään juuri sateita, joiden myös arvioidaan kasvavan.

Jotain pitäisi kyllä tehdä. Se on totta. Mutta se, että me täällä Suomessa surkuttelemme asiaa ja teemme omia pieniä ilmastoasioitamme ei isossa kuvassa auta kovinkaan paljon – toki meille tulee siitä parempi olo. Sekin on kyllä jotakin. Tärkeintä olisi kuitenkin saada ne isommat saastuttajamaat - sekä se yksi kaveri siellä ameriikoissa - tajuamaan tilanteen. Pahalta kuitenkin näyttää ja toivonkin, että seuraavat sukupolvet ovat meitä viisaampia ja saavat vielä kelkan käännettyä – minkä uskon heidän myös tekevän. Vielä ei ole liian myöhäistä. 

Julkaistu Paraisten Kuulutuksissa 16.1.2020

Huomenna kaikki muuttuu

Olen luonteeltani melkoinen pessimisti. Yleensä seuratessani suosikkijoukkueeni peliä paikan päällä tai televisiossa, uskon ihan viimeiseen asti, että vastustaja tekee maalin ja voittaa tai vastaavaa – no, en nyt kuitenkaan Liverpoolin peleissä, sillä nehän voittavat aina!

Nyt olen kuitenkin toista mieltä, sillä huomisesta lähtien suomalainen jalkapallo astuu sellaiseen aikakauteen, missä se ei koskaan aikaisemmin ole ollut. Suomi nimittäin varmistaa huomenna paikkansa ensi kesän jalkapallon EM-kisoihin. Huomenna siis kaikki muuttuu. Olen siis optimisti – tai pitäisikö sanoa realisti?

Kaikki ennusmerkit ovat nimittäin olemassa, että Suomesta on kovaa vauhtia tulossa jalkapallomaa – vihdoinkin. Huominen Liechtenstein-ottelu on se lopullinen vedenjakaja, jolloin se tapahtuu. Jääkiekkoa mitenkään väheksymättä: jo oli aikakin. Suomi kun on aikaisemmin ollut Euroopan ainoa maa, missä tuo jääurheilulaji on ollut ykkösenä, mutta nyt tilanne muuttuu.

Hold your horses Järvenpää, sanoo varmaan aika moni. Suomihan on jääkiekon maailman rankingissa sijalla 3 ja jalkapallon vastaavassa 55. Eihän se siis voi olla jalkapallomaa. No joo, jos tällä mittarilla lasketaan, niin… Ei en hyväksy. Kiekon rankingissa on 52 maata, joista ihan tosissaan varteen otettavia on ehkä 15-20 ja jalkapallon vastaavassa 209 maata ja tosissaan varteen otettavia periaatteessa lähes kaikki. Muutamassa lajissa käytettävää vaikeusastekerrointa hyväksikäyttäen, olen oikeutettu sanomaan tämän jo pelkän rankingin perusteella. Toki paikka EM-kisoissa tukee sitä entisestään.

Suomessa on jo vuosia pelattu laadukasta jalkapalloa. Menestys vaan on jostakin syystä karttanut meitä. Nyt ne palaset ovat vihdoinkin kohdallaan ja voimme vihdoinkin heittää syrjään sen p:llä alkavan kirosanan, jota jotkut jääräpäät, jotka eivät väitteensä tueksi edes käy pelejä katsomassa, tästä jalosta lajista käyttävät. Se on jalkapalloa, kaikilla sen mahdollisilla tasoilla. Eihän se jääkiekkokaan mitään kendoa ole – eihän?

(Kirjoitus on alunperin julkaistu Paraisten Kuulutusten 14.11.2019 ilmestyneessä numerossa.)

Missä menee Suomi-käsipallo – ja missä Piffen?

Oli todella hienoa seurata viime kaudella Riihimäen Cocksin edesottamuksia käsipallon Mestareiden liigassa. Ottelut olivat tasaisia ja jännittäviä ja osa peleistä ratkesi vasta aivan loppuhetkillä – ja muutamaan otteeseen valitettavasti Cocksin tappioon.

Cocks on jo jonkun aikaa ollut Suomi-käsipallon lippulaiva. Baltian liigasta on haettu menestystä jo ennen Mestareiden liigaa ja taival jatkuu myös tulevalla kaudella. Riihimäellä menee muutenkin lujaa, sillä kohta joukkue pääsee pelaamaan otteluitaan omaan halliin, eikä sen tarvitse enää viedä Mestareiden liigan kotiotteluita Vantaalle.

Käsipallon valtakunnallinen näkyvyys ei ole monellakaan mittarilla mitattuna toivottua, mutta onneksi sentään Veikkaus-TV ja joukkueiden omat striimit ovat näyttäneet otteluita. Meillä täällä Paraisillakin olemme toteuttaneet niitä jo muutaman kauden ajan. Katsojamäärät eivät ole suuria, mutta mukavaa on kuitenkin ollut huomata, että peleillä on ollut oma aktiivinen seuraajajoukkonsa.

Käsipalloliitto julkaisi jonkin aika sitten tehneensä yhteistyösopimuksen liigapelien näkyvyydestä SolidSportin kanssa. Sen ansiosta miesten ja naisten pääsarjojen jokainen ottelu lähetetään suorana lähetyksenä syksystä alkaen SolidSportin käsipallokanavalla sekä joukkueiden omilla SolidSport-kanavilla. Kokemuksesta tiedän, että kanavien maksullisuus ei ole välttämättä hyvä asia. Esimerkkinä kerrottakoon, että kun lähetimme Piffenin otteluita maksullisella Fanseat-kanavalla, olivat katsojamäärät 20 – 120 välillä, mutta viime kaudella, kun kanavana oli ilmainen Piffen TV You Tubessa, katsojamäärät olivat 650 – 1 200 välillä. Melkoinen ero.

Naisten ja  miesten maajoukkueilla on uudet päävalmentajat, mutta niihin en nyt ota tässä yhteydessä kantaa. Sitä vastoin, olen huolissani maamme pääsarjojen tilanteista. Joukkuemäärät sekä naisten että miesten liigassa supistuvat. Pelaajia ei löydy tarpeeksi. Sanoisin, että tilanne on huolestuttava. Mieleen tulee vahvasti Kaukalopallon kohtalo, kun sen liiga kutistui aikoinaan vain 4 joukkueeseen (jos oikein muistan) ja kuihtui sen jälkeen kokonaan.

Tälläkin hetkellä, kun kauden alkuun on pari kuukautta, monella seuralla on tilanne vielä monella tapaa auki ja mm. Piffenin miesten liigajoukkueelta puuttuu edelleen päävalmentaja ja kuulemieni huhujen mukaan pelaajasopimuksiakaan ei pahemmin ole. Toisen huhun mukaan kuulemma on. Kaiken lisäksi joukkue on jo varmuudella menettänyt muutaman tärkeän pelaajan. Robin Mattsson siirtyi ÅIFK:hon ja Samuel Alexandersson HIFK:hon. Lisäksi viime kaudella loukkaantumisesta kärsinyt Peter Vikman tietääkseni lopettaa. Päävalmentajaneuvotteluja on käyty, mutta Piffenin haluamaan lopputulokseen ei ole päästy. Yhdistetty päävalmentajan ja valmennuspäällikön pesti ei tunnu ketään kiinnostavan…

Eräs Käsipalloliiton hallituksen jäsen totesi minulle jokin aika sitten lohduttavasti, että ”ei Parainen ole ainoa paikka, jossa ensi kausi on vielä levällään”. En tiedä pitäisikö sen lohduttaa? Käsipallon merkitys Paraisille on joka tapauksessa suuri. Parainen tunnetaan käsipallosta, joten tältä rintamalta olisi tärkeää kuulla välillä jotain positiivistakin.

Olen aidosti huolissani!

(Julkaistu Paraisten Kuulutukset -lehdessä 11.7.2019)

Jalkapallontäyteinen kesä

Meikäläisen jalkakapallokesä starttaa täyteen vauhtiin ylihuomenna lauantaina, kun matkaan Viking Linen Ms Amorellan saattelemana jo ties kuinka monetta kertaa saarelle eli siis Ahvenanmaalle ja kauden ensimmäinen Veikkausliigaselostukseni Ruutuun tulee ottelusta IFK Mariehamn - RoPS. Olen jo usean kesän aikana ollut aktiivinen jalkapallon seuraaja, mutta jotenkin tuntuu, että tästä kesästä on tulossa historian kiireisin.

Kausi 2019:han alkoi meikäläiseltä jo tammikuussa Suomen Cupin otteluilla ja niitä tuli selostettua kahdeksan ottelun verran Tampereella, Porissa, Kauniaisissa ja Maarianhaminassa. Ja tulipa pari viikkoa sitten selostettua myös Kolmosen avausottelu PaiHa - Pargas IF Piffen-TV:lle.

IFK:n ja RoPS:n ottelu siis avaa Veikkausliigakauteni, joka on aikaisempiin vuosiin verrattuna selostuksellisesti vähän hiljaisempi, sillä kahden ensimmäisen sarjakierroksen aika selostettavia otteluita on vain kuusi. Tosin muutama tulee lisää, kun kolmannen kierroksen pelit selviävät. Tähän eivät liigaottelut kuitenkaan jää, sillä pari kertaa olen saarella pelkällä juttukeikailla kirjoittavana toimittajana ja olen myös täksi kaudeksi aloittanut tehtävät Palloliiton otteludelegaattina. Näitä otteluita on tiedossa tällä hetkellä kaksi - Tampereella ja Turussa -, mutta toukokuusta eteenpäin tehtäviä ei vielä ole jaettu, joten niitä on lisää tulossa.

Mutta eivät ne pelit tähän jää, sillä kesän aikana selostan myös 13 Ekenäs IF:n ja 13 Musan Salaman Ykkösen ottelua Elisa Viihde Sportille. Kilometrejä on siis luvassa myös Rellulle, kun noihin peleihin ajelen. Eikä siinä sitten kaikki, sillä aivan varmasti minua tulee näkymään kentän laidalla myös ainakin Pargas IF:n kotipeleissä - ensimmäinen huomenna perjantaina PIF - SoVo - ja mahdollisesti myös jossakin PaiHan pelissä, sillä onhan hyvä ystäväni Rodrigo paimiolaisten valmentaja.

Nopeasti laskettuna selostuksia tulee tälle kaudelle siis 32 + Veikkausliigan jatkopelejä. Kohtalainen määrä siis, mutta mitä sitä ei jalkapallon eteen tekisi.

ONNEKSI ON JALKAPALLO!

Olli Lindholm - hieno mies ja hyvä ystävä

Muistan aika elävästi hetken, jolloin tapasin ensimmäistä kertaa Olli Lindholmin. Kyseessä oli Porin Elävän Musiikin Yhdistys Pelmun järjestämä tilaisuus Porissa Riihikedon koululla. Kaksi vihaista punkkaripoikaa (Olli ja Koivusalon Vesku) lähestyivät minua tilaisuudessa tuimat ilmeet kasvoillaan. Loin katseeni nopeasti ympäristöön pakoreittiä etsiäkseni, sillä ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt tulee turpaan ja lujaa. No – näin ei kuitenkaan käynyt.

Toimin siihen aikaan Pelmun toiminnanjohtajana ja olin laittanut yhdistyksen toimesta poikien edustaman Appendix –orkesterin boikottiin aikaisemmin sinä vuonna järjestetyn rauhankonsertin tapahtumien vuoksi. Tätä pojat tulivat sydämestään purkamaan ja loppujen lopuksi siitä selvittiin ”vähin naarmuin” ja erosimme sulassa sovussa.

Annoin sitten ”armon käydä oikeudessa” ja kelpuutin Yö-yhteen Pelmu järjestämiin rokkibileisiin Malminpään koululle syyskuussa 1981. Sittenminhän keikasta on julkaistu vinyyli, jonka äänittäjänä toimin. Toki sen tilaisuuden kaikkien bändien esitykset taltioitiin – kiitokset edelleen Broholmin Lapalle, joka lainasi mikseriä. Keikan päätteeksi äänitteeltäkin kuuluu suoraan sanottuna vittuuntunut toteamani ”painukaa vittuun sieltä lavalta”, koska odotin paljon enemmän lavalle seuraavana tulevalta Tero Vaaran luotsaamalta Ry Virsulta.

Matkan varrella ajatukseni Yöstä ja Ollista muuttui ja vuoden 1982 Rockin SM-kisojen Porin karsintojen jälkeen olimmekin jo ”parhaita ystäviä” ja olin myös ottanut Yön silloisen aloittelevan ohjelmatoimistoni listoille. Kaikki siitä eteenpäin onkin historiaa, jonka suuri yleisö hyvin tietää. Vieläkin törmään ihmisiin, jotka muistavat minut Yön managerina, vaikka olen jo 30 vuotta tehnyt aivan jotain muuta.

Yö-yhtye oli tuolloin viiden muusikon, roudareiden ja minun muodostama kaveriporukka, joka käytännössä vietti kaiken aikansa yhdessä joko treenikämpällä Poikkikatu 8:ssa tai sitten alkuaikoina Liikebaarin alakerrassa Lintukaljaa (Light Beer) juoden. Tuokin paikka sitten matkan varrella muuttui Itäpuiston verralle Mustaan Rudolfiin.

Tuosta porukasta Olli erottui selvästi, sillä vaikka aika ajoin Ollikin leijui jossakin korkeammissa sfääreissä muiden bändikavereiden tavoin, hän oli se liima, joka piti porukan kasassa ja yhtenäisenä. Ilman Ollia ja Ollin järjestelmällisyyttä, täsmällisyyttä ja tiukkuutta Yöstä ei olisi tullut pitkäaikaista Suomirockin legendaa. Ja siitä olen ylpeä, että olen saanut tällä matkalla aikoinaan mukana olla. Toki aina se järjestelmällisyys ei ollut ihan tiukkaa, varsinkin kun juhannuksena 1984 Lahden keikan palkkion 17 000 markkaa oli sullottu muovikassiin, joka oli kaiken lisäksi melko näkyvällä paikalla. Onneksi kukaan ei sitä kassia vienyt ja nekin rahat aikoinaan minun toimistolle tilitettiin.

Olli ja Liuhu (Juha Rauäng) olivat siihen aikaan päivittäisiä vieraita toimistollani heti sen jälkeen, kun olivat yhdessä suorittaneet Liuhun päivittäisen työn kuskaten äitinsä silloin omistavan Jussikan ruokapalvelua ympäri Poria. Ensimmäinen kysymys poikien saapuessa toimistolle oli aina ”onko keikkoja” ja olihan niitä. Siihen aikaan en joutunut hirveästi Yötä myymään, vaan toimin pikemminkin jakelijana, että paikat ja ajat sopivat hyvin. Tosin niissäkin joskus sattui pikku lipsahduksia. Taisi mennä ns. ”matkan varrella” keikka Lapuan ja Vaasan välillä käydä jossakin Joensuussa tai vastaavaa, mutta pojat eivät valittaneet. Keikat tehtiin ja sillä siisti.

Ei siinä vuosien 1983 ja 1984 hullunmyllyssä oikein tahtonut mukana pysyä ja jossakin vaiheessa minunkin piti jäädä keikoilta pois ja keskittyä toimistolla keikkojen myyntiin. Onneksi oli Olli, joka piti muun käytännön rullaamassa. Ja vaikka keikoilla ja reissuissa alkoholia kului jne., niin Olli piti huolen siitä, että hommat tuli tehtyä.

Vuosi 1985 ei enää ollut ruusuilla tanssimista ja kesällä totaalisesti perseelleen mennen juhannuksen jälkeen Hakulisen Jussi jätti bändin ja pienen pohdinnan jälkeen bändi päätti jatkaa. Olli otti kitaran kainaloonsa ja sen syksyn ennen Petanderin tuloa bändiin Yö oli hetken aikaan melkoinen rock/punk-bändi. Silloinkin isossa roolissa oli jälleen Olli.

Tammikuussa 1986 olikin sitten minun ”kohtalon keikkani”. Yö kun oli koko historiansa ollut bändi, joka teki ns. prossakeikkoja. Tammikuun alkuun olin kovalla vaivalla saanut myytyä bändille sellaisen Tarvasjoelle Tarvashoviin. Kuinka ollakaan paikalle vaivautui jotain 40 maksanutta ja sehän meni taloudellisesti aivan perseelleen. Bändi meni tämän jälkeen palaveeraamaan Tampereelle Epen ja keikkamyyjäesikuvani Jouko Karppasen kanssa ja lopputulemana oli Yö-yhtyeen ensimmäiset potkut. Meikäläinen, joka oli koko ajan virallisesti ollut bändin 6. ei-soittava jäsen, sai lähteä. Silloinkin asian tuli selittämään Olli yhdessä Liuhun kanssa ja nämä potkut annettiin todella tyylikkäästi. Potkujen jälkeen jäin vielä joksikin aikaa hoitamaan bändin fanclubin asioita ja Yö News –lehden tekoa.

Näiden potkujen jälkeen suhteemme Ollin kanssa pysyi hyvänä ja olimme edelleen yhteyksissä säännöllisesti. Soittelimme toisillemme, vaihdoimme kuulumisia ja taisimme joskus käydä pizzallakin. Kukaan ei siis lähtenyt ovet paukkuen. 90-luvun huonoina aikoina Olli aika ajoin kertoi, että nyt ollaan tehty niin kova levy, että oksat pois. No – kaikkihan tietävät, että näin ei tapahtunut. Yritin kuitenkin koko ajan olla jonkinlaisena tukena - koska sitähän Olli minulta haki - ja uskoa siihen, mitä Olli minulle kertoi. Samaan aikaan kun sitten vielä selostin Porin Ässien pelejä paikallisradiolle ja myöhemmin paikallis-TV:lle, riitti meillä muutakin puhuttavaa.

90-luvun puolivälin jälkeen Yö tuli takaisin ja viimeistään Rakkaus on lumivalkoinen palautti Yön siihen asemaan, mihin se kuului. Ja meidän ystävyytemme Ollin kanssa jatkui ja oli ennallaan – tai no taisi se hieman olla muuttunut Ässät-painotteiseksi.

Vuonna 2002 muutin pois Porista Paraisille ja muistan hyvin, kun silloisen asuntoni keittiössä juttelin Ollin kanssa viimeistä kertaa näitä meidän säännöllisiä viikkokeskusteluja. En ollut enää Ässien mies ja Ollinkin puhelut yllättäen loppuivat. Toki senkin jälkeen olimme aika ajoin yhteyksissä ja pyysihän Olli minua spikkaamaan Turun Caribian juhlakeikalle bändin lavalle, mutta aiheet ja keskustelut eivät olleet enää samoja, varsinkin kun olin ryhtynyt selostamaan TPS:n pelejä ja päässyt toteuttamaan monivuotisen haaveeni Tepsin pelien selostamisesta, vaikka Ilveksen mies olenkin jo 80-luvulta lähtien ollut – ja olen edelleen!

Tässä vuosien varrella olen usein ollut tilanteissa, joissa Ollista ollaan puhuttu kriittisesti, mutta olen aina pyrkinyt muistuttamaan, kuinka hyvä ihminen Olli oli. Minulle Olli oli aina hyvä kaveri, yksi parhaista, vaikka emme enää viime vuosina siis tiiviisti yhteydessä olleetkaan. Ollin poislähtö tuli järkytyksenä, enkä ole vieläkään oikein kunnolla pystynyt edes katsomaan Voice of Finlandin jaksoja, joissa Olli on vielä mukana ja lehtijuttujakin olen sivuuttanut ison määrän. Yksinkertaisesti en ole pystynyt.

Ollin hautajaiset pidetään huomenna Pomarkussa, mutta valitettavasti en pääse paikalle saattamaan Ollia viimeiselle matkalleen. Suuri kaipuu kuitenkin jää – hyvä ystävä ja hieno ihminen on lähtenyt.

Gestranius viheltää tällä viikolla mestareiden liigaa

Positiivisia uutisia kotimaisen jalkapallon parista, sillä Mattias Gestranius debytoi jalkapallon Mestareiden liigan lohkovaiheessa ensi keskiviikkona, kun hän viheltää Atletico Madridin ja Monacon välisen ottelun. Ottelun koko erotuomarikuusikko on Suomesta, kun avustavina tuomareina toimivat Mikko Alakare ja Jan-Peter Aravirta sekä neljäntenä tuomarina Jukka Honkanen. Päätytuomareina toimivat Antti Munukka ja Denis Antamo.

Edellisen kerran suomalainen erotuomari vihelsi Mestareiden liigan lohkovaiheessa 6. joulukuuta 1995, kun Ilkka Koho vihelsi ottelun Ajax – Ferencvaros. Tuossa ottelussa muuten pelasi myös muuan Jari Litmanen tehden kaksi maalia.

Gestranius on urallaan viheltänyt mm. 9 Eurooppaliigan lohkovaiheen ja 17 Eurooppaliigan karsintaottelua. Veikkausliigassa Gestranius on viheltänyt 175 ottelua.

Isompi juttu Gestraniuksesta on luvassa EOM-lehden joulukuun numerossa.

Musan Salama - tuo sympaattinen kaupunginosaseura

Muistan kohtalaisen hyvin, kun pienenä poikana menin ensimmäistä kertaa Musan Salaman jalkapalloharjoituksiin luokkakaverini Peltolan Peten houkuttelemana. Fillareilla lähdettiin Porin Isolinnankadulta kohti Musaa. Ei silloin mitään vanhempien kyydeissä harjoituksiin menty. Jännitti kovasti, mutta sille tielle jäin. Kovasti ihmettelivät joissakin piireissä, että miten porvarin poika voi mennä työväen joukkueeseen, mutta minä en niistä puheista välittänyt, en tainnut edes kunnolla ymmärtää. Minä halusin pelata jalkapalloa, en politikoida.

                       Tällaista katsomoa ei junnuaikoina Wembleyllä vielä ollut

Pete oli pelannut MuSassa jo aiemmin. Olimme siihen aikaan parhaita kavereita ja Viikkarin leikkipuistossa ja Pallokentällä potkimme palloa päivät pääkseen. Aika usein menimme kotiin vasta puolelta öin tai viimeistään silloin kun tuli pimeää. Aika usein olimme ainoat illalla siellä palloa potkineet. Niistä ensimmäisistä treeneistä muistan sen, kun harjoittelimme potkuja päädystä tulleisiin syöttöihin ja kuinka ollakaan ensimmäisessä yrityksessäni en edes osunut palloon. Suoraan sanottuna se söi miestä ja olin jo valmis lopettamaan koko harjoittelun - häpeästä. Onneksi kuitenkin jatkoin.

Ensimmäinen ottelu, missä sain pukea MuSan pelipaidan päälleni, oli harjoitusottelu seuramme silloisia C-junioreita vastaan. Me olimme siis D-junioreita. Siihen aikaan ei nuorempia junioreita ollut. Jotain nappulaliigaa taisi Karhuilla siihen aikaan olla. Tuossa ottelussa valmentajamme Mattilan Tapsa istutti minut vasemman pakin paikalle ja täytyy myöntää, että kyyti oli kovaa. Hammasta purren kuitenkin taistelin minua myös selvästi nopeampaa laituria vastaan, Minun laidaltani ei kuitenkaan läpi menty. 

Seuraavassa pelissä paikkani olikin jo keskikentällä. Tapsa totesi, että olen ehkä hieman liian hidas pakin paikalle ja päätti kokeilla minua keskikentällä. Keskikentän vasemmalla laidalle hän minut laittoi ja siellä myös pelasin koko sen ajan, kun MuSassa pelasin. 

                       Eipä ollut pukukoppikaan silloin tämän näköinen

Meikäläinen oli kuitenkin melko laiska harjoittelija. Se pallon potkiminen leikkipuistossa tai Pallokentällä oli paljon mukavampaa ja jätin aika ajoin treenejä väliin. Peleihin kuitenkin menin ja koska aina kun peliin menin, pääsin saman tien avauskokoonpanoon, totesin, että mitä sitä treenaamaan, kun kerran kuitenkin saa pelata. Siksi minusta ei varmaan koskaan tullut jalkapalloilijaa. D- ja C-junnuissa siis pelasin muutaman vuoden ajan. Musan kenttä tuli tutuksi ja myös Musan bussi, millä niitä pelireissuja tehtiin. Ei siis mitään vanhempien autojonoa niinkuin nykyisin - käsittämätöntä!

En muuten tehnyt noiden vuosien aikana yhtään maalia, vaikka muutamaan otteeseen olikin lähellä. Muun muassa kerran kaatosateessa Pihlavassa PiTU:a vastaan. Sain pallon noin kolmen metrin päässä maalista ja päätin siitä sitten vetää pallon varmasti maaliin. Toisin kävi, sillä pallo puolittain juuttui vesilammikkoon ja kun sen siitä irti sain, meni veto sitten kaksi metriä vasemmalta ohi maalin. Joskus myös saimme Kalinaisen kanssa valmentajalta toruja, kun olimme kesken pelin päättäneet ryhtyä juttutuokiolle ja unohtaa kokonaan pelaamisen.

B-junnuikään tultaessa olin aloittamassa kautta edelleen MuSassa, kun silloinen luokkakaverini Pekka (muistaakseni Kallionpää) Malminpään keskikoulussa sanoi, että olivat Porin Palloseurassa jutelleet ja halusivat minun siirtyvän seuraavaksi kaudeksi PoPS:n riveihin. Ajatus houkutteli ja käymieni keskustelujen jälkeen olin valmis siirtymään. Minulle luvattiin paikka avauksessa ja pääsin myös kokeilemaan hyökkääjänä, sillä se avausmaalin tekeminen sarjapeleissä houkutteli. Kausi lähtikin ihan mukavasti käyntiin ja taisimme jopa voittaakin jonkun pelin (tai sitten ei). Heinäkuussa lähdin kuukaudeksi asumaan Ruotsiin mummin luokse, niinkuin olin jo usean vuoden ajan tehnyt ja palatessani sain kuulla, että joukkue oli suljettu sarjasta luovutusten vuoksi.  Olin siis tilanteessa, missä minulla ei ollut seuraa missä pelata ja ylpeyteni (tai häveliäisyyteni) ei antanut periksi kysyä paluuta MuSaan. Rock'n'roll ja tytöt olivat myös silloin tärkeämpiä.

MuSaa en kuitenkaan hylännyt. Kävin edelleen peleissä ja seurasin tarkkaan, kun entisiä pelikavereitani nousi seuran edustusjoukkueeseen aina kauden 1976 Ykkösdivisioonajoukkueeseen asti. Olisinkohan minäkin yltänyt sinne asti, jos olisin jaksanut harjoitella ja olla hieman kunnianhimoisempi - tiedä häntä, sitä emme koskaan saa tietää. Nyt muistan nimeltä Peten lisäksi ainakin Vihtilän Harrin ja Kinnusen Heikin. En ihan tarkkaan muista pelasivatko mm. Peltoniemen Rauno, Vihavaisen Kari ja Inbergin Olli myös samassa joukkueessa. Luokkakavereistani ainakin Aaltosen Timo pelasi MuSassa.

Vaikka minut aika vahvasti yhdistetään Porissa FC Jazziin Radio Porin selostajana ja sen seuran toiminnassa ehdin aika monta vuotta eri rooleissa tiedottajana, europelien hoitajana ja jopa markkinoinnissakin hieman toimimaan, niin MuSalla on kuitenkin aina ollut sydämessäni oma paikkansa. MuSa on aina ollut sympaattinen kaupunginosaseura. Sen puuhamiesten ja -naisten talkootoiminta on ollut ihailtavaa. Musan Wembleyllä on aina ollut oma tunnelmansa.

80-luvulla löysin jalkapallon uudelleen pelaajana rokkareiden jalkapallon kautta ja olin järjestämässä muutaman suuren Rockfutistapahtumankin Heleniuksen Epen kanssa. Salon Timon kanssa ryhdyimme kuitenkin vetämään baaripuulakissa PalloNeekereiden joukkuetta ja olihan siinä joukkueessa melkoinen joukko Musan entisiä Ykkösen pelaajia. Yhdenkin kauden ensimmäisessä ottelussa avauksessa muistaakseni olivat Sairasen Seppo, Mäkipään Timo, Aaltosen Timo, Saineen Heikki, Furuholmin Esa ja Furuholmin Olli-Pekka nyt ainakin. Saattoi olla muutama muukin.

                                         Tässä kopissa on paljon nostalgiaa

Olen erittäin iloinen, että sain olla viime lauantaina mukana selostajan roolissa näkemässä, kun MuSa nousi kolmatta kertaa kotimaisen jalkapallon toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Ykköseen, sillä kyllä Porista ehdottomasti kuuluu olla joukkue vähintään Ykkösessä. Toki jopa liigassakin, mutta onko MuSa valmis siihen ja onko MuSan kaltaisella kaupunginosa-/talkooseuralla edellytyksiä siihen? Se onkin sitten jo eri juttu ja ehkä aiheena myös turha ottaa esille juuri nyt. Selostamossa oli myös oma nostalgiansa, sillä samasta kopista olen aikoinaan selostanut Isomäen jäähallissa lukuisia Ässien kiekkomatseja. Oli myös hieno nähdä vanhoja tuttuja Välimäen Olli etunenässä ja jopa sukulaisiakin. Kumma juttu muuten, kaikki näyttivät paljon vanhemmilta kuin muistin. Onkohan 16 vuodella Varsinais-Suomessa jotakin vaikutusta siihen? Ensi kesänä tulen aivan varmasti olemaan paikalla useammin - ehkä jopa selostamassa MuSan pelejä Elisa Viihde Sportille?

Mielenkiintoinen jalkapallokuukausi

Kotimainen jalkapallokausi päättyy lähimmän kuukauden sisällä, kun sekä Veikkausliigassa että Ykkösessä pelataan 27.10. kauden päätöskierrokset. Toki aivan siihen kausi ei vielä lopu, sillä tämän jälkeen jäljellä on vielä liigakarsinnat, joten lopullinen kauden päätös siirtyy marraskuun puolelle. Siitä ei sitten kauaa kulukaan, kun uusi kausi "lykätään käyntiin" Suomen cupin peleillä.

Lokakuun ratkaisukierroksilla pelataan vielä isoista asioista. Veikkausliigassa ainoastaan HJK:n mestaruus on selvä ja PS Kemin putoaminen sinettiä vailla, mutta siitä eteenpäin kaikki on vielä auki. Kuka vie hopeat ja kuka saa pronssia ja mikä joukkue joutuu karsimaan?

Rovaniemen Palloseura vienee hopeiset mitalit, sillä kun jaossa on 9 pistettä on sen ero seuraavina oleviin KuPS:aan, Honkaan ja Ilvekseen neljä pistettä. Tosin RoPS:lla on vielä edessään vierasottelut Tepsiä ja Vepsua vastaan ja jos sen esitys on samaa luokkaa kuin viimeksi SJK:a vastaan, voi se jopa tipahtaa mitaleilta. Mikään ei siis olekaan varmaa. Veikkaisin kuitenkin, että Rovaniemellä ryhdistäydytään loppukierroksilla sen verran, että se sen hopean sieltä nappaa.

Taistelu pronssista onkin sitten mielenkiintoinen. KuPS kohtaa vielä Ilveksen ja TPS:n kotonaan ja päättää kautensa IFK Mariehamnin vieraana. Hongalla puolestaan vierasottelut SJK:n ja Interin vieraana ja päätöskierroksella VPS kotona. Ilves vierailee ensin Kuopiossa, pelaa kotona Lahtea vastaan ja päättää kauden Rovaniemellä. 

Ennustajan lahjani ovat heikot, mutta veikkaisin, että Honka voittaa kaikki jäljellä olevat ottelunsa ja nousee pronssille, Ilves voittaa KuPS:n ja Lahden sekä pelaa tasan RoPS:n kanssa ja on neljäs. KuPS Ilves-tappion kautta, vaikka voittaakin TPS:n ja IFK:n, jää viidenneksi.

Peräpäässä SJK varmistaa paikkansa ilman karsintoja päätöskierroksen Inter-voitolla, vaikka häviääkin Hongalle ja HJK:lle. Niinikään IFK säilyy ilman karsintoja, kun se voittaa Lahden, pelaa tasan Kemissä ja päätöskierroksella häviää KuPS:lle. TPS:n ohjelma on niin kova, että se ei pisteille pääse, vaikka onkin kovassa syysvireessä. TPS karsii. Ja jos totta puhutaan, niin tästä kolmikosta TPS on se, jolla on parhaat edellytykset menestyä karsinnoissa. SJK:lle ja IFK:lle joutuminen karsintoihin olisi kuolinisku!

Ykkösen loppu on myös mielenkiintoinen. Sarjaa pitkään johtanut EIF on käytännössä menettänyt mahdollisuutensa karsintaan kolmen peräkkäisen tappion ja sunnuntaisen tasapelin jälkeen ja näin ollen nousu ja karsijan paikka on KPV:n ja HIFK:n juttu. KPV:lla on piste enemmän ja ratkaisevaan rooliin tässä taistossa nousee 20.10. pelattava HIFK - KPV. KPV tuskin häviää kotiotteluitaan Klubi04:ää ja Kotkaa vastaan ja HIFK puolestaan kaiken järjen mukaan voittaa Kotkan ja Kajaanin. Se kumpi tuon keskinäisen voittaa, onkin sitten vaikea veikattava.

Ja jotta jännitystä olisi myös sarjan peräpäässä, ovat putoamista vastaan taistelemassa Kajaani (21 pist.), JJK (20 pist.) ja Kajaani (19 pist.), Kaikki on siis auki eli kuka näistä kolmesta säilyy? Villi veikkaus on, että sekä Kajaani että Klubi04 eivät saa pistettäkään jäljellä olevista otteluistaan. Kajaanilla EIF (k), JJK (v) ja HIFK (k) sekä Klubi04:llä KPV (v), Haka (v) ja EIF (k). JJK puolestaan voittaessaan Kajaanin nousee kuiville.

Kukas sitten sieltä Kakkosesta nousee näiden kahden tilalle? Ykkösen karsinnoissa otteluparit ovat MyPa - TPV ja GBK - MuSa. Kaksi perinteistä liigassakin esiintynyttä joukkuetta vastakkain Kouvolassa (Anjalankoski) ja Tampereella. MyPa on tuloksellisesti näistä neljästä omassa lohkossaan heikoin keräten vain 40 pistettä kauden aikana, kun TPV keräsi 51. Se ei mitään kuitenkaan merkitse ja veikkaisin, että luvassa on tasainen taisto, missä itse henkilökohtaisesti kaatuisin MyPan puoleen. 

Toisessa otteluparissa ei ole mitään epäselvää, kumman voittoa ja nousua Ykköseen toivon. MuSassa olen jalkapallo-oppini aikoinaan D-, C- ja B-juniorina ammentanut. Tosin B-junnuissa en kauaa ehtinyt olemaan, kun kaverini "värväsivät" minut Porin Palloseuraan ja  näin jälkikäteen mainittuna, tein SUUREN VIRHEEN, sillä seuraavana kesänä kausi jäi luovutusten vuoksi kesken ja minun pelaajaurani loppui siihen. Ylpeys ei antanut periksi, että olisin palannut takaisin MuSaan, kun kerran olin sieltä pois lähtenyt. Ja kaiken lisäksi tytöt ja rock'n'roll kiinnosti enemmän. Mutta joo, MuSan nousua toivon. Talvella pääsin jo selostamaan pari MuSan Suomen cupin ottelua ja merkit olivat jo silloin hyvät. Vaikka viimeisesstä ottelussa tulikin tappio KäPalle, laskettakoon se jo varmistuneen karsintapaikan piikkiin.

Ja nuo Ykkösen karsintapelithän ovat nähtävissä Elisa Viihde Sportilla ja minulla on oli ja kunnia selostaa tuo MuSan kotiottelu Musan Wembleyltä 13.10 klo 15.00

2000 urheiluselostusta tehtynä

Eilen tuli täyteen selostajan urallani merkittävä merkkipaalu, kun vuorossa oli televisioon tai radioon tehty urheiluselostukseni numero 2 000. Muutama kuukausi yli 30 vuotta siihen meni ja olisihan tuo tullut täyteen aikaisemminkin, ellen olisi vuosituhannen vaihteessa ollut muutaman vuoden tekemättä selostuksia.

Todennäköisesti lukema olisi jäänyt reilusti alle tuhannen selostuksen, ellen olisi vuonna 2002 muuttanut Paraisille ja sitä kautta ajautunut takaisin sähköisen median pariin. Siitä saan kiittää Auran Aaltojen silloista ohjelmapäällikkö Harri Moisiota ja myyntipäällikkö Kari Pohjosta, jotka uskoivat vakuutteluni siitä, kun kysyttäessä sanoin olevani helvetin hyvä selostaja!

Olen pikkupojasta lähtien haaveillut urheiluselostajan ammatista ja haaveeni konkretisoitui vapunpäivänä 1988. Silloin selostin ensimmäisen otteluni Radio Poriin Lahden suurhallissa pelatusta ottelusta Kuusysi – PPT, joka päättyi kotijoukkueen selvään 4 – 1 –voittoon. Sen kesän selostin PPT:n pelit vielä puoliksi Jaritapani Koskisen kanssa, mutta jo seuraavana kesänä tilanne muuttui ja JT:lle jäi ainoastaan Ässien kiekkopelit, joiden pariin sitten syksyllä 1989 myös siirryin.

                   Helsingin jäähallissa joskus 90-luvun alussa

                                        

Mitään varsinaista esikuvaa minulla ei ole koskaan ollut ja toisaalta aloitin urani selostajana, jolloin vaihtoehtoja ei paljon ollut. Aulis Virtasta ja Hannu-Pekka Hännistä en kuitenkaan voi tässä yhteydessä ohittaa. Heistä pidin, mutta heitä en ole yrittänyt matkia tai heiltä omaksua jotakin. Päätin vaan heti alusta lähtien olla oma itseni.

Kaikenlaista on näiden vuosien varrella tapahtunut. Olosuhteet ovat välillä olleet aika erikoisia, yhteydet eivät ole pelanneet ja muutama oma mokakin on selostuksissa tullut tehtyä. Mutta toisaalta, niinkuin sanotaan, tekevälle sattuu. Olen myös päässyt selostamaan maamme rajojen ulkopuolelle FC Jazzin ja TPS:n pelejä.

                    Kööpenhaminan Parkenilla 1994

Radion Porin aikana tuli tehtyä myös pari ulkomaan reissua ilman selostuksia eli PPT:n kanssa tuli käytyä etelässä kaksi kertaa. Los Pacosin leirillä tein oikein hommiakin eli pelaajahaastatteluja seuraavaa kautta varten ja Bahia Felizissä olin mukana ”kauden jälkeisellä virkistäytymisreissulla.” Ässien kanssa puolestaan kävin Mont Blanc –turnauksessa Ranskassa majapaikkanamme Megeve. Muutaman raportin sieltä lähetin Poriin.

Suurimpia muistoja uralta ovat FC Jazzin mestaruudet vuosiltä 1993 ja 1996, joista jälkimmäisessä toimin myös Jazzin joukkueenjohtajana, joten minulla on myös virallisesti jalkapallon Suomen mestaruus. Myös jääkiekon kevään 2010 play offsit, finaalit ja TPS:n mestaruus on hieno muisto. Toki myös IFK Mariehamnin jalkapallomestaruus kaudelta 2016 on yksi hienoimmista selostuskokemuksista. Veikkausliigaan siis menevät suurimmat muistot, mutta sehän on vaan pelkästään hienoa.

Matkan varrelle mahtuu paljon hyviä otteluita, mutta myös sellaisia pelejä, missä selostajana sai tehdä kaikkensa, että edes jollakin tapaa sai tunnelmia välitettyä. Kaikki ottelut kun eivät vaan yksinkertaisesti ole hyviä. Tähän minulla on ollut tapana lainata entisen Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgsonin sanoja erään kotimaisen jalkapallokauden avaustilaisuudessa: ”Olen nähnyt tuhansia jalkapallo-otteluita ja suurin osa niistä on ollut huonoja pelejä!” Tämä on niin taivaan tosi, mutta kun hyvän pelin ääreen pääset, niin tunne on taivaallinen.

                         Gentissä 2010 Cercle Brügge - TPS -pelissä

Minulta on usein kysytty, mikä on paras peli, jonka olet koskaan selostanut. Täytyy myöntää, että meikäläisellä on aina ollut niin huono muisti, että suurin piirtein selostusta seuraavana päivänä edellisen pelin tapahtumat ovat poistuneet muististani. Yksi peli on kuitenkin jäänyt mieleen ja se on Saksan ja Puolan välinen EM-karsintaottelu 4. syyskuuta 2015. Ottelu oli ensimmäiset puoli tuntia varsinaista saksalaisten näytöstä ja se menikin nopeasti 2 – 0 –johtoon, mutta sitten Puola heräsi ja kavensi. Sen jälkeen kentällä nähtiinkin varsinaista jalkapallonäytöstä parhaimmillaan, kunnes Saksa sitten lopulta vajaa 10 minuuttia ennen loppua ratkaisi ottelun. Loistava jalkapallopeli ja juuri tällaiset pelit kruunaavat selostamisen ja antavat lisää intoa seuraaviin selostuksiin.

Toki myös FC Jazzin ”riemukulku” mestaruuteen kaudella 1993 on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Silloin kentillä esiintyi ehdottomasti kaikkien aikojen paras kotimainen seurajoukkue. Siis kyllä, EHDOTTOMASTI PARAS! Lähellä on joskus oltu, mutta sitä samaa, mitä Jarmo Alatensiö, Luiz Antonio, Piracaia, Rodrigo ja kumppanit sillä kaudella esittivät ei ole mikään kotimainen joukkue sen jälkeen yltänyt. Ei edes HJK selviytyessään Mestareiden liigaan.

Silloin kun minä urani aloitin, ei Suomessa montaa selostajaa ollut. Paikallisradiot loivat Ylen selostajien lisäksi uuden joukon jääkiekkoselostajia ja jalkapallossa olin monta kesää se yksinäinen susi, muiden radioiden lopetettua jalkapalloselostukset kannattamattomina. Meikäläisellä intohimo lajia kohtaan oli kuitenkin sen verran kova, että hankin itse lähetyksille sponsorit, koska sekä Radio Porissa että Auran Aalloilla myynnistä ei sellaisia henkilöitä löytynyt, jotka olisivat halunneet jalkapalloa myydä (lue: osanneet myydä).

Nykyisin tilanne on aivan erilainen ja suoraan sanottuna paljon huonompi. Selostuspalkkiot ovat huonontuneet, on hyviä selostajia, on kohtalaisia selostajia ja on todella iso joukko melko huonoja ja todella huonoja selostajia. Valitettavasti vaan joissakin yhteyksissä kiinnitetään enemmän huomiota rahaan kuin laatuun. Eräs alalla pitkään vaikuttanut henkilö onkin todennut, että ”on se ihme, että tehtävät lajit vaan lisääntyy, mutta ala kurjistuu silti koko ajan ja laatu lentää ovesta pihalle.” Voiko tuota paremmin sanoa. Ikävää myös on se, että ennen selostamalla pystyi elämään, mutta nyt pelkkä selostaminen ei leipää pöytään tuo – tai no, muutamalle tuo.

Maarianhaminan "kebabkioskissa" kohti IFK Mariehamnin mestaruutta 2016

Myös legendaarisen Jouko Färdin lausahdus ”vanhemmat toimittajat ja selostajat potkitaan pois, vaikka he ovat vieläkin moninkerroin parempia työssään, kuin nämä nuoremman polven huutajaselostajat” pitää valitettavasti paikkansa. Sen olen ikävä kyllä itsekin joutunut huomaamaan. 2000 tuntuu olevan luku, joka pikemminkin karkottaa, kuin kutsuu luokseen.

En ole katkera lainkaan, sillä olen saanut tehdä hyvän ja pitkän uran rakastamani työn parissa, mutta harmillista on, että kalenterissani on jatkossa luvassa huomattavasti vähemmän selostuksia kuin aikaisemmin, enkä voi sanoa, ettenkö olisi itseäni vähän eri puolelle tarjonnut. Ja lasken, että kuulun edelleen tuohon joukkoon hyvät selostajat, mutta kun kokemus ja ammattitaito ei enää ole välttämätön palkkaamisen kriteeri, niin tässä sitä sitten ollaan.

Paraisten Urheilu- ja Nuorisotalolla käsipalloa selostamassa syksyllä 2017